tiistai 28. helmikuuta 2017

Realismia intopinkoiluun

Tänään se iski. Kevään harmaus vasten kasvojani.

Kävin työhaastattelussa. Heti ei sanottu minä päivänä voisin aloittaa. Eikä ihan satavarmasti luvattu töitäkään. Seuraavat kaksi viikkoa lisätietoa odotellessa -mahdollisesti jopa pidempääkin. 

Paniikkipuudeli tarttui puhelimeen ja sopi toisen työhaastatteluun itselleen perjantaiksi eri paikkaan, lähemmäs näennäisesti ensihoitoa. Siellä palkka olisi 2429 e peruspalkaltaan.

22.3 alkaen olisin töiden tarpeessa. Jos perjantaina ei natsaa -tai jos natsaakin- joudun miettimään vaihtoehtoja. Tämän päivän työhaastattelupaikka olisi minun ykkösvaihtehto. Pitkäaikainen työpaikka, jossa kehittymismahdollisuuksia. Palkka pysyisi samana mutta jokainen päivä olisi uusi. Erikoisalana kapea, jos ensihoidossa vielä mielisi työskennellä niin työkokemuksena ei niin hyödyllinen kuin esimerkiksi päivystys.

Kuka haluaa valmistua ja käydä töissä? Miksi kiristin opiskelutahtiani ja valmistuin ennenaikaisesti :D olisi voinut vielä hetken pyöritellä tätä mitä-haluan-isona-tehdä-komboa. Tai oikeastaan jännittää vain sitoutua töihin. Aikaisemmissa työpaikoissa aina tiennyt, että tämä ei ole lopullinen paikkani. Pientävalmistumisangstia. 

Tämä kuukausi siis vielä köyhäillään ja ensi kuusta pitäisi alkaa isomman palkan juosta. Aina Inkeri Ankeisen sanoja mukaillen: oi luoja, ota minut jo pois täältä köyhyydestä.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Puudeli proudly presents: the budjetti

Ihanaa, kun löytyy niin paljon kanssatsemppaajia täältä internetin ihmeellisestä maailmasta! Erityisen mukavaa kun ihmiset ovat jaksaneet kommentoida ja nyt myönnän ihan  suoraan, että tähän budjettiesitykseen toivoisin paljon realistista palautetta. Puudelin saa tiputtaa täältä raivoisalta velanmaksuvuorelta reippaalla läpsyllä poskelle. Puudeleilla kun on tapana jatkaa hännän heiluttamista innokkaana, oli tilanne mikä hyvänsä.

Röyhkeä budjettiesitys ensin perinteisenä paperiversiona:
On mulla exceleitäkin, mutta jotenkin tällainen perus värikäs a5 jääkaapin ovessa on triplasti motivoivampaa. Onneksi lapsi ei osaa vielä lukea, koska se kysyisi missä on Ranen ruokarahat  :D

Mutta itse budjettiin. 
Tilasin verokortin aamulla ja veroprosentti loppuvuodelle olisi 11%. Verotoimiston sivuilla neuvottiin lisäämään noin 5%-yksikköä veroprosenttiin, jotta voi laskea mitä jää käteen tyel-ja-niiden-muiden-ihme-juttujen-jälkeen. Taisin laskea tämän nyt siten, että nettopalkka on 16,5% siitä 2480 eurosta.

Eli tulot
Palkka 2070,80
Lapsilisä 143
Elatustuki 155,17 
(Asumistuki 70)
Tulot: 2368,97-2438,97 euroa. 
Asumistuki on suluissa, koska se on kelan laskurin tekemä -siitä ei ole takeita ennen kuin teen hakemuksen ja saan päätöksen.

Menot:
Vuokra 619,40
Päivähoito 130 
Ruoka 250
Urheilu 10
Minä 150
Puhelin 14,90
Vakuutukset 35
Sähkö 30
Hyväntekeväisyys 20 

Yhteensä: 1259.3

Pakolliset luotonmaksut
Luotto 1) 38
Luotto 2) 30
Luotto 3) 55
Luotto 4) 60
Luotto 5) 117
Luotto 6) 13,90
Luotto 7) 11,30
Luotto 8) 43 

Yhteensä 368,2 euroa.

Eli siis näiden tulojen ja menojen jälkeen ylimääräistä lyhennystä  kuukaudessa pystyisin tekemään 741,47-811,47.  Luottoni todellisuudessa lyhentyisivät 1109,67-1179,67.

Täytyy avata vielä muutama juttu tähän. Minulla ei ole puskuria. Käytännössä tekisin siis niin, että en tilipäivänä läimäisisi tuota koko summaa menemään maksuihin. Minulla on kaksi tiliä. Palkkapäivänä jättäisin käyttötililleni tuon menoihin varatun summan sekä luottojen minimisumman. Maksut maksettaisiin tällä tavalla. Loput rahat siirtyisivät toiselle tililleni. Viikoittain jos yllättäviä menoja ei tulisi, siirtäisi noin. 200 euron suuruisina summina rahat luottokorteille. Koska nolointa olisi lytätä 800 euroa luottokorttilyhennykseen ja päätyä käyttämään luottokorttia saman kuukauden aikana, koska jotain yllättävää tulisi eteen. 

Ennen kuin avaan muutamaa menokohtaani kysyisinkin neuvoja, että mitä ne yllättävät menot voivat olla? Ei ole autoa, ei koiraa. Kunnalliseen terveydenhuoltoon luotan jos hätä tulee. Astianpesukone on vm. 2016 ja pyykinpesukone 2015. 10 vuoden moottoritakuulla. Kotivakuutus on. Jos tv hajoaa niin olisin vain onnellinen :) lapsella on polkupyörä ja potkulauta. Kypäräkin löytyy.

Menoista sen verran, että urheiluun olin laittanut 10 euroa. Juuri erosin saliltani  (nyyh) mutta realistisesti ei kannata maksaa kuin satunnaisesti opiskelijahintaisia salikertoja kun itse salille pääsen harvoin. Treenaan kotona. Löytyy kahvakuulia vaikka muille jakaa. Kesällä ulkotreenit -parasta. Lenkkeilyhän on ilmaista. Itse tykkään enemmän HIIT- ja crossfit-tyyppisistä treeneistä.

Mikä ihmeen "minä 150 euroa"? Hehe. Turhamaisuus. Mistä en suostu luopumaan: kampaaja 2-3 kk välein. Yksi kampaajakerta on noin 130 euroa (TIEDÄN) mutta siitä naisesta en luovu. Löysin viime toukokuussa sen kampaajan, jolla on visio siitä, millaiset hiukset mulla pitää olla. Tukkajumala hän on. Äitinikin käy samalla. Ei luovuta.

Miksi sitten budjetoin siihen  150 joka kuukausi? Tämä tavallaan sisältää kaiken. Jos tarvitaan shampoot, meikit, ja joo näihin ei mene 150 euroa kuussa mutta ostan usein isomman satsin kerralla. Ostan myös laatua. Tähän rahasummaan on laskettu lapsen mahdolliset vaatetustarpeet. Kirpparit <3

Ei ole julkista kulkuvälinettä, koska oletan kulkevani pyörällä/ juoksevani työmatkat. Vaunujen kanssa matkustus ilmaista. 

Hyväntekeväisyyteen, koska vähästäkin on annettava niille, jotka tarvitsevat. Olen ollut kenttätöissä Afrikassa. Samaan kohteeseen menee rahat.

Mutta on tässä fiilattavaa ennen kuin palkka alkaa juosta. Kertokee nyt voinko huutaa muuta kuin:
Häntä pystyyn, velaton 2018 täältä tullaan!

torstai 23. helmikuuta 2017

Paljonko dineroita sinulle maksetaan?

Hello yellow,
Nyt kun velkataakkani on jaettuna kaikelle kansalle on syytä puhua siitä toisesta tärkeästä asiasta. Nimittäin palkasta! Tämä on kysymys, mikä saa monen ihmisen hikoilemaan. "En tarpeeksi" "Ihan keskivertopalkka mulla on" " Vähän. Aivan liian vähän" "No emmä nyt silleen, voisin tienata mielellään enemmänkin".

Olen muuttunut ärsyttäväksi. Kysyn tätä nykyään ihmisiltä ääneen. Ja katson samalla silmiin. Istuimme serkkujeni kanssa kahvilassa. Korkeasti koulutettuja kaikki tyynni. Kysyin serkultani, joka oli saanut mielenkiintoisen työpaikan, hänen palkastaan. Hän kuvaili palkkaansa "perus matalaksi". Jatkoimme keskustelua ilman tarkkoja euromääriä. Keskustelu soljui eteenpäin kunnes serkkuni kertoi, että on tottunut matalaan palkkaan, koska on tehnyt täysin eri töitä ja saanut suht samanlaista palkkaa. Nyt vain työ oli mielenkiintoisempaa. Tässä vaiheessa toinen serkkuni avasi suunsa ja pyysi eksaktia tarkennusta termiin "perus matalapalkkainen työ". "2200 euroa," serkkuni vastasi.

Hoitoalan palkat on hyvin... yksiselitteisiä. Kaikki sairaanhoitajat saa samaa palkkaa. Voin sanoa sen isoon ääneen 2480 euroa. KAKSI-TUHATTA-NELJÄSATAA-KAHDEKSANKYMMENTÄ. Ei väliä oletko töissä vuodeosastolla, valvontaosastolla tai päivystyksessä. Viisi vuotta työkokemusta kerryttää palkkaan huiman 3% lisän, joka on abouttiarallaa 70 eskoa. Seuraavan kerran palkkaan tulee lisää 10 vuoden uraputken kohdalla. Viisi prosenttia. Eli se seniorihoitaja, joka on ollut talossa 10 vuotta saa melkein samaa palkkaa kuin minä kun aloitan työni.

Aion hakeutua töihin erikoissairaanhoitoon. Tiedän siis, että palkkani tulee olemaan 2480 euroa. Olen pyöritellyt työpaikka-asiaa päässäni noin vuoden päivät. Valmistun ensihoitajaksi, eli tutkintoni on 30 opintopistettä laajempi kuin sairaanhoitajan tutkinto. Silti ensihoidon työtehtävissä ensihoitajan peruspalkka on pienempi kuin sairaanhoitajan. Tämä on käsittämätöntä, muttei se perimmäinen syy miksi en hakeudu "oman alan töihin" juuri nyt. Hoitoalan ihmisten palkkaan vaikuttaa tietysti huomattavasti se, että tehdään yövuoroja ja viikonloppuja. Työvuorosyklit pakettiautossa töissä ollessa ovat 4 x 12h päivää putkeen. Kaksi aamua ja kaksi yötä. Tämän jälkeen nukkumapäivä sekä 3 vapaata. Vuorot ovat 12 tuntisia silloin, jos auto on asemalla työvuorosi päättyessä. Kesken ensihoidon keikan on hankala lähteä kotiin hakemaan lasta päiväkodista. Ei yksinhuoltajan unelma-arkea.

Päädyin tekemään arvovalinnan. Haluan erikoissairaanhoitoon vaativiin sairaanhoitajan tehtäviin osastolle, jossa tehdään pääsääntöisesti arkivuoroja. Ei viikonloppuja, ei öitä, ainakaan ensimmäiseen vuoteen. Haluan viedä ja hakea oman lapseni päiväkodista suurimman osan ajasta. Tuntuu kieltämättä pelottavalta ajatella, että lähitulevaisuudessa elämä on lähinnä arkisin töissäkäymistä. Kello soimaan 530 ja päivä käyntiin. Kaikki aikaisemmat työni ovat olleet sekalaisia aamu- ja iltavuoro töitä, arkea ja viikonloppua. Käytännössä tämä siis nyt tarkoittaa, että palkkatuloni on tasan sen 2480 e/kk. Ei lisiä. Ei viikonloppuja. Ei vapaita arkiaamuja, eikä juoksemista sunnuntaibussien perässä.

Ruotsissa ensihoitajalle maksettaisiin 3300 euron peruspalkka 38,25 viikkotuntimäärästä. Plus lisät. Vuoden työkokemuksen jälkeen palkkaan tulisi 10-20% korotus. Suora rekrytointi Suomesta.

Tarkoituksena on siis tuolla 2480 euron "huippupalkalla" maksaa velkani pois. Saan tietysti elatustuen ja lapsilisän tuon summan päälle. Mahdollisesti pienen asumistuen.

Mutta onko palkalla loppupeleissä merkitystä? Vai niillä menoilla? Seuraavassa postauksessa esittelen kuvitteellisen budjettini palkkatuloillani sekä karmaisevan nenäkkään suunnitelman maksaa velkani pois ennen vuoden vaihetta.

Alohomora pankkiholvien ovet! Kirjoittelemisiin!

PS. Tiistaina työhaastattelu!

maanantai 20. helmikuuta 2017

Velkani oravannahkoina

Huomenta!
Ajattelin alunperin käyväni velkojeni konkreettiseen määrään käsiksi kun olen valmistunut ja työsopimus allekirjoitettuna. Käsittelen luvut kuitenkin jo nyt, sillä pyörittelen takaisinmaksusuunnitelmia mielessäni pitkin öitä. Velkataakka on niin suuri, että siihen liitetyn häpeän määrä on eksponentiaalisesti kasvava suoraan velkasummaan verrattuna.

Mitä jos minulla on erittäin kunnianhimoinen talouden kurinpitosuunnitelma? Entä jos allaolevat luvut olisivat jouluun mennessä maksettuna?

Pidemmittä puheitta esittelen teille numeroni:

Luotto 1: 596 euroa korko about 7% -tätä luottokorttia ei enää ole -> tätä summaa ei mitenkään pysty kasvattamaan.
Luotto 2 970 e korko about 6%
Luotto 3 900 e korko about 5%
Luotto 4 1200 e korko about 11%
Luotto 5 3800 e korko about 10%
Luotto 6 284 e koroton osamaksu 
Luotto 7 158 koroton osamaksu
Luotto 8 278 koroton osamakssu

Yhteensä 8186 euroa.

Moro vaan.


lauantai 18. helmikuuta 2017

Kurinpitovinkkejä

Pelottava otsikko mutta koen, että velkataakallani en ole oikeutettu antamaan säästövinkkejä. Annan siis kurinpitovinkkejä! Näillä olen itse saanut pidettyä talouskäyttäytymistäni kurissa.

1)maksa laskut heti kun ne tulevat. Siis sinä päivänä kun lasku saapuu verkkopankkiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhden tilipäivän talouksissa sitä, että tilipäivänä ei enää ole "kaikki tuli kaikki kaikki meni" mentaliteetti. Ennakointi tuleviin laskuihin kasvattaa käsitystä omasta rahaliikenteestä. Jos tilillä on 400 euroa ja tietää 30 ja 50 euron laskujen tulevan niin joutuu ennakoimaan muuta rahankäyttöä.

Aiemmassa työpaikassani tilipäivä oli kaksi kertaa kuukaudessa. Joka toinen perjantai. Aivan käsittämättömän mahtava systeemi laskujen maksun kannalta. Jos toisesta tilistä maksoi vuokran, joutui ennakoimaan muita laskuja ennen seuraavaa tilipäivää. Toisesta tilistä laskujen jälkeen saattoi nähdä,että tästä kuusta jää vähän ekstraa -saankin käydä kahvilla. Tai ostaa paidan. Tai fiksut sijoittaisi ja säästäisi. Tällä tyylillä maksoin ensimmäisen kerran luottokorttivelkani pois. Ensin kaikki laskut, jonka jälkeen kaikki ylimääräinen luottokortteihin.

2) nykyään minulla on käytössä pivo ja se on ihan paras. Pivo laskee kulutuksen kategorioittain ja siellä näkee mikä on oletettava saldo esim. Viikon kuluttua jos kulutus on samaa. Ainoa miinus siitä, että minulla on useamman pankin tilejä-> siirtäessäni rahoja toiselle tilille laskujen maksuun näkyy koko könttäsumma sen kuukauden kulutuksena. Usein siirrän jonkun tasasumman toiselle tilille, jotta laskujen jälkeen jäävä raha olisi ns. Säästöä. Eipä näillä minituloilla ole nyt jäänyt säästöön.






3) mielikuvaharjoitukset. Kuulostaa oudolta, mutta mulla ostovimmaa hillitsee mielikuvat siitä, mitä haluamallani tuotteella kuvittelen saavuttavani. Karkinnälkää tämä poistaa uskomattoman hyvin. Kuvittelen siis konkreettisesti käveleväni kauppaan, ostavani pussin irtokarkkeja, jonottavani kassalla, maksavani ja syöväni ne karkit. Tässä vaiheessa karkkien ostaminen ei enää ole oikeasti ajankohtaista.

Linjasin lokakuussa, etten voi ostaa herkkuja jos minulla on varaa maksaa luottokorttieni korkoja. Päätin, että kun luottokortit on maksettu voin itse ostaa sokerista tehtyjä herkkuja. Vuodenvaihteessa linjasin, etten enää syö tuotteita, joissa on käytetty valkoista sokeria. Ei ole tehnyt tiukkaa. Tajusin, etten syö herkkuja, koska ne on minusta aidosti hyvänmakuisia-paitsi salmiakki. Mutta en aidosti muista milloin olisin pitänyt jostain kakusta.

4) älä käy kaupoissa. Kuulostaa ehkä itsestäänselvyydeltä mutta virikkeiden vähentäminen vähentää myös budjetista lipsumista. Entäs nettikaupat? Sinne saattaa ihan vahingossakin eksyä. Mitään ei saa ostaa ilman budjetin päivitystä. Riittääkö rahat seuraavaan laskuun. Jos riittää nuku silti seuraavaan päivään. Googlaa tuote löytyykö sitä halvemmalla. Jos tuote pitää ostaa luottokortilla laske paljonko tuotteiden hinta on korkojen kanssa.

5) aletuote  ei ole aletuote, jos se maksetaan luottokortilla. Tämä on mulle tosi haastavaa. Luottokorteissani on korkoprosentteja 5-11% välillä. 11% korko on jo mittava. Se on ahdistava.

Eiköhän  tässä ole jo ajatuksia riittävästi yhteen aamuun. Lisää kurinpitovinkkejä otetaan mielellään vastaan!



torstai 16. helmikuuta 2017

Tavoitteet

Pudotin vuosia sitten runsaasti painoa. Saavutettuani tavoitepainon jouduin myöntämään itselleni, että mikään ei olemuuttunut. Olen edelleen minä. Elämästä ei tullut parempaa. Sen jälkeen tehtiin iso ajatustyö sen kanssa, että pystytään pysymään sellaisessa elämäntyylissä ettei lihoin uudestaan.

Jokainenhan sen varmasti myöntää: projektien suunnittelu ja aloitus on ihanaa. Iltalehden klikatuimmat otsikot kilpailevat parhaista dieetti- ja painonpudotusvinkeistä. Sama pätee minun mielestä talouteen. Koska tavallinen tasapaksu arki on sen rahankäyttön pahin uhka. Ennen kuin alan puhua velkojen takaisinmaksusuunnitelmasta raotan sitä hetkeä, joka on edessäni suurinpiirtein vuoden päästä.

Tällä hetkellä lyhennän elettyä elämääni noin 400 eurolla kuussa. Pienituloiselle se on suuri summa. Tai mitä minä höpötän. Se on kaikille iso summa. Jos minun ei tarvitsisi käyttää rahaa velkoihin ajattelisin rahankäytöstä seuraavaa:

1) aloitan ASP-säästämisen. Tavoitteena minulla voisi olla 5000-6000 euron vuotuinen säästö. Asumme tällä hetkellä lapseni kanssa huokeassa vuokra-asunnossa. Toivoisin voivani ostaa oman asunnon viimeistään täyttäessäni 40. Silloin voisin maksaa asuntovelan eläkeikään mennessä pois. Jos kymmenisen vuotta säästäisin saisin hyvän potin kasaan. Taloustieteellinen osaamiseni on lapsen kengissä, joten saa valistaa olenko ihan hölmö suunnitellessani tällaista. Alue, josta haluan ostaa asunnon on hinnoitellut Itsensä ulos normaalien työssäkäyvien ihmisten asuntomarkkinoilta. Toivon siis, että 10 vuodessa tilanne rauhoittuu.

2) säästäisin lapseni elatusmaksun ja lapsilisän verran hänelle rahastoihin, jotka voisin antaa hänelle kun hän muuttaa kotoa.

3) haluaisin luopua mahdollisimman paljosta tavarasta. Siirtyä minimalistisempaan elämäntyyliin.

4) matkustelisin pari-neljä kertaa vuodessa.  Töistä ei välttämättä saa kylläkään lomaa näin paljoa :)

5) opiskelisin maisterintutkinnon. Tämän oisin jo nyt halunnut aloittaa mutta velkojen takia ei järkeä. Velkaantuisin vain lisää. Opiskeluintoa kyllä riittää.

Oikeastaan jos ajattelen elämää ilman velkoja niin  realistisesti suurin ajatus on huojennus. Ei stressiä riittääkö rahat. Huomionarvoista on tietysti, että nyt puhun vain luttokorttiveloista. En siitä jättisuuresta opintolainasta, jota alan maksaa 1.1.2018. Opintolainan maksu onkin suurin syy miksi omat luotot on saatava pois, jotten olisi taas kierteessää,  että maksan aina ensimmäisenä eletyn elämän ja sitten vingutan luottokortteja uudestaan.

Palatakseni itse oman postaukseni aiheeseen eli miten välttää olemasta idiootti kerta toisensa jälkeen. Minulla se tarkoittaa haluamisesta luopumista. Pitää keskittyä tarpeisiin. Mitä tarvitsen, mikä oikeasti tuo onnea. Kuulostaa jo vähän KonMarilta!

Mutta kuten tekstistä ehkä paistaa läpi suhtautumiseni rahanomistamiseen on ... noh kehno. Ymmärrän asuntoon säästämisen ja lapsen tulevaisuuteen. Sisälläni ei (vielä) asu pörssihai mutta ehkäpä olisi syytä. Mietin pitäisikö minun haluta täyttää Rane kolikoilla vai pitää tilillä 3 kuukauden palkkaa pahan päivän varalle. Vai ostanko itselleni etukäteisiä eläkevuosia?

Ajatukseni ja postaukseni on sekava. Mutta niin taloutenikin! Kohti selviä vesiä!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Miten se luottokorttivelka syntyikään?

Kevät tulla jolkottaa ja onkin aika muistella menneitä! Kerroinkin tuossa männäpostauksessa, että taloustilaanteni pystyi jakamaan kolmeen osaan ja nyt olisi aika valoittaa tätä nykyistä taloustilannetta. Vielä ei puhuta rahasta lukuina eikä luottokorttien todellisista vuosikoroista- vaan pikemminkin henkisestä rahankäytöstä.

Kuten kerroin alkuaikuisikäni olin täydellinen idiootti rahan suhteen. Olen voinut olla monen muunkin asian suhteen mutta keskitytään tällä kerralla lähinnä rahapolitiikkaan. Sanoisin, että idiotismin vaihe alkoi saavuttaa loppunsa vuonna 2012. Tämä vuosi oli siitä erikoinen,että tapasin lapseni isän, muutimme yhteen ja tein päätöksen lähteä ulkomaille vapaaehtoistöihin. Nämä kaksi asiaa muuttivat elämääni seuraavalla tavalla:
1) häpesin luottokorttivelkojani syvästi. Lapseni isä on hyvin tarkka rahasta,eikä hän ymmärtänyt miten olin niin leväperäinen rahankäyttöni suhteen. Opin uuden elämäntyylin, jossa ei käyty missään. Totaalikielto kahviloille, ravintoloille ja fanseille kolmen ruokalajin illallisille kotona. Järjestimme häät 60euron budjetilla. Ja ihanat juhlat olivat, ei käy kieltäminen.
2) onnistuin säästämään ulkomailla työskentelyä varten rahat. Tätä matkaa en siis tehnyt velaksi. Iso iso iso iso onnistumisen tunne ja edelleen tänä päivänä henkinen peukutus tälle reissulle.

Vuonna 2013 kaikki ruokakulut laskettiin  puoliksi kuittien avulla, ei matkusteltu, ei käyty ulkona ja vuokra maksettiin puoliksi. Minun menoni pienenivät. Suunnittelimme lapsen hankintaa ja minua kuumotti luottokorttivelkaani. Sanoisin, että luottokorttivelkaa olisi silloin ehkä ollut about 3000 euroa. Kesätöiden avulla (2kpl) sain maksettua luottokortit pois ja säästöön useamman tonnin. Kesän lopulla tiesin olevani raskaana, velaton ja aloittavani uudessa koulussa. Ensimmäistä kertaa minulla oli säästöjä, järki päässä ja elämä oikein muutenkin mukavaa. Raskauteni sujui ongelmitta ensimmäiselle kolmannekselle sijoittuvaa viikon mittaista flunssaa, jolloin istuin kotona ja katsoin merikkalaista tv-ohjelmaa säästämisestä. Tiedättekö sen ohjelman, jossa täpäkkä nainen pistää nuoret ja vanhat tuhlaajat kuriin? Silloin ensimmäistä kertaa ajattelin, että esimerkiksi vuokra saisi olla vain tietyn x määrän omista tuloista ja säästöön pitäisi yrittää saada toinen tietty prosentuaalinen osuus. Kyse oli siis niin kutsutusta budjetoinnista. En kuitenkaan  ottanut neuvosta vaaria sinänsä vaikka asiaa ajattelinkin.

Vuoden 2013 syyskuu: velaton ja säästöjä on. Aloitan koulun. Ilmeneekin, että tarvitsen tulevassa potentiaalisessa toimessani  ajokorttia. Mopokortti taskussani lähdin etsimään tietoa autokouluista. Suolaisen hintaisiahan ne olivat mutta pakon sanelemana sinne menin. Parin tonnin säästöistä meni 1500 autokoulun peruskurssiin ja valokuvat ja muut maksut vielä päälle. Raskaus eteni ja mopokortti muuttui B-luokan kortiksi.

Tässä vaiheessa tilanne ei ollut vielä paha. Kävin töissä koulun ja harjoittelun ohella. Lapselle pakollisia ostoksia olivat rattaat, joista molemmat maksoivat 225 euroa. Mitään suurempia vaateostoksia en tehnyt, sillä saimme sukulaisilta ja ystäviltä hirveän kasan vaatteita.

Vuonna 2014 tapahtui paljon. Vauva syntyi. Jäin äitiyslomalle töistä. Luottokortti tuli elämään salakavalasti. Tai no ei salakavalasti. Aloin käyttämään sitä. Aluksi hemmottelua itseäni ja kuvittelin, että synnytyksen vuoksi ansaitsen kaikenlaista kivaa vaatetta. Tein pari järjestön edustusmatkaa ulkomaille, ja vaikka molemmista reissusta korvattiin osa kustannuksista, jäi silti omaa osuutta, jotka kustansin -luottokortilla.

Luottokorttien takaisin käyttöönotto oli virhe. Aloitin käytön siinä vaiheessa kun mitään todellista rahantarvetta ei vielä ollut. Vuonna 2014 lumipallo lähti kuitenkin vyörymään huonoon suuntaan. Muutimme isompaan kämppään, kauemmas palveluista. Lähikauppa ei enää ollut lidl vaan alepa. Kauppakasseja tuli raahattua ruuhkabusseissa vaunujen kanssa. Useimmiten oma laiskuus voitti ja oli helpompi asioida kalliissa lähikaupassa. Ja nimenomaan minä asioin. Kun maidoneritys loppui vauvan ollessa neljän kuukauden ikäinen, syntyi uusia kulueriä vaippojen lisäksi: korvike ja soseet.

Tuli ero ja jäin yksin lapsen kanssa. Tässä vaiheessa toivoisin, että olisin alkanut budjetoimaan elämää. Mutta en. Vuosi vaihtui 2015. Heti äitiysloman loputtua tein kahden viikon työpyrähdyksen äitini ollessa lomalla ja lapseni kanssa. Olin kuukauden hoitovapaalla käyden koulussa lapsen kanssa. Minulla alkoi harjoittelu, ja lapsi oli laitettava hoitoon, etten jäisi koulussa jälkeen.

Tästä alkaa vaikeat ajat. Elän opintotuella, asumistuella, lapsilisällä ja elatusmaksulla. Käytännössä siis luottokorttia vingutettiin tappirajaan saakka, opintotukipäivänä ne minimilyhennykset ja taas homma uusiksi. Koskaan ei ole jäänyt maksuja maksamatta. Edes muistutusmaksuja en ole saanut. Yritin käydä säännöllisesti työkeikoilla mitä koululta ehdin. Aina keikkoja ei saanut. Lapsen aloitettua päivähoidossa molemmat sairastelimme paljon. Keikkatyössä oli sellainen hyvä sopimus, että 6 kk pitää olla putkeen töissä ilman, että on 6 päivää pitempää vapaata välissä, jotta alkaisi saada sairaslomapäiviltä rahaa. Tästä johtuen rahaa ei voinut oikein ennakoida eikä useinkaan saada sitä summaa mitä olisi tarvinnut ettei olisi velkaantunut lisää. Halusin pitää lapseni kesän kotona mutta olla menettämättä päiväkotipaikkaa, joten opiskelin myös kesän ja elimme opintotuella ja -lainalla.

Onpas ahdistavaa muistella näitä aikoja, mutta koetetaan vielä jatkaa muistelua. Sain vaihdettua asunnon pienempään ja paremmalla sijainnilla olevaan. Lähikaupaksi vaihtui Lidl ja ruokamenot pienenivät huomattavasti. Vuokra ja asumistuki pienenivät. Kävin säännöllisen epäsäännöllisesti töissä. Mutta vasta tammikuussa 2016 istuin alas ja aloin budjetoida.  Opintotukikuukauteni olivat loppuneet. Kirjoitin tulot ja menot jääkaapin oveen. Myin 700 eurolla irtotavaraa asunnostani. Omistin mm. Kalliin kitaran, jota en koskaan soittanut. Omistin paljon huonekaluja, mattoja, kirjoja. Paljon sellaista tavarata, mitä en käyttänyt. Ja pienistä 5-20 euron myynneistä sain ison potin kasaan. Vaati kyllä myös hermoa ja aikaa, minkä vuoksi toivon, ettei enää tarvitse myydä tori.fi:ssä. Elin 3 kuukautta budjetoitua elämää. Sitten se into lopahti ja rahankäyttöni sitä myötä ei ollut niin pennilleen tarkkaa.

2016 kesän olin unelmatyössä. Maksoin velkoja. Laitoin syksyä varten säästöön. Aloin tiivistää opiskelutahtia, jotta valmistumiseni nopeutuisi.

Lokakuussa 2016 taloudellinen tilanteeni tuli tiensä päähän. Velkaa on. Sitä on paljon. Täytyi tehdä muutos. Täytyi herätä siihen, että on budjetoitava, on valmistuttava. On maksettava pois ja alettava ASP-SÄÄSTÄJÄKSI ja Nordnetin käyttäjäksi. On muututtava ja minun muutokseni alkoi 1.10.2016.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Säästöpossu

Uusi perheenjäsenemme sai viikonloppuna kutsumanimen Rane. Nyt jännällä odotamme mikä on Ranen loppusaldo 2017!



Säästeliästä viikon alkua! 

lauantai 11. helmikuuta 2017

Rahakäyttäymiseni kulta-ajasta idiotismiin

Raha-asioista puhuminen on noloa. Tai ei olisi, jos rahakäyttäymiseni olisi fiksua ja järkevää. Rahakäyttäytymiseni kuluneiden 29 vuoden aikana voidaan jakaa kolmeen aikakauteen:
1) lapsuuden kulta-aika
2) varhaisaikuisuuden idiotismi
3) järkevöityminen mutta yh+opiskelija-kombinaation asettamat haasteet

Kulta-aika. Eli se nuoruus kun markat pysyivät Roope Ankan ja silloisen Meritan sekä säästöpankin (entinen Sampo?) Säästöpossuissa ja tileillä. Muistan kuinka olin säästänyt 1000 markkaa. Olin hyvin ylpeä 10-vuotias. Yläasteelle siirryttäessä aloitin ilmaisjakelulehtien jakamisen ja siitä lähtien olen käynyt töissä äitiyslomaa ja viime syksyä lukuunottamatta. Yläasteella motivaattorina toimi skootteri ja kyllähän sillä uuden karhealla Yamaha Neosilla kehtasikin ajella.  Kävin töissä lukion ohella maksaen omat puhelinlaskuni ja vaatteeni.

Olin pienestä alkaen haaveillut omasta kodista. En välttämättä niinkään ostetusta omasta kodista vaan omasta asunnosta, jonka saisin sisustaa. Aloitin sisustustavaroiden ostamisen jo varmaan 13-vuotiaana. Kun muutin ensimmäiseen kotiini olin tuore ylioppilas ja minulla oli yliopistoon pääsylippu. Olin kesän painanut töitä kaupassa kellon ympäri säästäen rahaa. Takuuvuokrani oli kova: 1500 euroa. Siitä päivästä kun muutin omaan asuntoon loppuu rahankäyttöni Kulta-aika ja alkaa idiotismi.

Syyskuussa 2007 olin velaton. Minulla oli työ- ja opiskelupaikka. Opiskelupaikkani ei tuntunut omaltani. Vietin paljon aikaa töissä. Kaikki viikonloput ja kaksi päivää arkisin. Kuulostaa melkein täysipäiväiseltä työltä. Joku voisi sanoa,että fiksu veto siinä vaiheessa jos oma opiskelu ei nappaa. Olisikin ollut jos en olisi ollut täysi idiootti. Nostin opintolainaa ja opintotukea sekä kävin töissä. En muka osannut laskea paljon tienasin. Oikeastaan surullisinta on se, mitä kulutin. Minulla ei ole mitään käsitystä paljonko käytin rahaa esimerkiksi ruokakauppaan, kaikkihan on "niin kallista". Ostin paljon, söin paljon, lihoin paljon. Ostin ruokaa, jota heitin roskiin. Ostin huonekaluja hobbyhallista osamaksulla (koska oma koti on tärkein). En yhtään ajatellut,että olin opiskelija. Ja minun kuuluisi olla vähätuloinen. Kaikki raha mitä tuli ja se meni. Vuonna 2008 jälkeen tästä tuli ongelma. KELA alkoi vaatia 30% korolla tukia takaisin. Seuraavat vuodet menivät siis sitä pyörittäessä,  että oli pakko nostaa tukia, käydä töissä, jotta maksaa ne tuet takaisin. Ja sama homma uudestaan. Ja uudestaan. Kaupan päälle tietty se fakta, että vuonna 2010 myin paljon huonekalujani ja vaihdoin sisustukseni mustasta valkoiseen. Luit oikein, luottokortti tuli taloon ja valkoinen sisustus siinä samassa.

Kyllä. Jos voisin mennä takaisin läpsäyttäisin itseäni. Rahankulutukseni oli puhdasta idiotismia. Häpeän sitä syvästi. Vuoteen 2012 elin ihan hunnigolla. Silloin tapahtui ensimmäinen muutos ajattelutavassani, mutta se on seuraavan postauksen aihe!



perjantai 10. helmikuuta 2017

Aika aloittaa -osaanko?

Olen pitkään pohtinut oman blogin kirjoittamista. Suurin ongelma on ollut ajatus siitä, että sanottava loppuisi. Tai onko minulla edes sanottavaa. Tai onhan minulla sanottavaa! Paljonkin. Tunnetusti en ole koskaan hiljaa. Mutta mistä nimenomaan haluaisin blogata? Ensimmäinen vaistomainen ajatukseni on tietysti treenaamisesta. Tästä aikuiselämälläni löytämistäni rakkaudesta. Mutta tuntui ettei se yksin riitä. Pienen lapsen äidin elämässä sattuu ja tapahtuu yhtenään -varsinkin kun elämään on mahduttanut paljon: järjestötoimintaa, pari opiskelupaikkaa sekä palkkatyön ja palkattomat harjoittelut. Kuten jo aiemmin totesin: jutunjuurta löytyy mutta se ratkaiseva tekijä puuttui.

Ratkaisevaan tekijään törmäsin googlailemalla elämäni haastavimmassa tilanteessa. Rahat oli loppu. Luottokortteja vingutettu, jotta olisi pystynyt opiskelemaan pelkän opintotuen varassa palkattomien harjoittelujen ajan. Googlailin aiheesta köyhyys ja silmiini osui http://rahahuoleton.blogspot.fi/

Ajatusmaailmani avartui. Aloin lukea säästämisblogeja. Ymmärsin, että raha-asiat ovat oikeasti tabu. Yritäppä kysyä ystävältäsi paljon hän oikeasti tienaa, mitä siitä menee säästöön, onko hyviä sijoitusvinkkejä? Hiljaista tulee kahvipöydässä.

Nämä talousaiheiset blogit kiehtovat minua. Ne inspiroivat minua. Juon sunnuntaikahvit lueskelellen Femmadonnaa ja Ekonomimmiä . Ajatukseni laukkaavat.  Valmistun kuuden viikon päästä. Elämäni ja talouteni ovat murroksessa. Voisinko minä olla luottokorttiton ja osamaksuton lähitulevaisuudessa? Voisinko minä alkaa miettiä ASPIA ja Nordnettiä?

Lapseni haluaa nähdä aina rahahuolettoman blogisivun säästöpossun. Ostin sellaisen liveversion meidän olohuoneeseen. Se on käsittämättömän iso. Ja kuten 3-vuotias totesi:"Sillä on syyttävä katse."