maanantai 18. heinäkuuta 2022

Onnen päivä

 Olenko oikeasti pitänyt puolen vuoden blogitauon? APUA! 


Lähdetäänkö siis heti asiaan: tänään on onnen päivä. Sain OP:ltä 10000 euron lainan pienemällä korolla sekä tilinhoitomaksulla! ONNEN PÄIVÄ! Voin irtisanoa S-lainan! IHANAA!

Tällä päivämäärällä minulla on myös 2000 euron puskuri, loman ensimmäinen päivä ja mieletön taloudraivi!


Suurin syy blogitauolle on ollut ehkä ei ennalta arvattava: olen tavannut uuden kumppanin ja rakkaushöyryissä on menty nämä viimeiset kuukaudet! Koska suhteemme on syventynyt jo niin syvälle tasolle, että voimme keskustella taloudesta niin sitähän on tännekin siis jatkossa aikaa kirjoitella. 

Onneksi nyt kaikki lainani on OP:ssä joten näen selkeästi miten paljon minulla on joka päivä lainaa. 2000 euron puskuri on nyt suurin tavoitteeni ja olen nyt lomaviikoille laskenut talouraamin. Olen ensimmäistä kertaa neljän viikon kesälomalla ja loma on tunnetusti hyvin riskialtista rahankulutusaikaa. 

Seuraavan kvartaalin tavoitteet: 

-pystyä pysymään 2000 euron puskurissa -> lapsen harrastusmaksut tulee vähentämään tätä mutta se on kurottava sitten umpeen

-hintojen nousun johdosta yritän ostaa vähän vähemmän ruokaa -> ruokakustannukset eivät nouse

-lyhentää ylimääräisesti op-luottoa. Vähennän sitä jo siis normisti vähän enemmän mutta yritän ottaa pieniä lisätavoitteita.

-katson pankkitilin saldon joka aamu sekä joka kerta ennen kuin aion ostaa jotain

-muistan etten juurikaan tarvitse mitään

-syödään kotiruokaa: edullisempaa kuin ulkonasyöminen

-järkeistetään kaikki lomatekeminen


Miten muilla?

3 kommenttia:

  1. Hei! Hienoa, että olet takaisin. Olen ns. myöhäisherännyt ja napostellut blogiasi lähes yhdeltä istumalta joku aika sitten ja laittanut seurantaan toiveena, että sieltä taas pintaan jossain vaiheessa pulpahdat. En koskaan siis ehtinyt livenä seuraamaan. Nyt on hienoa, että olet takaisin (ihan varmasti saan motivaatiota ja buustia sinulta), raha-asiat ovat kuosissa ja tärkeimmätkin asiat ovat kohdillaan. Rakkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi itsekin lukea, sillä olen joskus osannut kuitenkin maksaa sen 8000 euroa lähes vuodessa pois velkoja! Kiitos kun tulit kommentoimaan, piristi heti :D

      Poista
  2. Hei, kiva nähdä että blogi taas aktivoitui :) Mukavaa lomaa, ja toivottavasti löytyy hyvä balanssi kesästä nauttimisen ja säästäväisyyden välillä.

    VastaaPoista