Näytetään tekstit, joissa on tunniste 0budjetti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 0budjetti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. elokuuta 2020

Miten huonosti voi mennä ...

...silloin kun rahallisesti menee kohtuullisesti?

Minun asianajaja ei saapunut toukokuussa oikeuteen. Istuin siellä. Kädet täristen. Mietin, kyllä se tulee, tottakai se tulee. Ei tullut. Tunti siitä kun hänen piti olla paikalla hän suostui vihdoin vastaamaan puhelimeen. Hänellä saattaisi kuulemma olla korona. Oltuani akuuttipuolella töissä tarpeeksi kauan tunnistan kyllä ihmisen, joka valehtelee. Siellä sitten istuin tuomarin edessä ja me kaikki ihmettelimme miksei aikuinen ihminen voinut soittaa jo aamulla ennen kuin kukaan meni minnekään, ettei ole tulossa paikalle. Niimpä. 

Palataan viikko aikaisempaan tapahtumaan. Minun oli määrä tavata hänet, koska halusin hänen valmistavan minut oikeudenkäyntiin. Mitä siellä kysyttäisiin ja mitä hän aikoisi kysyä. Hänellähän näistä on kokemusta. Hänen toimistoonsa on käynti lukollisen hissin kautta, eli hän tuli, kuten aiemminkin hakemaan minut alhaalta ja menimme yhdessä hissiin. Yhtäkkiä hän tokaisi, että harmi kun näin korona-aikana ei saa tulla lähemmäksi. Ajattelin, että ymmärsin varmaan väärin. Hänen täytyi tarkoittaa, että hissi on korona-aikaan liittyen liian pieni. Aloin höpötellä hermostuneesti astuessani hänen huoneeseensa ettei hänellä ole edes käsienpesuallasta. Tapaaminen oli outo. Hän suureleellisesti selitti ettei meillä ole keissiä, tarvitaan todistajia. Ihmettelin hänelle, miksi menemme oikeuteen jos hänestä tässä ei ole järkeä, ja miten hän nyt, lähes vuosi vireillelaiton jälkeen, kertoo minulle että minulla pitäisi olla todistajia. Seuravaksi hän sanoi, että mehän voitamme tämän. Hän hoitaa hän hoitaa. Alkoi ahdistaa ihan huolella. Olin varma että hän on kännissä tai muissa päihteissä. Sanoin, että minun on lähdettävä. Hän avasi oven, tilasi hissin ja yhtäkkiä lähti ojentamaan kättänsä koskeakseen minua. Säikähdin ja astuin taaksepäin. Tällöin hän otti kaksi askelta ja tuli halaamaan minua. Seisoin jäykkänä ja mietin mitä helvettiä. 

Miksi mulla on aina niin paska tuuri. Miksi mikään ei voi mennä hyvin. 

Tänä vuonna olen oppinut isoja asioita. Olen todella väsynyt. Väsymys ei lähtenytkään yhdessä yössä. Olen ollut todella stressantunut. Tuntuu, etten jaksa hallita kaikkia elämän osa-alueita koska joka helvetin kerta kun elämä tuntuu mukavalta tapahtuu asioita, joita en voi hallita. Niin kuin tämä. Niin kuin ne kerrat kun olen ulkopuoliselta taholta, myös lastensuojelulta saanut kuulla, että toinen huoltaja toikkaroi elämässään. Ja hänen täysin irrationaalinen tapa hoitaa ja reagoida asioihin on stressaavaa. 

Olen lihonut lyhyessä ajassa 12 kiloa. KAKSITOISTA. Se on todella paljon tällaisen oravanmittarisen varteen. Tiesittekö, että väsynyt ihminen ei oikein laihdu? Vaikka treenaisi 14-22h viikossa väsyttäen itseään lisää? Huomasin sen. 

Ainoa missä olen oppinut olemaan edes kohtuullinen on raha. Sitä ette olisi uskoneet te, ja kaikista vähiten minä. Minä! Minä. Lyhennän velkoja 600 e/kk mikä on uskomaton määrä. Se kuulostaa hullulta. Nyt alan rakentaa puskuria. Huomasin kun tilillä on rahaa, sitä haluaa myös pitää siellä, eikä päästää irti siitä. Eli tavoite on kerätä noin kahden tonnin puskuri alkuun. Nordnetin käynnistämistä ajattelin myös aloittaa. Mutta tuon 600 euron lisäksi ei kyllä rahkeet riitä juuri mihinkään. Tai siis rahat. Mutta olen ylpeä tuosta 600 euron lyhennyksestä ja aion jatkossakin olla.

tiistai 14. tammikuuta 2020

miten paljon käytätte rahaa ruokaan kuussa?

Ugh.
Olen käyttänyt monifysovellusta ja lätkinyt kaiken ostamani sinne tämän kuun osalta. Olen järkyttynyt. ruokaan on mennyt lähes 300 euroa. Ja on 13.tammikuuta. Meitä asuu minä ja minun lapseni tässä ruokataloudessa. Ulkonasyömistä tuosta on nin 48e, eli ihan peruskotiruokaa siellä taustalla muutoin. Tietysti se, että asuttiin vähän kuin kahdessa kodissa alkuvuoden vaikuttaa tähän mutta silti. SILTI.

Laitoin instagramiin kysymykseen paljon ihmmisillä menee viikossa ruokaan, sillä minulla se 100 e menee HELPOSTI. Ei sisällä koiran ruokia, sillä niille on oma budjetti. Vastauksia tuli 30-200 euron välillä. Ja tämä on tosi iso iso iso iso kuluerä meillä, johon on pakko keskittyä. Me ei edes tehdä ruokahävikkiä juuri mitään.

Toinen asia, jonka huomasin kuluneella viikolla. Mulla on joku "tämä on nyt alennuksessa tämä on kannattava ostos" ajatusmalli olemassa. MEISANISIN, en siis tehnyt niin, uusia koko lakanamallistoni (joka kaipaa freesauksen tämän vuoden aikana, Finlaysonin alelaarissa ja olin jo niin lähellä ostamassa 100 eurolla alepetivaatteita kunnes tajusin, ettei nämä voi mahtua mun budjetttiin vaikka tilillä olisi rahaa ja ajaudun kohta taas käyttämään luottokorttia. Ja sitä en halua. Ja olin jo ostanut yhden petivaatesetin 20 eurolla, ja pääsen sillä alkuun. Olin myös ostanut yhden lastenkirjan. Sekä kaksi joulupalloa. Alennuksesta.

Ja kun katson noita kuittejani ja sanon ettei ole varaa matkustaa tai ottaa pt:tä koskaan niin oikeasti jos näitä pikkuostoksia ei olisi, kymppi siellä, kymppi täällä, 15 euroa tossa niin helvetti olisi vaikka mitä. Olen ostanut kyllä alennusmyynnistä ihan tarkoituksen mukaistakin tavaraa, kuten lämpimämmät ulkohousut, kunnon kengät metsäretkeilyyn (käydään 1-3kertaa viikossa) ja uimapuvun johon lihonut ruhoni mahtuu kokonaisuudessaan. Mutta koska ostin nämä järkevät asiat EN olisi saanut ostaa noita ei järkeviä. Koska tuloni tosiaan eivät ole miljoona/kk.

Helmikuuksi aion siis asettaa älä osta mitään muuta kuin ruokaa. Sillä sijaisehdolla, että jos päiväkodista sanotaan että joku asia on oltava niin se on hankittava lapselle. Kuten tässä kävi liian pieniksi menneiden kurahaskojen ja sisätossujen osalta.

En ole velkaantunut, en ole käyttänyt luottokorttia, mutta olen syönyt omasta pohjakassasta aivan paljon liikaa. opintolaina+muut lainat tippuu alle 39t tässä kuussa muutaman päivän päästä. Matkaa on!

maanantai 6. tammikuuta 2020

Ensimmäinen viikko vuotta 2020 takana

Tälläkin viikolla ruokabudjetti ylittyi äärimmäisesti. On käyty ravintolassa sekä asuttu äidillä, ja täytetty jääkaappia siis kahdessa kodissa. Seuraavaa siis tapahtui ruokabudjetissa:

59,72 aiemmin viikolla raportoimani ruoat
2,64 eväät
3,36 välipala
90 e kauppaan (kodin jääkaappi oli tyhjä)
28,90 e kauppaan

YHT. 184,62

HUHHHUH. Siinähän se meni.

Tässä onkin sitten kirittävää, jos haluan pysyä budjetissa. Eli käytännössä noin 80 e viikko loppukuun jos saa menemään ruokaan niin budjetti pysyy. Täytyykin yrittää. En kyllä ymmärrä miten saisi ruokaan menemään sikavähän rahaa, kahvilat ja ravintolat jää tiestysti pois, mutta noin muuten. 90 e meni Lidliin helposti.

Muuten rahaa on mennyt:
11,20 e bussilippuihin
10 e leffalippuun
10 e salsabileisiin
11,65 e lapsen leluun
6 e saippua (kävin uudestaan vielä siellä saippuakaupassa)
3,30 e uinti

yht. 52,15 e.

Viikossa rahaa paloi 236,77 e.

Mun monefy sovellus laskee menot kuukaisittain ja nyt esim. sen mukaan ruokaan on mennyt 124 e. 6 päivässä. No onhan se.

UGH.

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Edellisen viikon ostokset


Eli viime viikon saldo näyttää seuraavanlaiselta:
11.90 kahvilaan
5 e hoploppiin juoma
16,40 sushibuffetti
2 e irtokarkkeihin
3,80 e karkkeihin
5,65 e leffaeväät
8,26 ruokakauppaan
38 e ruokakauppaan

plus 37,02 aiemmalta viikolta

Yhteensä ruokaan meni: 128,03; eli 28,03 budjettia enemmän. Annetaan anteeksi koska joulu, normaalisti ei istuta kahvilassa kolmea kertaa viikossa :D Luojalle kiitos siis.

20 hoplop
5,60 bussilippuun
106 e kosteusvoide, kuorinta, ripsari+rajaus, huulikuorinta, yövoide, meikkivoide näistä vinot olivat alennnuksessa

Yhteensä: 131,60. Noh näistä olisi voinut säästää. Syy miksi menin kicksiin oli se että tuttavani opiskelee jotain kauneudenhoitotuotteiden AMK-tutkintoa ja alkoi kertoa minulle millä pelastan ihoni talvella. Tai ylipäätänsä. Samalla reissulla mukaan tarttui tarjouksesta omameikkivoide, ripsari+kajaali yhdistelmä (oli huono eyeliner, en osta toiste) sekä huulikuorinta. Huulikuorinnasta pakko sanoa, että aiemmin käytin DIORin 45 e maksavaaa ja nyt ostin alesta 5 eurolla. Ei todellakaan ole samantyylinen eikä samanlainen tuote mutta ajanee nyt asian. Kallein oli tuo yövoide, joka oli 29,90. Tätä nyt testaan ja jos se ei muuta ihoani, niin annan olla ja siirryn takaisin vanhaan eli samaa voidetta aamuin illoin. Päivävoiteen ostin samalla, koska oma loppu ja olin jo joulun sinnitellyt kotoa löytyvillä näytepakkauksilla.

Toivottavasti tämä kuluva viikko sujuu vähän paremmin.
30-1.1.2020 on mennyt seuraavasti

Ruokaan:
5,62e
20,50 e
33,60 uuden vuoden ravintola
yht. 59,72

Näistä tuota ravintolaillallista ei olisi tapahtunut ilman uutta vuotta.

580 vuokra
29,96 pesusaippuat kotiin (pitäisi kestää iäisyyden ja ovat ekologisia)
5,60 e bussilippu
51 ASP

yht.666,56

Palkkaa tuli 30.12.2019 1391. Rahat jakautuivat siten, että maksoin vuokran ja siirsin 600 euroa velkojen maksutilille, ja loput ruoka/kulutilille.

Käytän monefy-sovellusta, johon saan kaiken laitettua.

En ole velkaantunut nytkään. Kaikki ostettu omalla rahalla. Laskujen maksutilillä on atm 235,03, ruoka/kulutilillä 80,60 e ja luottojen maksuun tarkoitetulla tilillä 600.

ASP vierähti yli ensimmäisen tonnin JEJEJEJEE!

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Ensimmäinen viikko takana ryhtiliike Feeniksiä

No niin,
ensimmäinen viikko takana Feeniksiä.

Mulla on takana KOLME täysin rahaa käyttämätöntä päivää. KOLME! En tiennyt, että näin voi edes olla.

Lapseni adoptiomummi halusi joululahjaksi maksaa osan lapseni uimakouluista, jotka olin ostanut jo aiemmin syksyllä. Sain 40 e riihikuivaa käteistä :) Tästä 30 e meni eilen ruokakauppaan-> eli ei vaikuttanut siihen paljon minulla on rahaa tilillä.

Lopputulema:
perjantaina ostin vuorokausilipun 8 e, joulukuusen 65 e, ja tähän olimme äitini kanssa siis säästäneet rahaa yhdessä sekä 3,2 e maksavan saaristolaisleivän (jotta sain rikottua rahaa kuusen myyjälle).

Rahaa on tällä viikolla mennyt sofar:
48,20 e ruokaan
5,45 e koiriin
8 e bussilippuun
65 e kuusi
77 e joululahjat

Maksuihin:
12,90 e telia
42,46 e vakuutus
9,99 e spotify
9,99 e viaplay
128,19 e opintolaina
98,50 e opintolaina 2
244,02 e laina
49 e sali

eli yhteensä:
798,7 euroa

huhhuhh.
Jos ei lasketa maksuja, eikä joulua, mun viikkokulutus on tähän mennessä ollut 61,65 euroa. Maksuihin olin varautunut, samoin jouluun. Ruokaan olen budjetoinut 100e/viikko, tämä oli positiivista, että tähän lukuun pääsin. Tarvitsen kotiin vielä ensi viikkoa ajatellen riisijauhoja, perunajauhoja sekä sokeria, eli ne käyn tänään ostamassa. Mutta alle 100 e jäädään varmasti.


Käyttötilillä on vajaat 220 euroa, josta siis menee loppukuun ruokaostokset
Laskutilillä on 349 e.

Vähän haaveilen bailantai lipuista. Niitä saisi vielä 69,90 sille perjantaille ja katselin netistä että 60 e joku myy sille pääpäivälle. Vielä en uskalla ostaa. Mikroni paloi eilen, ja joudun ostamaan uuden mikron. Prismassa halvin 55e, mutta haluaisin lidlistä sellaisen viherätävän sinisen joka sopii keittiön värimaailmaani, sitä ei tällä hetkellä ole myynnissä. Pärjäänemme hetken myös ilman mikroa kun joulu + muut pyhät ollaan äidillä. Siihenkin on rahat tilillä, eli jos tarvitsen nyt akuutisti mikron niin siihen on rahaa.

En velkaantunut tänäänkään. Kaikki ostokset jollain muulla kuin luottokortilla.

Ihanaa joulua, päivitän vielä huomenna viikon todellisen kulutuksen. Viettäkää materiavapaa joulu ja nauttikaa läheisten seurasta <3

torstai 19. joulukuuta 2019

Alkuviikon laskut

Heissan,
eilisestä rahankäytöstä unohtui laskut, jotka olivat saapuneet verkkopankkiin ja jotka maksoin saman tein. Olen nyt pitänyt tililläni onnistuneesti sen verran rahaa, että kaikki laskut on maksettu syksyn aikana sinä päivänä kun ne tulevat. Paitsi vuokra, jonka maksan aina tilipäivänä.


Telialta tuli muistutus sähköposti, että niiden 12.90 lasku oli auki. Maksoin tämän. Selvitin telian aknssa sitä tabletin sim-korttia ja irtisanoin sen seuraavaan laskuun. Kertoivat, että heillä olisi tarjota kuukauden ilmainen spotify. Sitä aloin sitten asentamaan ja huomasin, että opiskelija saa spotifyn 4,90e!

Eli säästin siltä istumalta 12,90+5= 17,90 e/kk Tämä onkin sitten vuodessa 214,80. Sehän on jo ulkomaan lennot :D

eli takaisin listaukseen,

12,90 e telia
42,56 e vakuutus (ifin sisältää henki- ja matkavakuutuksen, 1/4 koko vuoden maksuista)
9,99 e Spotify, viimeisen kerran näin paljon
9,99 e  viaplay
128,19 e opintolaina 1
98,50 e opintolaina 2
244,02 e velkaa, eli maksoin 100 e enemmän kuin pitäisi
49 e sali

Näistä suunnittelemattomia laskuja ainoastaan tuo vakuutus 42,56 e ja muut on niissä budjetoiduissa maksuissa, paitsi ylimäärinen 100 e jonka lyhensin lainaa.

Jäin miettimään kun olen budjetoinut 50e/kk muihin laskuihin niin riittääkö 600 e/vuosi sähkööön, sähkönsiirtoon, vakuutuksiin yms.

En käyttänyt luottokorttia tänäänkään.


keskiviikko 11. joulukuuta 2019

puudeli 2.0

Monena päivänä olen istunut ja miettinyt miten aloittaisin ja mitä kertoisin.

Kävin tänään kävelyllä ystäväni kanssa ja sain sanottua suoraan sen mikä mieltäni on painanut:

Olen sekä laihduttanut itseni kaksi kertaa elämässäni normaalipainoiseksi.

Olen maksanut velkani kaksi kertaa elämässäni pois.

Molemmat ovat tulleet nyt takaisin niin, etten eläissäni ole ollut näin velkaantunut tai näin lihava. EN edes synnytyslaitoksella. Oikeastaan kun kävin ensimmäistä kertaa vaaálla sitten elokuun(?) tajusin, että myös tätä velkaantumista ja rahankäytön älyttömyyttä on katsottava nyt silmiin. En voi istua ja sanoa, että elämä on niin vaikeaa ja olla saavuttamatta niitä unelmia joita pidän tärkeänä. En nimittäin usko tällä hetkellä, että vaikka tienaisin miljoonan kuussa niin osaisin olla velkaantumatta, koska en enää usko, että velkaantumisella on mitään tekemistä minun perusrahan käytön kanssa vaan oikeastaan kyse on siitä millä tolalla "mielenterveyteni on". Vähän niin kuin syömisenkin kanssa, niin ei onnellinen ihminen syö itseänsä ylipainoiseksi eikä onnellinen ihminen velkaannu järjettömästi.

Ystäväni kysyi miten pystyin aiemmin sitten tekemään näille asioille jotain. Ja tilannehan oli siis se, että esim. maksoin velkani koska päivitin koko ajan menojani ja budjettiani ja olin koko ajan täällä sydän avoimena vaivaamassa jokaisen jäätelökuitin ja kahvin ostamista. Olin järkevä koska uskoin itseeni ja siihen, että pystyn tähän.

Ja siitähän se kaikki lähtisi. Että alkaisin taas uskoa itseeni, ja että pystyn tähän. Kaipaan sitä vertaistukea ja tsemppausta ja sitä kuinka joka aamu odotan Femmiksen uutta blogipostausta. Anni Rahapalleroinen!

Tapasin salini pikkujouluissa mental coachin ja avauduin hänelle linkedin profiilistani. HÄn sitten siinä minun kanssa jutusteltuaan sanoi, ettei ongelmani taida olla linkedin, sillä en ole hakenut töitä ja saanut kieltävää vastausta vaan ongelmani on se, etten ole uskaltanut tehdä sitä. Loin ongelman jota ei ole. Ja minusta tuntuu, että samaa teen rahan kanssa, ja välittämättä siitä kuinka paljon tienaan, kuten eräs kommentoijakin sanoi, että jos käytän 10t euroa kuussa rahaa helposti, eikä se tunnu pahalta (en oikeasti käytä) niin se on ihan sama paljon minä tienaan koska velkaannun varmasti. Ja nyt olen ajatellut velkaantuvani eniveis, ja kaiken menevän säpäleiksi, joten lakkasin välittämästä ihan kaikesta. Mutta millainen esimerkki olen lapselleni? Haluanko olla äitini ja 62-vuotiaana omistaa pelkkää negatiivista rahaa? Miettiä riittääkö eläke vuokraan jos jään eläkkeelle?

En halua. Mutta nyt ei pikakuurit auta. Nyt täytyy keskittyä. Nyt täytyy löytää sisäinen muutos. Sekä painonhallintaan, että rahan, koska uskon näiden kävelevän käsikädessä.

Aloitetaanko numeroilla?

maanantai 9. syyskuuta 2019

Lähtikö Puudelilla laukalle?

Hei popppoo! Sain pitkän kommentin edelliseen postaukseen ja se oli niin hyvä, että ajattelin pilkkoa sen palasiin ja vastata siihen ihan omalla kirjoituksella.


Hei Puudelinberberi. Kiitos blogistasi, löydettyäni sen luin parissa päivässä lähes kaikki kirjoitukset. Aihe on kiinnostava ja kerrot asioista jotenkin rouhean rehellisesti. 

Ole hyvä, ihanaa kun jaksoit lukea!

Kun parin vuoden tapahtumat käy läpi nopeasti, niin jotenkin päällimmäiseksi jäi mieleen se, että ompa ollut hässäkkää. Opintoja oli aloitettu, välillä tehty enemmän ja välillä vähemmän, joitan jäänyt kesken ja sitten taas kursseja avoimessa. Sitten aloitettuja harrastuksia on ollut useita; koiraharrastus, nyrkkeily, retkeily ja telttailu ja pyöräilyprojekti jne. Näihin kaikkiin on tehty hankintoja. Myös jotenkin jäi mieleen, että silmälaseja oli ostettu parissa vuodessa 4 kappaleet.

Blogin aikana olen valmistunut tavoiteajassa  (vähän itseasiassa nopeammin) ensihoitajaksi. Olen jäänyt lukulomalle, eli käynyt töissä 50% ja aikonut hakea lääkikseen. Psykan opintoihin on vielä oikeus avoimessa ja ne ehkä valmistuvat tässä syksyllä kun nyt jään 65% työajalle. Kaikilla näillä opinnoilla on ollut sama päämäärä ja urasuunnitelma, jokainen niistä lähestyy sitä eri vinkkelistä. Tai itseasiassa vain lisää minun asiantuntijuutta. Lääkiksen hylkäsin, koska en pääse siitä suoraan sinne minne haluaisin, vaan se vaatisi samanlaista pohjatyötä ja itse työn tekemistä kuin ensihoitajana toimiminenkin.

Olen siis vuodesta 2007 oikeastaan tiennyt mitä haluan tehdä mutta se miten sen saavutan on vaikeampi, koska minulla ei ole sellaista "olen aina halunnut olla eläinlääkäri" tuntemusta. Ensihoitajan paperit ei yksinään riitä minun urahaaveisiin, tarvitsen maisterin ja työkokemusta maisterin jälkeen relevantilta alalta.

Hihasta repäisen arvion, että normaalikuluttaja aloittaa yhden uuden harrastuksen ehkä 5 vuoden välein, ostaa uudet silmälasit neljän vuoden välein ja opiskelee tutkintoja kaksi koko elämän aikana.

Eli getting there, mutta olen myös pitkäjänteinen vaikka näyttääkin siltä että impulsiivisuus on päivän sana. :D

Harrastuksista:
Elämä on muuttunut radikaalisti tietyllä tavalla sen jälkeen kun sai lapsen. Telttailuvälineistä ostettuja on 2017 kesällä makuupussi, otsalamppu, makuualusta, syömisvälineet ja iso termari. Tänä kesänä ostin toisen makuupussin (14e). Kaikkia käytetty ahkerasti. Teltan ja trangian olen aina lainannut kavereilta.
Nyrkkeilyn piti olla yhteinen hyvä urheiluharrastus ja todennäköisesti kokeillaan uudestaan tuossa ensi keväänä/vuoden päästä syksyllä. Yhteinen harrastaminen lapsen kanssa on tärkeää. Nyrkkeily on myös kohtuuhintaista vs esim baletti, jonka lapseni olisi halunnut aloittaa, mikä maksaisi 320 e/4 kk. Ja siinä on vain yksi viikkotunti, jossa hän käy yksin.
Pyöräily <3 tänä vuonna tehtiin useampi 300 kilsan pikalenkki, säästettiin 13 e junalipuissa pyöräilemällä 100 kilsaa suuntaansa, yön yli retkillä nukuttiin (laina)hammockissa metsässä. Kaikissa kulut minimoitiin ainoastaan ruokaan. Kaverilla oli oikea harrastepyörä ja kyllä sillä eri tavalla mennään eteenpäin kuiin prisman halvimmalla, minkä vaihteista lähtee rummutusta kun ne on pienimmällä :D ja kiitos pyörän ei mene bussilippuun rahaa. Poljen kaikkialle.
Salsatunneilla en ole käynyt vaan etsinyt ilmaisia salsatapahtumia ja käynyt siellä harjoittelemassa. Ystävää pakottanut opettamaan ja tanssimaan kanssani. Ilmaista sekin.
Ainoa urheilukulu on sali ja se maksaa 49e/kk.

Silmälasit. Mun heikkous. Ja kysymykseen käytänkö niistä kaikkia niin kyllä :D Riippuen päivästä, vaatteista ja tukan kiharien asennosta. Se ei tietenkään tee niin ostamisesta mitenkään sallittua. Tai hyväksyttävää. Tai siinä on aika helppo kuluerän poisto.

Kirjoitit, että ongelmasi on suhtatumisesi rahaan. Minusta ongelmasi on, että elät ikään kuin pikakelauksella ja sillä hankintanopeudella kulutat viisinkertaisen määrän verrattuna tavalliseen rahankäyttäjään. Ja sehän vaatisi onnistuakseen 5 hengen tulot. Kun niitä ei ole, vaan jatkuvien opintojen takia 65 % palkasta, niin asiat vääjäämättä johtavat velkaantumiseen. Ei mikään excelin pyöritys, rahan siirto tililtä kortille tai 100 €/kk palkankorotus muuta tilannetta merkittävästi.

Enemmän saattaisi auttaa, jos itsellesi selviäisi, mikä on tämän levottomuuden syy. Nopea kyllästyminen? Ostelun tuoman välittömän, lyhytaikaisen hyvän olon tavoittelu?

Palkankorotus vaikuttaa merkittävästi tuloihin, koska nyt tuntipalkkani on 14e ja 100 euron palkankorotuksen jälkeen 16 e, ja hoitajien palkka määräytyy lisien perusteella, ja ne on %osuuksia tuntipalkasta :D Eli jos nyt saan 40 e per yövuoro käteen niin tuon korotuksen jälkeen saan 50 e. Ja sillä on merkitystä.

Mutta siis niin. Olen impusiivinen luonne, teen nopeita päätöksiä, ja kun teen jotain teen sen aina 110% aurinkoenergialla. Silloin kun keskityin maksamaan velkoja, tein sitä 200% sitoutumisella, ja sitten taas unohdin sen ja aloin elää ihan huolettomasti.

Tämän kevään ostohankintojen takana oli ihan rehellisesti itseni piristyttäminen. Jouluna huomasin, että se iloinen, innostuva ihminen, mikä olen, ei ole läsnä. Olin väsynyt, ja tuntui että kaikki vastoinkäymiset osui minun kohdalle. Ja silloin en tiennyt, että lisää on tulossa. Niitä vastoinkäymisiä. Tämän vuoden koirahankinnat, vaatteet,silmälasit, nämä kaikki on rehellisesti ostettu minun piristämiseksi. And guess what: se auttoi. Kallista terapiaa. Mutta nyt tuntuu paljon paremmalta. Lopetin kyllä myös sokerin syömisen ja aloin sanoittaa tunteitani. Mutta nyt heräsin siihen, että kaikki tämä piristäminen on ollut tosi kallista. Ja nyt se täytyy fiksata. Paha oloni ei siis johtunut siitä että olin säästänyt ja maksanut velkani pois vaan konkurssista, ja asioista jotka on vaikeita mutta en voi kirjoittaa niistä tänne.

Eteenpäin mennään eiks je? Ja kommentoida saa edelleen, musta nää on ihania <3


perjantai 6. syyskuuta 2019

Ja hups velkaannuin 7 ja puoli tonnia

Muistaakseni vuonna 2018 sain 50% työajalla minimituloilla maksettua lähes 8t velkaa pois. Sitten aloin tehdä 100% työaikaa ja velkaannuin 7,5 t.

Aivan oikein. Ihan järjetön summa.

Ihan järjetön. Ensin meinasin statementtaa että hei, en tiedä mihin se raha on mennyt ja mitä pikkuostoksia olen tehnyt kerryyttääkseni tuollaisen summan.

Aiemmin syksyllä/keväällä sanoin, että aloin kuluttaa rahaa ennen palkkapäivää ja ajattelin aina maksaa saldon nollaksi palkkapäivänä. Tällainen sarjavelkaantuja, täysin idiootti raha-asioissa ei todellakaan voi elää noin. Itseasiassa kenenkään ei pitäisi elää noin.

Näennäisesti pystyn elämään ja laskemaan paljon rahaa kuluu. Todellisuudessa käytän rahaa aina huomattavasti enemmän ja suurin ongelma on, että lupaan rahat jo etukäteen jonnekkin. Esim. jos tilipäivä on 31.9 niin 15.9 päätän, että tämä asia on saatava heti ja hei, kohtahan se palkkapäivä on ja maksan sen pois.

Oikeassa elämässä kerkeän sen 15. ja 30 päivän välillä tuhlaamaan niin paljon, etten ole enää "voiton puolella" palkkapäivänä. Tarvitsen lisää velkaa selvitäkseni eteenpäin taas kuukauden.

Täysin vääristynyt on myös suhtautumiseni rahaan. Jos palkkapäivänä maksujen jälkeen jää käteen 600 euroa, jotenkin tuntuu että rahaa on paljon vaikka minun pitäisi elää kuukausi vielä 150 euron viikkobudjetilla. Tuolloin jos käyn kaupassa ekana päivänä 60 eurolla käytännössä minulla ei voi olla kuin 90 euroa sillä viikolla enää käytettävissä ja helposti helposti se menee silmänräpäyksessä.

Jäin miettimään että mihin se 7 ja puoli tuhatta, eli kolmen kuukauden palkkani, on mennyt. Mietin etten tiedä.

Sitten mietin, että näitä ei suoranaisesti ole ostettu luotolla mutta tähän on käytetty tililtä rahat:
1800 ensimmäinen puudeli
2000 toinen puudeli
525 silmälasit
475 aurinkolasit plus silmälasit.

Siinä on viisi tonnia ihan heittämällä. Ihan heittämällä. Heittämällä. HEITTÄMÄLLÄ. EI TUNTUNUT PAHALTA. Halusin nämä. Varmaan ainakin tonni mennyt uusiin vaatteisiin vuoden sisällä.

Oikeastaan kaikki on mennyt isompiin hankintoihin jos sen itselleen myöntää. 600 euroa matkakassaan. Mitä näitä nyt on.

Myös se että maksaa kahden ihmisen syönnnit ja menemiset on alkanut konkretisoitua. Aidosti.

Suomeksi. Olen nyt tehnyt kaksi aika lailla pölijää juttua. Muistatteko kun maksoin kaikki luottokortit pois, katkaisin ne ja minulle jäi vain bank norwegian, se jossa on mahdoton korko?

Kun paska alkoi lentää tuulettimeen oman velkaantumisen ansioista ja bank norwegian olla täynnä aloin panikoida, koiriin oli mennyt kaikki tilillä ollut ylimääräinen raha ja puskurista ei ollut tietoakaan. Sain pankistani pienemmällä korolla kulutusluoton, ja ajattelin, että maksan sillä banknorwegianin pois ja ongelmani katoavat ja maksan pienikorkoista kulutusluottoa hyvillä mielin pois.

Hyvin meni ehkä sen kaksi päivää kun alkoi tuntua, että se bank norwegianin korttihan on tyhjillään eli siellä seisoo rahaa. Ja siitä se ajatus lähti.

Kunnes tuli viime viikko. Tajusin, että bank norwegian on tapissa, kulutusluotto on tapissa, jään 65% työajalle, isoja laskuja tulossa maksettavaksi ja mulla ei ole yhtään rahaa. Mun luottojen kulut on jo niin isot, että ei mitään järkeä.

Lisäksi olin ostanut DNAlta tietokoneen, television ja tabletin osamaksulla..... … … … … …

Lisäksi maksan opintolainaa 230 e kk takaisin.

Jotenka tein jotain. Tyhmää. Femmadonna neuvoi, että elä tee niin. Tunnetusti en kuunnellut.

Otin toisen kulutusluoton suuruudeltaan 10000e ja maksoin luottokortin, kulutusluoton ja DNA:n velat pois. Tämän lyhennys kk on 144 e, ja siinä on pienempi korko kuin tuossa Bank Norwegianin kortilla. Näin sain leikattua 200 e/kk mun velkamenoja pois kk ssa. Ja tämä oli ainoa keino mahdollistaa se, että käyn vain 65% töissä ja opiskelen. Tavoitteena maksaa pienintä summaa koulun ajan (1.5 vuotta) ja sitten pikavauhtia pois kun valmistun. Puudelinhännänheilautuksen luvalla.

Eli tästä me lähdetään. Puudelin ulostulo 2.0. Velkaa enemmän kuin koskaan mutta eikös me tästä nousta. Ja ei, en todellakaan ole ylpeä tästä. Mutta aion olla rehellinen. Mikä pelottaa. Koska nyt jos koskaan on pakko päästä jo järkevämmän rahankäytön paremmalle puolelle oikeasti.

perjantai 30. elokuuta 2019

Tarina siitä kuinka unohdin blogin

Heipsundaa!

Luin juuri edellisen blogipostaukseni maaliskuulta. Muistan tuon painavan väsymyksen, ja nyt ilokseni voin kertoa, että 10.9 aloitan 65% työajan JA OPISKELUT! Luitte aivan oikein, kaksi ihmistä valittiin opiskelupaikkaani ja minä olin niistä toinen. Ansaitusti, jos saan sanoa, vaikken muista hakijoista tiedäkään vielä mitään. Kyllä tuntui pirun hyvältä, että se vaivannäkö minkä olen nähnyt tämän kevään ja kesän aikana, palkittiin.

Musta tulee siis maisteri2020! WOOHOO ja YIJIPAIJEIYEI.

Mutta oikeassa elämässä voitteko uskoa, että unohdin blogini. Olin niin väsynyt koko kevään ja tuntui että jokainen ilon pilkahdus elämässä toi kaksi paskasuihkua suoraan naamalle. Jokainen askel eteenpäin oli vähintään kahdeksan taaksepäin. Kun heräsin olin väsynyt, kun nukuin olin väsynyt, kun kävin töissä olin väsynyt. Olin erittäin loman tarpeessa.

Raha-asiat lipsuivat. Lipsua on väärä sana. Mulla on nyt yhtä paljon velkaa kuin silloin kuin aloitin blogin ja olen jäämässä 65% työajalle. Pelottaa ihan helvetisti. Mutta ihmiset. Me tehtiin tämä jo kerran 50% työajalla, ja me voidaan tehdä tämä uudestaan. Sanokaa, että mä pystyn tähän? Maksetaan ne velat pois ja aletaan tehdä parempaa tulevaisuutta.

Istuin tänään kaverin kanssa lounaalla ja sanoin ääneen oikeita toiveitani: kun mä täytän 40 vuotta, haluan että mun palkka on kolminkertainen siihen verrattuna mitä se on nytten. Eli 7500. Minulla on omistusasunto Tammisaaressa.

Nythän mun suurin homma on lukea teidän muiden päivitykset ja motivoitua teidän rahan handlauksesta. Nimittäin nuukailu ja budjetointi here i come!


torstai 7. maaliskuuta 2019

So the Saga begins: tarina Bank Norwegianin kortin takaa

Miljoona syytä olla kirjoittamatta. Ensimmäinen oli häpeä. Olin pelin päällä, olin nääääääääääääääääääääääääääääääääääääin lähellä ollakseni luottokorttivelaton. Ja sitten kuvittelin edelleen handlaavani tilanteen.

Aloitetaan siis alusta. Ja ensimmäiseksi haluan sanoa, että te jotka kommentoitte aiemmin, että luottokortilla pelleily on heikoilla jäillä kävelemistä, ja homma lähtee varmasti lapasesta niin siinä kävi juuri niin. Kuin alkoholistille, joka kuvittelee voivansa ottaa yhden huikan. Menee koko pullo. Menee viikkoja sumussa.

Kunnes taas herää yksi päivä ja katsoo velkasaldoa. 3700 euroa ja rapiat. Sillä punaisella luottokortilla. Kuinka tämä on mahdollista?

Miten olen antanut itseni velkaantua? Miten olen antanut itseni lihoa? Samalla kun velkaannuin myös lihoin ja taas kolmannen kerran alan sekä pudottaa painoa päästäkseni normaalilukemiin niin maksamaan velkojani pois. Kolmas kerta toden sanoo?

Käydään läpi vuotta 2018. Tammi-elokuun aikana sain maksettua velkojani pois älyttömiä määriä, aika lailla tämän saman summan missä olen tälläkin hetkellä. Plus miinus nolla. Mutta mitä sille selväjärkiselle tytölle tapahtui? Missä on se kesän puudeli joka piti tiukkaa talouskuria, ja silloin tuntui ettei se ole edes vaikeaa?

Bank Norwegianin kännysovelluksen tiedoista pääsen huhtikuulle 2018 näkemään millaisia rahasummia olen sinne laittanut. Kerrataan hyvän sään aikana. Luvut on siis kuinka paljon on joko saldoa tullut lisää (eli velkaa) tai kuinka paljon realistisesti saldo on tippunut. Tässä siis vaikuttaa se että tuolta kortilta on mennyt korko, ja sinne menee Spotify, googletilini yms maksut.

Huhtikuu 2018: korkojen ja menojen jälkeen olen lyhentänyt realistisesti 60 euroa saldoani
Toukokuu 2018: olen tehnyt lisää velkaa -47,17
Kesäkuu 2018: olen lyhentänyt velkaani 783,75
Heinäkuu 2018: lisää velkaa -70,61
Elokuu 2018: -465,62 lisää velkaa. Maksoin tuolloin siis tilin nollille. Ja aloin velkaantua uudestaan.

Tässä on se käännehetki. Olimme lapseni kanssa lomalla kolme viikkoa. Olin suunnitellut että elämme sillä nollabudjetilla, millä olimme eläneet koko kesän. Ja muistan sen hetken. Muistan sen hetken kun alamäki alkoi. Vietimme hauskaa päivää, oli sovittu että käydään kavereiden kanssa iltapäivällä lintsillä. Lintsihän on laitteineen ilmainen mutta sovimme kaveriemme kanssa ostavamme liput maailmanpyörään. Aamulla lähdimme lapseni kanssa ulos. Kävimme syömässä sushibuffetissa 16,40. Käveleskelimme Helsingin katuja. Olimme aloittamassa yhteistä nyrkkeilyharrastusta. Päätimme käydä katsomassa lapselleni nyrkkeilyhanskoja. Ostin ne. Kalliit nahkahanskat. 71 euroa varusteineen siihen kauppaan. Kävelimme seuraavaan kauppaan, ostimme kynsilakkaa ja kynsilakan poistoainetta 9,05 e, ja istuimme puistoon. Aika mennä Lintsille, kaipasin kahvia 6,30, hain kahvia. Lintsillä laiteliput 16 e, lapselle iskee nälkä: näen kuitteja: 3,90e, 8,90 e, 3,90e. Lapselle kotimatkalla kaupasta jäätelöä ja juotavaa 6,06 e.

Tämä oli vain yksi päivä. Oli päivä Porvoossa. Saavuimme sinne ja siellä olikin superkylmä. Ostin lapselleni 18 euron villatakin Kappahlista, kahvia 2,90, joku hm reissukin kuitilta löytyy 39,17, ilmeisesti lapselleni vaatteita koska itse en omista mitään --- haha, edellispäivän hm urheiluvaateostokseni näköjään, itseään on niin helppo huijata, alepaan mennyt 6,25, S-markettiin 2,10e, jäätelökauppaan 4,20 e, ravintolaan 33 e.

Tarvitseeko jatkaa?

Päivässä helposti 100 euroa. Ei mihinkään juuri kummoisiin hankintoihin.

Paitsi kun tuli syyskuu. Syyskuussa 2018 velkasaldoni näyttää kasvaneen vain -156,19 euroa.

Todellisuudessa siellä tapahtui kuitenkin seuraavanlaisia mystisiä asioita:
Panoja: 600e, 100,58e, 400,58e, 190e, 250e, 86e, 520 e sekä 24 e.
mutta myös MENOJA:
Spotify 9,90, Apteekki: 25,92+ 58,90+ 42,45+19,39 Lelukauppa 17,80, Kännykän tarvikkeet ja kello 55,82, lastenkauppa: 4,98, puhelin ja panssarilasi 473,95, silmälasit 520, google 1,99, taksi 17,40,kampaajalta jotain 27, uinti 6,70, jotain en tiedä mitä 30,94, tokmanni 15,79, bussilippu 54,70,netflix 10,99+, lahja tupareihin 16,50, bussiliput 7,7+9,8, nyrkkeily 138,kynsiöljyt 15, uinti 6,70, cubus 7,95, sokos 56,56, lindex 52,94 (lapsen haalari ja lämpökerrasto), glitter 40,96 (kalenteri plus lahja)

Ruoka: 21,80+ 15,80+ 34,11+ 4,80+13,19+ 15,37+55,30+3,09+ 14+43,29+3+1,7+4,45+7,24+14+10,91+1,5++6,9+1,35+4+2,5+8,5+3,5+5+33,61+6,5+5+7,54+2,5+3,69+1,51+19,88+14+9,40+14+9,99+15,11+1+4+73,20+18,09+3,2+4,72+6+2,5+3,2+3,2+8,2+1,51+2,43+2,6+



Tarviiko kysyä?

Tietenkin kysytte miten mulla oli noin paljon rahaa: helposti kun vaihdoin työpaikkaa niin edellinen maksoi kaikki lomarahat ulos ensi kesänkin suhteen. Fiksu olisi säästänyt ne ja pitänyt lomaa tulevanakin kesänä. Ruokamenoissa on paljon pieniä summia ja ne johtuu kun ambulanssissa pitkää päivää tehdessä tulee pysähdyttyä hakemaan kahvi (ja pulla/herkkuja) autoon kun ei ollut säännöllisiä taukoja. Ja niistä pieniestä puroista kasvoi iso virta.

Tarvitsen ehkä vähän lepoa ennen kuin lasken nuo yhteen tai teen mitään muutakaan. Aiemmin pidin luottokorttia aina mukana hätätilanteiden varalta. Tammikuun 24. päivä alkaen luottokortti on asunut kotona eikä enää koskaan mun lompakossa. Sen piti mahdollistaa vain ja ainoastaan matkustelu.


Puuh. Virtuaalihaleja?

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Talousrealismia

Hiiohoi!
Täystyöllistetty Puudeli täällä heiluttelee häntäänsä! Mikä meininki?

Istuin äsken alas ja laskin joulumenot. Siis pelkästään minun ja äitini lahja+jouluukuuseen menneet rahat. Aika pienellä summalla päästiin: kaikki lahjat plus kuusi 236 euroa, hyvä minä, joka juoksin alennuksien perässä! Ja ei, maaliskuussa ei ole liian myöhäistä laskea näitä :D tuohon lisäksi menee äidilleni ostama lahja, ja muutamalle kaverilleni ostama lahja.

Olenkin ollut hiljaa aika pitkään. Säikähdin kun Anni Rahapalleroisen blogi katosi (löytääkö kukaan muu sitä?) ja tuntui itsekin vaikealta kaiken työssäkäymisen ohella kirjoittaa.

Sitten äsken istuin alas ja laskin numeroita. Laskin lukuja. Katsoin velkasaldoani (KYLLÄ) ja mietin, että jos kerron nämä luvut vielä kerran auki ja aloitan kaiken alusta niin olisinko vuoden loppuun mennessä velaton luottokortista? Olen nimittäin jostain kumman syystä höylännyt sitä, ja voisin kyllä katsoa jokaisen ostoksen läpi ja avata ne tänne synkästä sielustani... Kysymys kuuluukin: uskallanko tehdä sen? Uskallanko kertoa jälleen taas kuluttaneeni kuin ellut tunkiolla ja olevani liiaksi luottokorttivelassa? Uskallanko myöntää olevani pettynyt mutta samalla seisovani sanojeni takana?

Viimeksi olen maksanut jotain luottokortilla 24.1. eli olen pysynyt kuivilla puolitoista kuukautta. Ilman herkkuja olen ollut kaksi kuukautta ja kuusi päivää. Olen urheillut 2-3 kertaa viikossa samanmoisen ajan. Olen päättänyt mihin kouluun haen ja mitä uhrauksia se minulta vaatii.

Mutta ollaanko me valmiita avaamaan kaikki ne synkät numerot kuukausi kerrallaan?

Häntä heiluen,
Puudeli

lauantai 15. joulukuuta 2018

5yhdeksän tuntia

Enää 5yhdeksän tuntia puudelin saapumiseen talouteemme. Enää neljä työvuoroa konkurssipesälle. Enää yhdeksän päivää jouluun.

Eniten minua harmittaa kaikki. Harmittaa työkuviot. Sain työpaikan, jota en oikeastaan halua, enkä tiedä miksi hain sinne. Sinne minne haluan, lähetin viestiä, soitin ja soitin uudestaan. Sen paikan osastonhoitajan ketutuksen katkuista puhelinkeskustelua tulen aina miettimään johtamistaitojen puutteen näytöksenä.

Ainoa iloinen asia on minipuudeli. Kohta hän on täällä. Odotamme niin innolla. Hän tulee tekemään arjestamme niin iloista. Olen aidosti häkeltynyt teidän positiivisista kommenteista. Luulin, että tulisi pikemminkin syytöksiä toiminnastani. Koska faktahan on se, että negatiivista rahaa siitä koirasta seuraa. Mutta sitäkin enemmän iloa ja onnen hetkiä. Jännittää ja tuntuu hyvältä samaan aikaan.

Mun tekisi mieli vyöryttää kaikki paha olo, ja vitutus ja ärsyyntyminen omaan elämääni tähän näppäimistölle. Jotenkin tuntuu kuin tämä konkurssi olisi ollut viimeinen niitti arkkuun. Mulla on ollut pitkään sellainen kasvava pettymyksen tunne itseäni kohtaan. Mä olen pettynyt mun alavalintaan, en siksi ettenkö aidosti tykkäisi ensihoidosta, koska se on minusta sykähdyttävintä minkä tiedän, vaan koska se muokkaa elämääni tiettyihin suuntiin, joita en oikeastaan aiemmin aavistanut.

Ensinnäkin minua vituttaa se, että monet hyvät työpaikat saadaan sillä että tunnetaan joku joka tuntee jonkun joka tuntee jonkun. Toinen on se, että ne saadaan harjoittelupaikkojen perusteella, siellä harjoitteluissa saadaan jalkaa oven väliin. Harjoittelupaikat jaetaan täysin päättömän järjestelmän kautta, mikä kaatuu ainakin sata kertaa harjoittelupaikkojen jakotilanteessa. Mua vituttaa se, että en saa keskustella mun palkasta. Ei ole palkkaneuvotteluja. Sama paska palkka olitko ollut tehohoitajana viimeiset kolmekymmentä vuotta vaiko aloittanut viime viikolla. Paitsi nyt kun keksittiin hienosti, että aletaan tehdä tehtävien vaativuusarviointia ja otetaan pois niiltä jotka ovat olleet vähemmän aikaa ja annetaan niille jotka ovat olleet pidemmän aikaa. Sinänsä aika tyhmää, koska samaa työtä se ihminen joka on ollut kolmekymmentä vuotta töissä vs. vuoden töissä joutuu siellä tekemään. Minusta palkkatasoa olisi yleisesti pitänyt nostaa alkamaan numerolla kolme, eikä miettiä, että jos A-vaativuuluokalta otetaan viisikymppiä pois ja annetaan C-vaativuusluokalle niin johan hyvä tulee.

Pienellä palkalla minulla ei koskaan ole mahdollisuutta ottaa isoa lainaa. Tai edes pienempää asuntolainaa. Koska tässä maailmankaikkeudessa toimia ei ole, vaan ihmiset tekee työnsä pätkissä, ja vaihtaa työpaikkaa, koska uskoo hoitotyön olevan vihreämpää eri osastoilla, niin lainan saaminen on hankalaa. Ja tämä vuoorotyö. Tiesittekö, että iltalisä on kaksikymmentäprosenttia tuntipalkasta kello kahdeksantoista ja kahdenkymmenenkahden välillä. Jos tuntipalkka olisi huimat viisitoista euroa se tekisi kolme euroa per tunti. Maksimissaan kaksitoista euroa neljältä iltatunnilta. Miinus verot.

Minua ärsyttää että en miettinyt minkäarvoista työtä lähden tekemään kun hain kouluun. Minua ärsyttää että minulle sanotaan, että teen arvokasta ja hienoa työtä. Mahtavaa, mutta minusta se hoitaja, joka on palvelutalossa yövuorossa ja siellä kaksikymmentä kolme enemmän ja vähemmän sekavaa vanhusta ja tämä hoitaja koko yön yksin, niin tämä hoitaja on lähes pyhimys- usein se on vielä lähihoitaja, sillä rapiat kahden tonnin eli noin kahdentoista euron tuntipalkalla.

Mua ärsyttää etten ole se oma iloinen itseni. Ja samalla mä ärsytän itseäni. Mua ärsyttää, että tästä piti tulla todella hyvä joulu, olen rakentanut legojoulukylää jo helmikuusta saakka ei helvetti kun olen stressaantunut nyt joulun alla, ja konkurssi syö palkasta osan ja joudun ottamaan töitä vielä lisää tälle joulukuulle. Ja nyt alkukuun olen ollut koko ajan töissä ja nyt niin toivon, että tässä toimisi huutomerkki.

Sovitaanko, että seuraava vuosi on täynnä onnellisia ajatuksia ja tapahtumia?


torstai 29. marraskuuta 2018

Suomen inspiroivin säästöblogi

Hämmentävää kyllä minut on valittu Suomen inspiroivimpien säästöblogien listalle! WOW!

Sainkin taas muistutuksen miksi kirjoitan tätä blogia. Olen ollut "kiireinen" ja paljon on ollut mielenpäällä. Miten mielentilat ja ajatukset voivatkin heitellä joskus. Viimeiset kaksi viikkoa olen yrittänyt löytää itseäni. Sitä iloista, nauravaa puudelia, joka tekee eikä meinaa. Sitä puudelia, joka ei istu syömässä karkkia joka päivä ja skippaa treenejä.

Puudeli aikoo järkyttää kansakuntaa kertomalla puudelimaisia terveisiä pian mutta sitä ennen muutama huomio:

-joululahjat hyvällä mallilla. Kulutus kohtuullista.

-Tonttukylän teko lähti lapasesta. Onneksi kuitenkaan ei mikään älytön rahankäyttö.

-mulla oli hieno budjettiseuranta kunnes kännykkä hajosi ja se jouduttiin alustamaan ja menetin sen siinä rytinässä.

-huomenna on palkkapäivä! JEE!

-Jouluna mulla on 11 päivää vapaata! YKSITOISTA!

-Odotan vuotta 2019 innolla!

- En osaa liittää tuota Vuoden inspiroivin säästöblogi-kuvaketta mihinkään. Neuvoja?



keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Kyttääjä

Mä yritän nyt keksiä hyvän termin sille millainen ihminen olen. Koska tajusin jotain eilen sisimmästäni. Olen luonteeltani sellainen että minun on mitattava ja laskettava ja kytättävä itseäni.

Jos minulla on tilillä rahaa kulutan kaiken. Nyt laitoin rahat toiselle tilille ja joudun aina maksaessa siirtämään summan tilille. Voin sanoa että raha hahmottuu miljoona kertaa paremmin ja tuntuu pahalta ottaa rahoja puskurista vaikka näihin ostamiini asioihin ne on tarkoitettu.

Toinen asia johon tarvitsen kyttäystä on mun paino. En ole vuosiin käynyt vaatekaupoilla muuta kuin urheiluvaatteita santsaamassa. En ole siis vuosiin yrittänyt änkeä itseäni henkkamaukan 38 koon housuihin ja tuntenut hämmästystä kun en taaskaan mahdu. Nyt olen lihonut 10 kiloa valmistumisen jälkeen. En myöskään ole omistanut vaakaa vuosiin. Tämä tarkoittaa että alan taas kytätä painoani ja syömisiäni ja liikkumistani koska en kestä olla tässä kehossani. Teen sen kuitenkin salassa lapseltani ettei hän kuvittele että omaa kehoaan pitää tarkkailla. Aion käydä kerran kuussa vaatekaupoissa sovittamassa jotain vaatetta jotta näen miltä näytän. Koska rehellisesti en hirveästi katso peiliin ja nyt kun olen katsonut olen järkyttynyt että olen syönyt itseni tähän kuntoon.

Lyhyt avautuminen siis tähän väliin. Itseäni aion siis syynätä en naapureita tai muita. Mutta suosittelen kaikille olet mitä syöt ohjelmaa sillä Pippa Laukka on rautaa :)

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Uudenlainen budjetti

Tere! Eilen oli työporukan laivareissu ja päivä Tallinnassa ja nyt on hyvä päivä miettiä taas rahaa sillä olen aloittanut uudenlaisen kulunseurannan. Ensimmäinen ongelmanihan oli, että olen myös sarjavelkaantuja kuten Nuukis keksi Anni Rahapalleroisen blogissa. Käytännössä siis maksan aina hirveän määrän velkaa pois ja sen jälkeen jätän itselleni miniminiminiminiminiminibudjetin ja kuvittelen ettei elämässä kuluteta rahaa. Oikeassa elämässähän joutuu ostamaan lapselle kumisaappaat uusien tilalle, toppapuvun, itselle talvikengät ja ah joulukin tulee ja jouluun on ihana valmistautua.

Tässä kuussa sitten tein niin että latasin kännykkäni yhdelle näytölle muistion ja siihen täytän budjettiani siitä miten kulutan rahaa. Jotenkin excelit yms olen kokenut vaikeiksi. Latasin itselleni siis 600 euron puskurin eli ideana on, että ennen ensi kuun palkkapäivää en joutuisi höyläämään luottokorttiani, vaan kaikki menot tapahtuisivat pankkitilin kautta. Haluan nähdä minkä verran rahaa liikkuu ja minkälaisia ostoksia teen.

Huomionarvoista on tehdä seuraavat seikat:

1) kaikkeen jouluun liittyvään on säästetty joka kuukausi 40 e. Eli joululahjat ja joulumenot on budjetoitu. SIIS näihin on tiedetty menevän rahaa.

                      -> intouduin tonttuovesta! Tämä oli uusi tuttavuus, ja laitoin heti faceen kyselyä minkälainen ja mistä kannattaisi hankkia. Kumma kyllä my sister from another mother Femmadonna osasi auttaa minua minkähiintaisia ja mistä saa halvimman ja oikein kivannäköisen! Hänen neuvojensa mukaan suunnistimme siis kauppaan. Tähän tonttuoveen aion lisätä tarinan ja materiaalia, ja lapseni saa yllätyksiä pitkin joulunodotusta.

                   -> Tallinnassa meinasin saada pienen joulutonttumanian ja ostaa kaikki joulukoristeet mitä yhdestä Rimistä löytyi. Lopputulema: ostin 10 eurolla kaksi joulukoristetta, lautasliinoja jouluun ja suklaayllätyksen lapselleni. Haluan kerryttää joulukuuseemme joka vuosi jonkun ihanan koristeen nytten kun päätimme tehdä siitä frozen teemaisen. Eli valkoinen kuusi ja siniset koristeet.

2) Kaikkea ei tarvitse ostaa kerralla. On hyvä selvittää saako jonkun tuotteen nettikaupasta alesta. Jos ostos tehdään koti-Suomesta, sitä ei osteta samana päivänä vaan hyvin nukutun yön jälkeen. Tämä on toiminut.

3) Jos 600 euron puskuri menee nollille ENNEN kuun loppua minun täytyy miettiä mikä ihme minua vaivaa.

4) Olen maksanut kaikki laskut heti kun ne on tulleet. Eli lasku ja maksuun.Verkkopankki on paras.

5) Säästöistä voi myös käyttää itsensä hemmotteluun. Tallinnassa menin minibudjetilla ja ainoa iso ostokseni oli 25 euron pupulaukku lapselleni jouluyllätyksenä. Itselle en löytänyt mitään. Äidille ostimme veljeni kanssa puoliksi kaksi viskipulloa synttärilahjaksi ensi viikon synttäreille. Lahjan lisäksi äidin synttäreihin kuuluu ravintolaillallinen. Siihen menee about 40 euroa. Ajattelin yrittää myydä sen verran tavaraa ennen tiistaita :D

6) Olen käynyt läpi kolme laatikollista tavaraa varastostani.

7) Lego-joulukylä alkaa näyttää hyvältä! Sovimme lapseni kanssa että siivoamme joka ilta kodin tiptop ja heräämme jouluun saakka puhtaasta kodista joka aamu. Toivon, että jouluun mennessä tästä tulee tapa ja me ei koskaan enää sotketa kotiamme.

JOULU TULEE OLETKO VALMIS?!

PS. en velkaantunut tänäänkään.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Marraskuu

Joulukuuseemme on tänään sytytetty valot.

Syys-lokakuu oli raskasta aikaa. Nyt olisi aika tulla (joulukuusen) valon ja ilon.

Ja jotenkin kosmos kuuli tämän ja tapahtui kaksi mahtavaa asiaa:
1)työkaverini antoi minulle ja lapselleni ilmaisliput flamingospahan! Ja just olin sanonut lapselleni että tarvitsisimme pienen loman. Päivä siellä siis!

2) minut valittiin yhden pt:n kotitreenipaketin testaajaksi! Luxusluxusluxus. Oma inhoni peilikuvaani kohtaan on kasvanut potentiaalisesti ja olen huolissani että jos en nyt saa itseäni ruotuun ylipainoa kertyy vielä enemmän ja siitä on vaikea päästä eroon.

Eli jatkossa aion kirjoittaa myös tästä. Miten oma mieliala heijastuu siihen mitä näkee peilistä.

Muutin rahanajatusmalliani. Nyt haluan kasvattaa puskuriani mahdollisimman suureksi, jotta koskaan ei tarvitsisi miettiä paljon rahaa tilillä on. Tarkoitan siis ettei tarvitse laskea onko tilillä rahaa lapsen kumisaappaisiin.

Kuten Minä ja riippuvuus-bloggaaja toteaa  jokaisen tekstinsä lopuksi:

En velkaantunut tänäänkään.

Joulukuussa isken opintolainani tuonne sivupalkkiin ja alkaakin sellainen pitkän ajan negatiivisen rahan esittely ettei mitään rajaa.

Ps. Kiitos kaikista tsempeistä ja taskuista! Ne merkitsivät paljon!




perjantai 2. marraskuuta 2018

Ensimmäinen tonni rikki

Mulla on ensimmäistä kertaa vuosiin rahaa yli tonni säästössä. Tuntuu hyvältä että on puskuri. Huomasin lapsen kumisaappaiden olevan pienet ja joulu on tulossa. Tänään on järkeä päässä.

Eka tonni kasassa. Tuossa tonnissa on suunnitellusti rahaa jouluun.

En ole kirjoittanut monesta syystä. Mutta sitten tajusin että kirjoittaminen on miun henkireikä. Täältä saa tukea ja apua. Olen lueskellut teidän blogejanne aina vain kun olen ehtinyt.

Punaisella kortilla on saldoa mutta nyt minulla on uusi tyyli hoitaa raha-asiasi fiksusti.

Pienin askelin kohti voittoa!

perjantai 28. syyskuuta 2018

Lokakuun palkka ja isoja tunnustuksia

Tilille tupsahti 1800 euroa tänä aamuna.

Ihana summa. Sisältäen lomarahat, koska 6 kk koeajallani minulle maksetaan lomarahat käteen joka kuukausi.

Seuraavaa tapahtui
591 vuokra
40 Zimbabwen aids-orpojen  vuosijäsenyys
50 ASP
30 Nordnet
280 Bank Norwegianin säästö
520 silmälasit

Yht.1511 euroa

Tunnustus nro 1.

280 euron säästöön siirto kasvatti säästöjä oikeasti vain 80 euroa, koska kerran ehkä käytin säästöni ostaakseni pyörän. Sellaisen prismasta. Edullinen. Hyvä. Erittäin rakas paitsi että istuin repii sisäreiteni verille.

Tunnustus numero 2
Katsoin kuinka paljon olenkaan höylännyt korttia. Tuota, tuota, tuota. Joo. Ajattelin nyt keskittyä säästöjen kasvattamiseen, minkä oletan motivoivan enemmän järkevään rahanköyttöön. Sillä tänään tuntui pahalta maksaa silmälasit kun olisin voinut laittaa sen 520 euroa esimerkiksi nordnettiin.

Mutta nyt minulla on kohta lähes 700 euroa säästössä! Ja ensimmäisen tonnin jälkeen lähdetään tavoittelemaan toista tonnia!

tiistai 25. syyskuuta 2018

Not Cool

Tiedättekö sen tunteen kun kuvittelee hallitsevansa rahaa ja omaa talouttansa?

En minäkään. Päätin pistää Bank Norwegianin kortin nyt hyllylle, ja -pisteiden keräämisen takia- ajatusmallini romukoppaan. Pisteitä on kyllä kertynyt. Mutta aloin lukea nyt sairaslomalla Gordon Ramsayn kirjaa ja siellä on monta hyvää pointtia.

Luottokortilla tulee ostettua enemmän. Luottokortilla tulee ostettua helpommin.
Luottositäluottotätä. Easy as hell.

Annan itselleni vielä anteeksi tämän kuun. Nyt alkaa taas tarkka kulunseuranta. Jos meinaa joku päivä että ois jotain säästöjä ei voi syyä kassasta ennenaikojansa, vai mitä?

Miten ottaa oma elämä haltuun? Jatkoa seuraa.