perjantai 14. lokakuuta 2022

Pärjään 300 eurolla kuussa

 Hipsunheidaa!

Otsikko on tahallisen provokatiivinen: oikeasti en pärjää 300 eurolla kuussa. Palkkapäivä iski ja tapahtui tietenkin seuraavaa: 1000 e yhteiselle taloustilille, 40 e äidin kanssa yhteiselle säästötilille ja 1000 euroa velkojen lyhennykseen. 

Huonoa velkaa on siis: 7901,07 e. 

Ja pahus! Huomasin juuri, että olen maksanut eiliset ruokaostokset omalta tililtäni, enkä meidän yhteisestä! BERBERI! 42,40 e menee siis ihan hunsvonttiin budjetoinnin suhteen. AARGH! 

Mutta takaisin aiheeseen: olen nyt laskenut, että jos tililläni on aina 300 e niin pärjäilen omien menojeni ja laskujen kanssa. Käytännössä palkan lisäksi minulle tulee lapsilisä ja elatusmaksu - noin 260 e/kk. Jos minulla jossain vaiheessa on 500 e tilillä siirrän kaiken ylimääräisen aina lainanlyhennykseen.

Aargh, että tuo 42 euroa alkoi kyrsiä! Lokakuu on onneksi muutoin kohtuu kevyt kuluiltaan. Ostin kaksi kirjaa ja ihonpesuaineita ja saippuaa. Tuo yhteinen taloustili vie hyvin kaikki arjen menot, joten huomaa miten vähän omaa rahaa tulee käytettyä. 

Sanoinko jo, että OP:ssä minulla on alle 30000 euroa velkaa?! Mieletöntä. Siihen päälle on se työpaikan miniluotto, mutta kohta olen kokonaisvelassa alle 30000! Joulukuun 14. päivä viimeistään :)

Alle 8000 euroa huonoa velkaa. Sitten alkaa ääretön säästökampanja omaa asuntoa varten.

lauantai 1. lokakuuta 2022

syyskuun tulot ja menot

 Syyskuu onkin mennyt ja mikä kuukausi se olikaan! 

Tuloja: 2371,42+94,88+106,15+165,29+25=2762,74 

Menoja:

1000 e yhteinen taloustili

1000 e velkojen lyhennys

234,86 e laskut

128,96 e sekalainen "viihde"

109 e vaatteet

67,92 e lahjat

40 e säästöön äidin kanssa yhteiselle tilille

32,99 e syöminen

2,90 e lapsen bussilippuihin

= 2616,73

2762,74-2616,73= 146,01

Ihan ok kuukausi. Aikaisemmin on tullut kysymyksiä budjeteista. Olen esim. budjetoinut 30 e lahjoihin, mutta tässä kuussa meni huomattavasti enemmän koska kaikki on syntyneet näköjään syyskuussa. Omaa syömistä on ulkonasyöminen kun liikun yksin tai eväät, joita käyn ostamassa työpäivän aikana. Vaatteita en ostanut itselleni vaan lapselleni kouluun syyshousuja ja alusvaatteita. Sekalaiseen sisältyi kaikennäköistä, ehkä sen ei pitäisi olla sanalla viihde. Ylipäätänsä kaikki mikä ei sovi muihin kategorioihin. Esim. 45 euron koiran trimmi, toinen antaa trimmata nätisti, ja toisen sain melkein valmiiksi mutta sitten yleisen hyvinvoinnin vuoksi ostin loppusiistimisen trimmaajalta. 

Tämän hetken rahatilanne vielä numeroina:

319,62 käyttörahaa

2000 puskuri

1677,45 ASP

644,25 yhteinen taloustili

724,92 yhteinen säästötili äidin kanssa

271,33 rahasto

Omassa pankissa olevat lainat:

8901,07 kulutusluotto

3567,74 opintolaina

17851,86 opintolaina

Työpaikan henkilöstökassan luotto

2165 e

Velkaa on yhteensä 32485,67 euroa.  Jouluun mennessä ollaan alle 30000, toivottavasti runsaasti! 

maanantai 26. syyskuuta 2022

Alle 9000 huonoa velkaa

 Hei,

täten ilmoitan, että tilipäivänä velkani lyhentyi 1000 eurolla ja olen nyt aidosti noin 9000 euron huonon velan osalta.


Alle 9000! Enää 9 kk ja se on maksettu pois: 8 jos oikein yritän kovasti. Mutta sovitaan, että kesäkuun 14.päivä saan hyvästellä sen velan ilolla. Sitten alkaakin asuntosäästäminen kuumeisesti.

Katselin, että opintolainan korot nousivat 10 eurosta kuukaudessa 25 euroon. Kun huono velka on maksettu alkaa aktiivinen pohtiminen opintolainan/asuntosäästämisen suhteen. Sitä ennen vielä pidätellään vaikka tekisi mieli päästä 2000 euroon aspilla tämän vuoden puolella. Siellä on nyt 1661 euroa suurinpiirtein. 

Ah, kohta ollaan alle 8000! 

lauantai 27. elokuuta 2022

Klassikko: uusi budjetti

 Ja heti kärkeen sanon: paras budjetti ikinä!

Kahden viikon hiljaisuus selittyy sillä, että ei, en ole ollut tuhlaamassa. Olen ollut äärimmäisen kitsas jopa omaan makuuni vaan päätimme uuden kumppanin kanssa lyödä hynttyyt yhteen ja se onkin sitten tarkoittanut kahden kaupungin yhdistämistä yhdeksi kodiksi. Minun ja lapseni kodista tuli meidän koti. 

Käytännössä tämä tarkoitti hänen 160 cm sängyn siirtymistä meille, lapseni sai minun 120 cm. Tästä hän innoissaan. Työpöytä siirtyi myös. Oma makkari on nyt sellainen mancave, että huhhuh. Omia tavaroita ajattelin myydä, karsia isolla kädellä. Myin ikea-kassillisen lapseni vanhoja vaatteita (28e), lapseni sängyn (30e), nyt aion myydä hutiostoksena ostamani ikean puisen kuivaustelineen ja blenderin. Muutama huonekalu lähtee myös eteenpäin. Tavoitteenani on saada ainakin 100 e tuohta itselleni myyntituloista, jos saan peilistä 50 ja blenderistä 25 ja muistahuonekaluista 40 e, niin pääsen lähemmäs 200. 

Oletteko kokeilleet myydä tisessä mitään? Mulla on laaja joukko kenkiä (!!!) ja joitain mekkoja, joita ei viitsisi suoraan heittää uffiin mutta tuntuu että marketplacella ei nyt liiku mikään. 

Eli koska jaamme nyt taloutemme niin päätin ehdottaa seuraavaa ja se sai vihreää valoa. Siirräämme molemmat yhteiselle tilille kuukaudessa 1000 e. Tästä maksetaan vuokra, kaikki yhteiset laskut, ruokakustannukset ja toivottavasti jää vielä kerryttää puskuria. Sitten kun siellä on isompi puskuri, voimme laittaa sinne pienemmänkin summan. Ajattelin, että jos menojemme keskiarvo olisi jossain 1600 eurossa, saisimme kivan useamman tonnin puskurin alle vuodessa. 

Tästä hetkestä alkaen siis rahani budjetoidaan seuraavanlaisesti:

1000 e taloustili

1000 e velkojen lyhentämiseen

40 e säästöön

50 e ravintolat

200 e laskut

50 e bussilippu yms budjetti

80 e vaatebudjetti

30 e lahjabudjetti

100 e "viihde"budjetti

=2550 e

Tuloja minulla on noin 2600-2700 e/kk. Tässä kuussa tarkentuu paljon saan palkkaa "oikeasti" yleiskorotusten yms. jälkeen.

Puskurissa minulla on 2000, ja käyttötilillä 337,52. Saan 200 euron bonuksen (miinus verot) ja ajattelin, että kun käyttötililläni olisi 500 euron puskuri ja minulla on tuo 2000 euron puskuri niin lähtökohtaisesti aina kun saan lisää rahaa ja nämä ehdot täyttyvät niin se on ylimääräistä lainan lyhennystä. Jahka pääsen lähemmäs loppusuoraa velanmaksussani niin varmasti käytän puskuristani siihen enemmän rahaa mutta nyt se ei ole aiheellista. 2000 maaginen puskuri on tehnyt nimittäin itselleni sen, etten missään nimessä halua kajota siihen. 

Haaveilen siis: oma puskuri 2000, käyttötililläni 500 euron puskuri, yhteinen puskuri 4000 ja kulutusluototon elämä! Tähän saatan päästä jo about toukokuussa? 

Sen jälkeen alkaakin armoton ASP-säästäminen, sillä vuonna 2025 haluamme ostaa oman kodin! Jippijayjey!



lauantai 13. elokuuta 2022

Kolmen päivän Legoland reissun hintalappu

 Hei taasen!

Lomani loppuu about 72 tunnin päästä ja en ole ihan vielä innoissani palaamassa töihin! Tämä kesäloma on ollut outo, sillä ensimmäistä kertaa vuosiin (9?) minulla on kumppani ja vietimme KOKO LOMAN yhdessä. 

Outoa kyllä, ei tullut riitaa eikä muitakaan ongelmia. Ollaan aiemmin nähty siis viikoittain kyllä, mutta näin pitkästä yhdessäolosta ei aiemmin osannut haaveillakaan. Mutta asiaan. Sain siis häneltä synttärilahjaksi lähes kokonaan rahoitetun matkan meille kolmelle Lego Landiin.

Siis kyllä. Lähes kokonaan maksetun. Minulle jäi alunperin 200 euroa matkakuluista, jotka hän kokoi kuittaantuneeksi kun maksoin meidän Viking Line risteilystä hänenkin osuuden 150 e. Eli perusmatkustuskuluihin meni 150e. Sovimme, että maksaisin vähän enemmän paikan päällä olevista kuluista.

Paikan päällä minun maksamani kulut meistä kolmesta:

Ruokaan, kahveihin ja lapsen hattarat: 5,15+38,28+22,16+13,78+6,75+51,66+6,75+2,5=145,38

Lapsen kiipeily: 6,2

Legopakkaus: 17,91

Tuliaiset: 9,19

Yhteensä: 180,68

Olin budjetoinut tililleni 300 euroa tähän reissuun. Mutta koska urheilukelloni hajosi heinäkuussa ja sinnittelin elokuun puolelle sen ostoa (verotti budjettiani 168 euroa) niin sain tässä nipistettyä.

Mutta täytyy sanoa: Billund oli erittäin erittäin kallis paikka. Pelkkä hattara oli 6,75 euroa. Roskaruokalounas, joka sisälsi halvimmat annokset meille aikuisille ja lapselle maksoi kahden peruskahvin kera 51,90. Siis mitä? 

En ole käynyt Linnanmäellä kahteen vuoteen, joten en muista mitä ne siellä maksoivat. Kävimme tänä kesänä Särkäniemessä ja nyt en kuollaksenikaan muista paljon siellä maksoi roskaruoka-ateria kolmelle. Tämän LegoLand reissun jälkeen ei ole tehnyt mieli käydä ulkona syömässä. Tässä kuussa meni maksuun myös lapsen harrastus (235?) ja henkivakuutus sekä matkavakuutus (170?) eli käytännössä tulee tiukat seuraavat neljä viikkoa, jottemme joudu syömään puskuria paljoa. 

Oletteko muuten seuranneet sellaisen tilin kuin @kolmiokuudelle ruokaostoksia? Niitä analysoi myös ravitsemusterapeutti, ja siellä noin 300 kuukausibudjetilla syödään hyvin ja terveellisesti; aion ottaa mallia! 

Haluaisitteko muutenkin vinkata parhaita säästämiseen ja peruslapseperhe-elämäarkeen liittyviä tilejä? Seurailen Nata Salmelaa, mutta olen vielä kaukana hänestä joten ei ole oikein kosketuspinta-alaa :D 

Huomenna tuleekin ensimmäinen postaus siitä minkä verran tähän mennessä kuuta on mennyt rahaa ja miten aion pärjätä seuraavaan tilipäivään :) 

Pus och kram!

PS. oli se Legoland mahtava !

tiistai 9. elokuuta 2022

Vähän selvennystä budjettiin

Hei,

edellinen budjetin raaka esittely herätti hyviä kysymyksiä ja samoja mietteitä kuin mitä itse kävin läpi lukiessani blogiani läpi.

Ensinnäkin olen aina kuvitellut ostamalla saavuttavani jotain. Eli ostaessani silmälasinumeropari 8 kuvittelin että tästä se elämä alkaa, näillä laseilla pystyn asioihin x, y ja z.  Oikeasti? Haluaisin väittää, että viimeksi olen ostanut silmälasit vuonna 2020. Kaksi vuotta sitten. Mulla on varmaan valehtelematta 12 paria silmälaseja, joista viisiä käytän todella aktiivisesti. Yksin 2019-2020 ostin viidet lasit. MITÄ? SIIS MITÄ? Kaikkine alennuksineen kuulostaa silti paljolta rahalta. Ja jos oikein tarkasti lasken niin viidet lasit ja yhdet aurinkolasit. 

Lahjabudjetin suuruudesta kysyttiin, että ostanko paljon lahjoja. No en oikeastaan. Nyt jos katson minkä verran sinne on upotettuna rahaa niin tammikuussa 27,50, helmikuussa 48,51, maaliskussa 43,45, huhtikuussa 37,90, toukokuussa 38 euroa, kesäkuussa 78,92 euroa. ÖÖÖ? Palaan mieleeni, joka valehtelee, näköjään joka kuukausi on jotain kissanristiäisiä. Alkoi kiinnostaa tuo helmi- ja kesäkuu erityisesti joten otetaanko pieni syyni niihin tarkemmin.

Helmikuun summiksi olen syöttänyt: 5,69+14,47+3+5,2+4,5+15,65. Ja perkaus alkakoon! Ja perkaus loppukoon: en löydä enkä muista mitä ihmettä olen ostanut. MITÄ IHMETTÄ? Helmikuun ulkonasyömisbudjetti on ollut jäätävä melkein 200 euroa?! KAKSISATAA???

Kesäkuun summiksi olen syöttänyt: 18+3,12+29,90+13+14,90. Nyt sitten sama kaivuu pankkitiliotteelta: 29,90 euron saajaksi on merkitty oudosti ostoskeskus, jossa olen asioinut. Se on lapseni kummitädin syntymäpäivänä ostettu mutta äh, hän sai toukokuussa väitöstilaisuudessaan meiltä lahjan, joten epäilen että olisin ostanut uuden. Eikun se on uudelle kumppanille "lapseni ostama" lahja, samoin tuo 14,90. Tuo 13 euron oli kaverini kaksosille lahja kun menimme heille syömään, ja 18 euron lapseni ensimmäisen kouluvuoden päättymislahja. Aloinkin miettiä missä se nyt on. Täytyykin kysyä. 

Huuhhhuuh. Eli en käytä juuri ollenkaan onkin jos jonninmoista ostosta. Luoja. Eiköhän ole aika aloittaa viikottainen ostosten läpikäynti tästä viikosta alkaen. For real! 

Kysyttiin myös viihde-kategoriasta! Vuosien jälkeen olen oppinut, että pitää olla joku kategoria, joka sisältää kaiken sälän. Sovelluksessa tuo on tosiaan englannin termillä "entertainment" - jonka suomenkin viihteeksi, mikä antaa sille väärän vivahteen. Tämä budjettilokero sisältää siis kaiken, siis KAIKEN sellaisen, mikä on siinä kuussa sellaista, mikä ei kuulu muihin budjetteihin ja josta aina voisi tinkiä. Eli esim. käyn ostamassa pelkkiä irtokarkkeja ja menen leffaan. Tähän budjettiin menee. Samoin jos ostan esim. uuden lautapelin. 

Aloitankin uuden rahankulutusseurantasarjan: maanantai-torstai-akselin kulutusseurannan sekä perjantai-sunnuntai akselin kulutusseurannan. Kun näitä tänne avaa niin saa itsensä kyseenalaistamaan miten hyvin sitä on säästäväiseksi opetellut. 

Oman talouden perkaaminen on kyllä syvältä mutta pakkohan se on tehdä jos haluaa joskus päästä plussan puolelle!


torstai 4. elokuuta 2022

Järkytyksen huipentuma

 Päätin tällä viikolla tehdä jotain terapeuttista ja lukea koko blogini vuodesta 2018 - syystä, että halusin tietää miten onnistuin oikein maksamaan 8000 euroa velkaa ja miten onnistuin velkaantumaan uudestaan.

Olin aika järkyttynyt. Jokainen blogipostaus sisälsi melkein "oli pakko ostaa kun oli alessa" "4,5 euron latte on nykyään terapiaa" -meininkejä. MITÄ? Ostomania on todellisuutta, mutta miten ihmeessä olen pystynyt selittämään itselleni jäätävän rahankäytön. Mietin esim. hyödyllisiä asioita. Ymmärrän, että lapselle on ostettu lämpökerrasto. Olen samalla kerralla ostanut kuitenkin kaksi kerrastoa koska ale. Miksi? Aleja tulee aina joka vuosi lähes kuukausittain? 

Jos jotain hyvää koronan tulon jälkeen on tapahtunut niin ehdottomasti oma rauhoittumiseni. En enää ostele ja nukun ostospäätösten yli. Rahat on ensin säästettävä. 

Tällä hetkellä isoin syksyn tavoite on maksaa velkaa isolla ajatuksella pois. Järkevän budjetin luominen SEKÄ tarkka rahanseuranta sovelluksella on auttanut minua. Joka kuukausi katson miten paljon rahaa kuluu ja mihin. Jos tilillä on 600 euroa rahaa, ei se tunnu isolta summalta vaan äärimmäisen pieneltä. 

Keskivertobudjettini ISaveMoney-sovelluksessa näyttää tältä:

Säästöihin 10 e

Koirat 50 e

Äidin ja minun säästö 40e

Julkinen liikenne 50 e (nousee talvikaudella)

Hygienia 20 e (vähän epäselvä mitä kaikkea tähän laitan mutta esim. apteekkiostot ja meikit)

Lahjat 50 e (ei toteudu joka kuukausi)

Ravintolat ja kahvilat 70 e

Vaatteet 80 e

Laskut 300

Ruoka 400

Velat 500

Viihde 150 

Koti 870

Yhteensä 2590 e

Tuloja kuukaudessa about 2700. Jää siis noin 110 e pelivaraa tai lainanlyhennystä lisää. 

Nyt kun minulla on 2000 euron puskuri voisin haaveilla että pankkikorttitililläni olisi 500 euron puskuri, eli se ei menisi sen alle missään vaiheessa. Pienin askelin kohti sitä!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Ruotsin reissun hintalappu

 Tämä lomaviikko koostui Ruotsin risteilystä ja kotonahengailusta. Ajattelin koota tähän oman osuuteni Ruotsin risteilyn hinnasta. 

Meillä oli hytti + polttoainevero + buffet kahdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle (89e) ja aamiainen kahdelle aikuiselle ja lapselle (35e)= 306,30 = tästä minun osuuteni oli 153,15 e. 

Suunnittelimme siis säästävämme kun söimme aamiaisbuffetin Tukholman päässä, ja illallisbuffetin palattuamme laivalle. Rahaa meni Tukholmassa ja laivalla seuraavanlaisesti:

Tietenkin juuri se päivä kun saavuimme Tukholmaan, oli se päivä kun siellä oli 34 astetta lämmintä. Olimme jo hiestä märkinä saapuessamme Vanhan Kaupungin liepeille. Nesteytys oli siis suurimmassa osassa päivän kulusta. 

9,64 e jäätelöt

11,01 e meni paikalliseen R-kioskiin kun ostimme 2x 0,5 vettä, jääkahvi, pari pientä kokista ja lapselle pieni sipsipussi. 

3,44 e maksoi baarissa sipsipussi, että saimme käyttää vessaa

7,28 e espressohouse, olin ainoa joka teki nälkää joten ostin täytetyn sämpylän ja kahvin lounastarjouksena

4,82 e meni karkkikauppaan -> tämän piti alunperin olla koiravahdille tuliainen mutta löysimme osuvamman tuliaisen, joten nämä meni nyt rehellisesti lapsen karkeiksi. Tämä on ainoa näistä menoista, jonka olisi voinut jättää välistä.

10,32 e polkagris tehtaalle, josta sitten otimme pakettitarjouksen erilaisia polkagrisejä, jotka on lapseni ja äitini suosikkeja.

8,64 e meni koiravahdin tuliaiseen

1 e lapsi sai pelata kourapeliä

3,5 e kahviin ennen kuin laiva oli Suomen päässä satamassa. En olisi pärjännyt muutoin kotiin asti ilman aamupalaa.

Yhteensä: 63,16

Julkisen kulkuvälineen liput olivat 4,20 e suuntaansa, että päästiin satamaan, näitä en tässä huomioinut. Lisäsin kulut viihde-kategoriaan ISaveMoney-sovelluksessani.

Olisin mielestäni voinut pärjätä alle 60 eurolla. Koko matkaan meni siis 153,15+ 63,16 = 216,31. Onko se kohtuullista? En osaa sanoa, en ole risteillyt vuosiin. Muutama säästövinkki, jota itse mietin:

1) otimme hyttiin mukaan tonnikalaa, maissileipäsiä (mitä ne pyöreät on?), kirsikkatomaatteja ja miniporkkanoita, pari karjalanpiirakkaa sekä croissantin. Näitä söimme ensimmäisenä iltana ja aamuna kun emme syöneet aamupalaa.

2) sieltä olisi löytynyt myös 2,5 euron puuroaamiainen. Pari kahvia ja kolme puuroa ja lapselle joku juoma niin aamupalan olisi voinut saada myös 15-20 eurolla. 

3) olisin ehkä mielummin syönyt Tukholmassa lounaan ja laivalla jonkun pienen ruuan, en ole niin buffettien ystävä. Toisaalta olisi pitänyt etukäteen katsoa laivan ravintoloiden hinnastoja. Mutta suostun kokeilemaan kerran Silja Linen buffettia (jos menemme joskus uudestaan) mutta nyt ajattelen, että 40 euron buffetti on aika suolainen hinta ruuasta, joka ei ollut kovin kummoista.

Hyvänä pointtina matkasta: emme ostaneet mitään turhaa!

Meillä on vielä yksi matka tähän lomaan, jonka sain synttärilahjaksi uudelta kumppaniltani. Se on parin viikon päästä. 

Tilillä 448,13 e seuraava tulo 26.7

Puskurissa 2036,42

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Olenko vuodessa oppinut mitään?

 Vuosi 2018 oli mahtava. Maksoin luottokorttivelkani pois. Minulla oli 2000 euron puskuri. 

Vuonna 2018 minulla ei siltikään ollut mitään ymmärrystä taloudesta. 

Vuonna 2019 olin jo velkaantunut kiitettävästi takaisin ja samalla metodilla - luottokorteilla.

Vuonna 2020 olin jo kuolla ahdistukseen siitä että parissa vuodessa olin onnitunut velkaantumaan 15000 euroa. 

Velkaantumisen ymmärrän. Kulutin enemmän kuin tienasin. Siirryin puolikkaalle työajalle mutta elin kuin täydellä työajalla ja palkalla. Tarvitsin joka kuukausi sen ylimääräisen noin 300 euroa.

Olisinko voinut olla velkaantumatta? Olisin. Minun olisi pitänyt osata olla käyttämättä rahaa. Minun olisi pitänyt ymmärtää minkä verran voin kuluttaa, mitä tarvitsen ja mihin ihmeeseen ostamisen kuvittelen auttavan. 

Ostaminen ei auta mihinkään. Paitsi jos ostaa sijoistusasuntoja ja rahastoja ja osakkeita. Silloin voi tietysti potentiaalisesti kasvattaa nettovarallisuuttaan.

Ostaminen ei auta mihinkään. MIHINKÄÄN. 

Samana aikana kun velkaannuin myös lihoin 20 kiloa. 158 sentin varrelle se on paljon se. 

Vuosi sitten aloin tajuta asioita. Painoni putosi - gradun kirjoittamisen aikaan sain muutaman kilon (5!) takaisin mutta nyt vaakanumero on noin 11 kiloa vähemmän kuin se oli toukokuussa 2021. Tärkeintä on joka päivä että paino ei enää nouse ja että teen elämäntapavalintoja, jotka tukevat normaalipainoon pääsemistä. Enää 10 kiloa siihen siis :) 

Katselin blogini sivupalkkia, johon olen vuosi sitten lisännyt yhteisvelan summaksi 39326, 61 euroa. Tammikuussa se sama summa oli 36376,35.  Tänä päivänä se on 34000 euroa. Asetin tavoitteeksi päästä alle 30000 euron tänä vuonna -> sitä kohti nyt aktiivisesti! 

Tärkeimmät asiat: olen kasvattanut puskurin 2000 euroon -> voisin siitä myös siirtää tonnin lyhennyksiin mutta haluan pitää puskurin. Haave-elämässäni minulla olisi 2000 euroa käyttötilillä, 2000 euroa maksutilillä sekä 2000 euroa säästötilillä, eli 6 tontun puskuri. Siihen on vielä matkaa. 

Alkuperäinen tavoitteeni on ollut, että vuonna 2023 minulla ei olisi kesäloman alkaessa tuota kulutusluottoa, opintolainoista en ole huolissani. Niistä toista on jäljellä vähän päälle 3 tonttua ja toista sen 17 tonttua. 

Päästäkseni alle 30000 euron minun olisi saatava noin 4500 säästettyä menoistani syksyn aikana. God help me! Se onkin jo 900 euroa kuussa :D 

Vastaus otsikkoon siis: olen oppinut paljon ja ehdottomasti sen, ettei minulla ole 900 euroa kuukaudessa mahdollista lyhentää lainaa kuukaudessa mutta kohti ääretöntä ja sen yli! 


maanantai 18. heinäkuuta 2022

Onnen päivä

 Olenko oikeasti pitänyt puolen vuoden blogitauon? APUA! 


Lähdetäänkö siis heti asiaan: tänään on onnen päivä. Sain OP:ltä 10000 euron lainan pienemällä korolla sekä tilinhoitomaksulla! ONNEN PÄIVÄ! Voin irtisanoa S-lainan! IHANAA!

Tällä päivämäärällä minulla on myös 2000 euron puskuri, loman ensimmäinen päivä ja mieletön taloudraivi!


Suurin syy blogitauolle on ollut ehkä ei ennalta arvattava: olen tavannut uuden kumppanin ja rakkaushöyryissä on menty nämä viimeiset kuukaudet! Koska suhteemme on syventynyt jo niin syvälle tasolle, että voimme keskustella taloudesta niin sitähän on tännekin siis jatkossa aikaa kirjoitella. 

Onneksi nyt kaikki lainani on OP:ssä joten näen selkeästi miten paljon minulla on joka päivä lainaa. 2000 euron puskuri on nyt suurin tavoitteeni ja olen nyt lomaviikoille laskenut talouraamin. Olen ensimmäistä kertaa neljän viikon kesälomalla ja loma on tunnetusti hyvin riskialtista rahankulutusaikaa. 

Seuraavan kvartaalin tavoitteet: 

-pystyä pysymään 2000 euron puskurissa -> lapsen harrastusmaksut tulee vähentämään tätä mutta se on kurottava sitten umpeen

-hintojen nousun johdosta yritän ostaa vähän vähemmän ruokaa -> ruokakustannukset eivät nouse

-lyhentää ylimääräisesti op-luottoa. Vähennän sitä jo siis normisti vähän enemmän mutta yritän ottaa pieniä lisätavoitteita.

-katson pankkitilin saldon joka aamu sekä joka kerta ennen kuin aion ostaa jotain

-muistan etten juurikaan tarvitse mitään

-syödään kotiruokaa: edullisempaa kuin ulkonasyöminen

-järkeistetään kaikki lomatekeminen


Miten muilla?

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Velkojen yhteenlaskettu summa

 Heipsundaa,

pyydettiin erillistä postausta siitä mitä ja minkä verran sitä velkaa on. Nyt en jaksa muistaa kauanko olen ollut kuivilla luottokorttivelasta? Useamman vuoden? Eilen illalla ahdistuin siitä tunteesta mikä silloin aina oli kun laski viimeisiä pennosiaan ja höyläsi kortilta viimeistä viittä euroa.

Eli minulta löytyy siis tavallaan kolme mutta käytännössä neljä eri velkamuotoa. Nämä luvut on sellaiset, ettei tämän tilipäivän lyhennykset vielä näy siellä, eli päivitän nämä luvut vielä sitten uudestaan. 

Matalimman koron velan otin lyheentääkseni isomman koron velkaa. Alunperin minulla oli S-Pankin "halvemman koron" (vs. aikaisempi kulutusluotto) luottoa 15000 euroa. Sitten työpaikan henkilöstökassasta sai omaa nettotuloansa vastaavan summan lainaa, jonka korko on todella alhainen - tämän hyödynsin ja sillä aion veivata tuota korkeamman koron lainaa alaspäin mahdollisimman paljon.

Eli S-pankin lainaa minulla on tällä päivämäärällä ( ei näy perjantain lyhennys vielä) 11036, 32 e. --> tämän haluaisin 8000 euroon nopeasti, sillä minulla on omassa pankissani hiukan halvemmalla korolla 0,5%-yksikköä halvemmalla korolla mutta puolet pienemmällä tilinhoitomaksulla (12.5 e--> 6e) oleva lainamahdollisuus. Minimilyhennys on 140, 37 e S-pankin lainalla ja tulevalla oman pankin lainalla 210 e.

Henkilöstökassan lainaa minulla 2140e, ja nyt sieltä voisi nostaa 370 e. Tämä lyhenee automaattisesti tilipäivänä aina 100e. 

Sitten minulla on kaksi erillistä opintolainaa (en tiedä miksi ne on erillisiä) mutta niitä on siis 18620,57 ja 4579, 46 e. Näiden lyhennys on kuukaudessa sen 236 euroa. Seuraava lyhennys on huomenna. 

Yhteensä siis opintolainoja 23200,03 + S-Pankki 11036,32 ja henkilöstökassa 2140 =36 376,35

Käytännössä minimilyhennyksillä 236 +140+100= 476 e tuo kalleimman koron laina ei lyhene juurikaan. Opintolainojen ja henkilöstökassan lainaerien kulut ovat niin pienet että lyhenevät lähes kokonaisuudessaan. 

Jos haluaisin että lainani lyhenisi 7000 euroa vuodessa, jolloin tuo potti olisi viidessä vuodessa selätetty joudun lyhentämään ainakin 8000 euroa vuodessa, jotta korkojen vaikutus häviäisi. Tämä tarkoittaisi mitä? Noin 680 e/kk? 

Pilkon osatavoitteisiin: haluan tuon kalliimman lainan asap 8000 euroon, jotta saan sen siirrettyä halvemmalle lainalle. Siihen käytän vipuna tuota henkilöstökassan lainaa. 

Tänä vuonna alle 30000 euron? Katsotaan :)

Minun pitäisi saada kertapalkkio töistä maisteriksi valmistumisesta -- saan tietää summan parin viikon sisään. Tämän haluaisin laittaa velkojen lyhennykseen. Sen lisäksi luovuin nyt lounaskortin lataamisesta. Käyn aivan liikaa ulkona syömässä. Nyt kun ollut liikaa hommaa töissä, en ole kerennyt kuin syödä nopeasti ruudun ääressä ja hengissä olen pysynyt.

Haluaisin myös pudottaa painoa sen 10 kiloa kesään mennessä -- pakko siis keskittyä syömisen terveellisyyteen. 

Mutta tällaista tänään, kohti velatonta elämää :)

perjantai 7. tammikuuta 2022

Maisterisnaisina kohti 2022 haasteita

 Hellurei ja ihanaa uutta vuotta!

Huippu-uutiset alkuun: olen saanut maisterinopintoni valmiiksi sekä viran! Winwinwin siis kaikin puolin. Täytyy sanoa, että kun sain gradun palautettua 20.12 niin olin jo menettämässä uskoani valmistumisen suhteen. Sen jälkeen vannoin, etten avaa konetta kotona IKINÄ. 

Tämä vuosi siis tulee olemaan äärimmäisen mielenkiintoinen ja tiettyjä haasteita olenkin luonut tälle vuodelle niin taloudellisesti kuin urheilin kannalta. Talouteni näyttää siis vakaalta -- jokseenkin haaveilen miten nostaisin tienestejäni entisestään. Vakaus tuo sen ettei tulot nouse jollen vaihda työpaikkaa. Tai keksi lisätyötä, joka ei söisi jaksamista MUTTA toisi tienestejä. 

Käytännössä taloudellisesti aion jatkaa velkaantumattoman linjaa mutta haluaisin saada kalleimman koron velkani tippumaan 8000 euroon, jotta voisin vaihtaa sen oman pankkini velkaan, jossa on pienempi kk-maksu ja inan pienempi korko. Käytännössä minun pitäisi lyhentää velkaa siis 3000 euroa tähän tavoitteeseen päästäkseni. Lyhennän opintolainoja 236 e/kk ja sitten tätä toista velkaa pitäisi lyhentää ainakin 300 e/kk että pääsisin tavoitteeseen. Tiukaksi menee! Mutta ei mahdottomaksi. 

Unohdin lähettää pienemmän veroprosentin palkkoihin joten tammikuussa saan aivan liian vähän rahaa käteen :( Tästä tulee vuoden tiukin kuukausi mutta uskoisin selviäväni siitä kunnialla. Oikeastaan aika hullua, että vuoden päästä voin olla 6000 euroa vähemmän velkainen! Tämä tulee opintolainasta, minikoron lainasta ja tuosta lainasta, jonka yritän saada sinne 8000 euroon. 

Minikoron lainassa on päälle 2 prosentin korko, eikä nostokuluja. Siihen menee suoraan palkasta aina 100 e. Voin nostaa sitä aina uudestaan ja uudestaan. Jahka se on lyhentynyt siten, että siellä on tonni, aion uudestaan lyhentää sillä tuota minun kallista velkaa. Eli tavoite saada se 11000 euron velka mahdollisimman pian 8000 euroon. Sitten pääsen 6 e tilinhoitomaksuun (nyt 12,5e) sekä alle 8 prosentin kokonaiskorkoon. Sitten voin "vivuttaa" kallista velkaa uudestaan ja uudestaan pienen koron velan avulla. Näin ainakin suunnittelin.

Jos haluaisin oikein säästää rahaa lopettaisin kokonaan ulkona syömisen. Yritän sitä asteittain :D 

Mitkäs teidän tämän vuoden säästämiskeinot ovat?