Heipsundaa!
Luin juuri edellisen blogipostaukseni maaliskuulta. Muistan tuon painavan väsymyksen, ja nyt ilokseni voin kertoa, että 10.9 aloitan 65% työajan JA OPISKELUT! Luitte aivan oikein, kaksi ihmistä valittiin opiskelupaikkaani ja minä olin niistä toinen. Ansaitusti, jos saan sanoa, vaikken muista hakijoista tiedäkään vielä mitään. Kyllä tuntui pirun hyvältä, että se vaivannäkö minkä olen nähnyt tämän kevään ja kesän aikana, palkittiin.
Musta tulee siis maisteri2020! WOOHOO ja YIJIPAIJEIYEI.
Mutta oikeassa elämässä voitteko uskoa, että unohdin blogini. Olin niin väsynyt koko kevään ja tuntui että jokainen ilon pilkahdus elämässä toi kaksi paskasuihkua suoraan naamalle. Jokainen askel eteenpäin oli vähintään kahdeksan taaksepäin. Kun heräsin olin väsynyt, kun nukuin olin väsynyt, kun kävin töissä olin väsynyt. Olin erittäin loman tarpeessa.
Raha-asiat lipsuivat. Lipsua on väärä sana. Mulla on nyt yhtä paljon velkaa kuin silloin kuin aloitin blogin ja olen jäämässä 65% työajalle. Pelottaa ihan helvetisti. Mutta ihmiset. Me tehtiin tämä jo kerran 50% työajalla, ja me voidaan tehdä tämä uudestaan. Sanokaa, että mä pystyn tähän? Maksetaan ne velat pois ja aletaan tehdä parempaa tulevaisuutta.
Istuin tänään kaverin kanssa lounaalla ja sanoin ääneen oikeita toiveitani: kun mä täytän 40 vuotta, haluan että mun palkka on kolminkertainen siihen verrattuna mitä se on nytten. Eli 7500. Minulla on omistusasunto Tammisaaressa.
Nythän mun suurin homma on lukea teidän muiden päivitykset ja motivoitua teidän rahan handlauksesta. Nimittäin nuukailu ja budjetointi here i come!
