Näytetään tekstit, joissa on tunniste velanmaksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste velanmaksu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Velkojen yhteenlaskettu summa

 Heipsundaa,

pyydettiin erillistä postausta siitä mitä ja minkä verran sitä velkaa on. Nyt en jaksa muistaa kauanko olen ollut kuivilla luottokorttivelasta? Useamman vuoden? Eilen illalla ahdistuin siitä tunteesta mikä silloin aina oli kun laski viimeisiä pennosiaan ja höyläsi kortilta viimeistä viittä euroa.

Eli minulta löytyy siis tavallaan kolme mutta käytännössä neljä eri velkamuotoa. Nämä luvut on sellaiset, ettei tämän tilipäivän lyhennykset vielä näy siellä, eli päivitän nämä luvut vielä sitten uudestaan. 

Matalimman koron velan otin lyheentääkseni isomman koron velkaa. Alunperin minulla oli S-Pankin "halvemman koron" (vs. aikaisempi kulutusluotto) luottoa 15000 euroa. Sitten työpaikan henkilöstökassasta sai omaa nettotuloansa vastaavan summan lainaa, jonka korko on todella alhainen - tämän hyödynsin ja sillä aion veivata tuota korkeamman koron lainaa alaspäin mahdollisimman paljon.

Eli S-pankin lainaa minulla on tällä päivämäärällä ( ei näy perjantain lyhennys vielä) 11036, 32 e. --> tämän haluaisin 8000 euroon nopeasti, sillä minulla on omassa pankissani hiukan halvemmalla korolla 0,5%-yksikköä halvemmalla korolla mutta puolet pienemmällä tilinhoitomaksulla (12.5 e--> 6e) oleva lainamahdollisuus. Minimilyhennys on 140, 37 e S-pankin lainalla ja tulevalla oman pankin lainalla 210 e.

Henkilöstökassan lainaa minulla 2140e, ja nyt sieltä voisi nostaa 370 e. Tämä lyhenee automaattisesti tilipäivänä aina 100e. 

Sitten minulla on kaksi erillistä opintolainaa (en tiedä miksi ne on erillisiä) mutta niitä on siis 18620,57 ja 4579, 46 e. Näiden lyhennys on kuukaudessa sen 236 euroa. Seuraava lyhennys on huomenna. 

Yhteensä siis opintolainoja 23200,03 + S-Pankki 11036,32 ja henkilöstökassa 2140 =36 376,35

Käytännössä minimilyhennyksillä 236 +140+100= 476 e tuo kalleimman koron laina ei lyhene juurikaan. Opintolainojen ja henkilöstökassan lainaerien kulut ovat niin pienet että lyhenevät lähes kokonaisuudessaan. 

Jos haluaisin että lainani lyhenisi 7000 euroa vuodessa, jolloin tuo potti olisi viidessä vuodessa selätetty joudun lyhentämään ainakin 8000 euroa vuodessa, jotta korkojen vaikutus häviäisi. Tämä tarkoittaisi mitä? Noin 680 e/kk? 

Pilkon osatavoitteisiin: haluan tuon kalliimman lainan asap 8000 euroon, jotta saan sen siirrettyä halvemmalle lainalle. Siihen käytän vipuna tuota henkilöstökassan lainaa. 

Tänä vuonna alle 30000 euron? Katsotaan :)

Minun pitäisi saada kertapalkkio töistä maisteriksi valmistumisesta -- saan tietää summan parin viikon sisään. Tämän haluaisin laittaa velkojen lyhennykseen. Sen lisäksi luovuin nyt lounaskortin lataamisesta. Käyn aivan liikaa ulkona syömässä. Nyt kun ollut liikaa hommaa töissä, en ole kerennyt kuin syödä nopeasti ruudun ääressä ja hengissä olen pysynyt.

Haluaisin myös pudottaa painoa sen 10 kiloa kesään mennessä -- pakko siis keskittyä syömisen terveellisyyteen. 

Mutta tällaista tänään, kohti velatonta elämää :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

MULLA EI OLE LUOTTOKORTTIVELKAA

Ja taistelen järjen äänen kanssa. Mietin imuria, töihin rannekelloa (sellaista urheilukelloa, jonka voi pestä)(tämä kello on must mutta mulla on niin tiukka budjetti sen suhteen) (ja vähän vielä järkeä päässä), polkupyörää.

Toisaalta olen järkyttynyt, että ostin ison legon viime kuussa. Puhuimme lapseni kanssa, että rakennamme sen loppuun ja myymme sen. Ajattelin myös vapaaviikonloppuna innostua käymään läpi varastosta lääkiskamoja ja myymään niitä. Päätin, että muutaman euron tavarat, jotka eivät menneet kaupaksi kesän aikana vien vain jonnekkin. En tiedä minne. Mutta nyt minulla on ollut 3kk iso Ikean kassi tuolla keittiön kupeessa myytäviä tavaroita, jotka eivät mene eteenpäin...

Oudointa on ollut ruokakaupassa käynti. Uuden 12 tuntisen työvuoroelämän vuoksi pääsen ruokakauppaan noin kerran viikossa isoille ostoksille. Kävin maanantaina ja kauppaan meni 43 euroa. Siis 43. Eilen kävin vielä maitoa ja löysin alesta 3 pakettia kanaa, yhden jauhelihan, 1,5l maitoa ja lapselle minisipsipusssi, yhteensä 10 euroa. Siinä on taas neljään ruokaan ainekset. Ja tuosta 43 eurosta osa meni pakkaseen. Loppuukin pystyn siis hyvin pihistelemään. Ruoan suhteen. Tällä viikolla käymme vielä toisen kerran sushibuffetissa koska loppukuusta emme kerkeä ollenkaan. Sushibuffet maksaa meille 14 euroa. Tämä oli lapsen toive. Hän sanoi alkavansa huutaa kun hänellä tekee niin mieli sushia. Maanantaina oli vaikea kieltäytyä kun  kolmannen kerran menimme hakemaan puhelinta, jossa edelleen oli musta näyttö. Pyysin lasta pitämään huolen etten huuda tai sano rumia sanoja niille Fonumin myyjille. Tiukkaa teki. 13.7 huoltoon viedystä puhelimesta ei ole vielä korvattu mitään :D kolme kertaa olen mennyt hakemaan puhelinta, jonka on kerrottu olevan korjattu mutta käteen annetaan rikkinäinen ja ihmetellään.

torstai 9. elokuuta 2018

Alle KAKSI tonnia velkaa!

Kävelin eilen Linnanmäellä lapseni kanssa kun se realisoitui päähäni: minulla on aidosti alle kaksi tonnia velkaa.

ALLE KAKSI. Silloin kun alotin blogin sitä oli reilut 8 tonttua. Yksi neljäsosa enää.

Hämmentävintä on ymmärtää että I GOT THIS. Mä pystyn tähän. Tämä taloudellinen muutos on tapahtunut mun sisältä. Mä olen priorisoinut näiden maksun, mä olen ottanut lisävelkaantumisen haltuun. Minä tein tämän. Rahankäyttö ei enää ole älytöntä ja se on jopa jo budjetoitua (ei ihan tarkalleen).

Yritän pitää ajatuksiani koossa. Olen miettinyt mitä se tarkoittaa kun kaikki luottovelat on maksettu. Ymmärrättekö? Jos ei tarvitsekaan odottaa palkkakuittia kuin kuuta nousevaa ja sinnitellä kahdella eurolla viikonloppua. Miltä tuntuu kun kaikki tilille tuleva palkka on oikeasti minun??? SIIS MINUN? Miltä tuntuu ostaa oikealla omalla rahalla lentoliput, tai lapselle villatakki? Ne on minun rahoja. Nythän on ollut niin, että jokainen käytetty lantti on ollut pois velkojien rahoista.

Pitkään mietin, että sinä hetkenä kun minusta tulee velaton teen viitenä päivänä postauksen putkeen, joissa vaan lukee että mulla ei ole luottokorttivelkaa, jotta jotenkin pystyisin itsekin tajuamaan sen. Miksi viitenä, tiedä häntä, joku puudelin ajatusvirran luku.

Olen tosiaan mallannut päässäni kaksivuotissuunnitelmaa sekä viisivuotissuunnitelmaa. Tuntuu hämmentävältä olla taloudellisesti tavoitteellinen. Tuntuu hämmentävältä olla oman elämänsä johtaja!

Maaliskuussa ajattelin, että kunhan ne velat koko ajan pienenee ollaan plussalla. Eikä olla. Mr MoneyMustache sanoo sen hyvin: jos on velkaa täytyy ajatella kuin ampiaisparvi olisi kimpussa. Pitäisi olla paniikki. Silloin aloin oikeasti miettiä sitä, että se kuusi tonnia on järjetön summa. En tiedä miten olen nukkunut yöni kaikki nämä vuodet. Kaipasin usein takaisin sinne vuoteen 2012-2013 kun oikeasti hoidin talouttani älyttömän hyvin.

Uusi talouspuudeli kilpailutti sähkönsä, koska edellinen firma rupesi tunkemaan 5 euron perusmaksua. Uusi talouspuudeli ostaa järjettömän hyvän 3,69 euroa maksavan ripsivärin yli 40 euron ripsivärin sijaan. Uusi talouspuudeli ei osta 5 euron kahvia vaikka tekisi mieli vaan odottaa, että pääsee kotiin kahville. Lomalla varsinkin on huomannut kuinka järjettömän nopeasti rahaa palaa jos käy ulkona ( ja niin on paljon tehtykin nyt lomalla).

Aikaisemmin ajattelin, että täytyy olla älyttämät tulot, jotta voi olla rahaa. Nykyään ymmärrän, että täytyy olla realistiset menot. Kuten Femmadonnan kanssa viimeksi puhuimme: me kaksi näytämme miten kaksi tavallista ihmistä voi tehdä "Kirsikat" http://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com

Hyvää torstaita talousintoilijat!

torstai 26. heinäkuuta 2018

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Uuden elämän ensimmäinen päivä

Tänään se tapahtui! Aloitin virallisesti palkkatöissä! Mulla on työpaikka, työterveyshuolto ja työkavereita! Ja työsopimus elokuun loppuun saakka!

Eikä siinä vielä kaikki: sairaanhoitajan palkka on 2498 eli 18 euroa enemmän kuin aiemmin olen väittänyt. Rahan tuloa ei siis voi estää! Minulle myös selvisi, että saan työsuhde-etuna 10e/kk matkalippuun. Kesällä tämä aika lailla kattaa työmatkakustannukset jos kuljen suurimman osan matkoista pyörällä.

Kaikin puolin hyvä fiilis: 25 päivää ensimmäiseen lumipallon sulatukseen! Näin keväällä tuuppaavat lumet sulamaan vikkelään :)

Huutomerkkejä ja iloa viikkoon!

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Ajatuksettomia mantroja

Aurinkoinen viikko on aluillaan ja puudeli pöhisee ihan täysillä!

Aloitan ensi viikolla työt (moneymoney!) ja Eroon veloista-verkkovalmennuksen ja aion aloittaa ihan puhtaalta pöydältä koko taloudellisen elämäni. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun 3-vuotiaaltani kysyy äidin lempipuuhaa niin hän vastaa "siivoaminen". Aivan oikein arvattu! Olen siivonnut koko viikonlopun ja edelleen kaaosta pukkaa. Aamulenkin jälkeen onkin hyvä puunailla ennen iltavuoroa.

Mieletön siivousvimmani sai alkunsa siitä, kun tutustuin Ninan lähettämiiin materiaaleihin kurssista. Siinä pyydetään pohtimaan tulojen ja menojen tasapainoittamista. Eli ihminenhän velkaantuu kun menot on enemmän kuin tulot. Tämä nyt ei varmaankaan ollut newsflash kenellekään. Balanssiin pääsy vaatii a) enemmän tuloja b) vähemmän menoja.

Tästä päässään ensimmäiseen mantraan, jota minä, ja varmasti moni muukin , hokee oikeastaan sitä ajattelematta. Mantra menee abouttiarallaa näin: "mulla on niin pienet tulot, oon hoitoalalla, palkkoihin ei voi vaikuttaa". Tavallaanhan tämä on totta. Tai siis tämä on totta. Hoitajan peruspalkka 2480 ei ole järin iso. Itse otin nyt vastaan työn 3-vuorotyön. Öitä ei hirveästi tarvitse tehdä, koska niiden tekijöitä on. Työpaikkani sijaitsee sen verta kinkkisessä paikassa, että aamuvuoroon on mentävä julkisilla, että ehtii. Tämä lisää siis menojani (opiskelijahintaisen) bussikortin verran. Lisät hoitoalalla on surkeat yö- ja sunnuntailisiä lukuunottamatta. Minun pitäisi tienata lisiä varmaan about 400 euroa kuussa, jotta "lisien tienaaminen" kannattaisi. Tämä siksi, että sen laskennallisen 70 euron asumistuen menettää aika vikkelään. Se on taas eri keskustelu onko yötöiden ja viikonlopputöiden tekeminen miltä kannalta fiksua.

Realistisesti varmastikin tulen tienaamaan käteen työssäni 1900-2200. Hoin itselleni, että thatˋs it. Mutta sitten päätin, että otan puhtistartin. Katson kaikki tavarani läpi, vaihdan järjestystä ja nuohoan ja siivoan. Minulla täytyy olla vielä jotain myytävää. Omistaisinko jotain mistä saisi jonkun verran rahaa? Ostaako kukaan kokkauskirjoja tai 1000 palan palapelejä?  Letˋs try! Katsotaan paljon tori.fi:ssä saa myyntiä aikaan! Haaveilen myös salaa, että puolet kaapeistani olisi tyhjiä. Tai ainakin ilmavasti täytettyjä :)

Menot menot menot. Haaveena vainko oot mun? -Eroon oravanpyörästä - blogissa pohdittiin mistä arjen luksuksesta haluaa pitää kiinni. Jäin miettimään tätä asiaa. Esittelin taannoin budjettini, ja tiukan velkojen takaisinmaksusuunnitelmani. Näissä numeroissa pidin kiinni siitä, että joka toinen tai kolmas kuukausi käyn kampaajalla, johon menee 120 euroa. Budjetoin itseeni 150 euroa kuussa. Kuulostaahan se minunkin korvaani isolta summalta. Mutta seison edelleen sen takana. Löysin ihanan Diorin kasvorasvan, josta sain näytepurkin kotiin. Nyt olen sitä mieltä, että ostan sen -30% alesta keskiviikkona, vaikka rasvaputelille jääkin varmaan silti hintaa 50 euroa. Olen valmis karsimaan muista menoista, jotta ihoni ja hiukseni voivat hyvin.

Voihan olla, että dolllarin kuvat alkavat kiilua silmissäni ja yritän venyttää kampaajakäyntejä tai teen muita radikaaleja muutoksia. Kävin nimittäin vuosia värjäämässä kulmakarvojani ja ripisiäni kosmetologilla kerran kuussa (n.20-30e/kk) ja päätin sitten opetella itse ja ostin ne 5 euroa maksavat värjäystarvikkeet. Tietysti ei saa samanlaista fiilistä, eikä kukaan nypi ylimääräisiä karvoja niin hyvin mutta säästöähän sekin on.

Verkkokurssin esitteessä pyydetään kuvittelemaan elämää kolman kuukauden päähän, ja miettimään, että velkaa olisi 15% vähemmän. Minun tapauksessani tämä olisi karkeasti arvioituna 8400- 1260= 7140. Oma takaisinmaksusuunnitelmani on räväkämpi, mutta otan tuon haasteen vastaan ja yritän löytää tapoja säästää kuluistani ja päästä tilanteeseen, jossa pystyisin maksamaan velkaani vielä nopeammin.

Ajauduin nyt kirjoittamaan eri asiasta kuin mitä alunperin ajattelin. Toinen ajatukseton mantra mitä olen pohtinut on se, että ei minulla sitä rahaa ole kuitenkaan. Tämän mantran jälkeen ostetaan osamaksulla ja maksetaan korkoja, koska "johonkin on varaa kun sitä maksaa pala kerrallaan".

Summasummarum: halusin sanoa, että haluan todistaa itselleni, että pienillä tuloilla ja systemaattisella rahankäytöllä saavutetaan mielenrauha, velkojenmaksu ja tämän jälkeen tulojen lisääntyminen sijoittamisella ja säästämisellä. I can do it!

Ja eroonveloista -kurssille minun ja Rouva Rahahuolen seuraksi pääsee 10% halvemmalla kirjaamalla koodikenttään A78234P.

Sekavan tekstin jälkeen on hyvä toivottaa aurinkoista viikkoa, kannattaa kaivaa polkupyörä talviteloilta ja säästää bussikuluissa!

tiistai 21. maaliskuuta 2017

velkataakka

Halusin tuottaa materiaalia, joka kuvastaa sitä, miltä minusta tuntuu.

Halusin luoda kuvan, joka ilmentää ahdistustani. Ainoata motivaatiotani. Kohta se on vain muisto. Puudeli proudly presents: the velkahelvetti.



Isoja möhkäleitä. Paljon painoa rinnan päällä. Kuvitelkaa jos yksitellen nuo voisivat muuttua vaaleammiksi. Koko kuva muuttuisi valkoiseksi. Joulukuussa TJ0. 

Hyvin vinkkienne ansiosta unohdin verkostomarkkinoinnin alkuunsa. Tänään tuli kaksi työtarjousta. K-A-K-S-I. TJ0:sta tuli hetkessä astetta realistisempaa. Enää tarvitsee vain päättää kumman valitsisi. 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Lumipalloilua

Tässä velattomuudesta haaveillessa tein snowball eli vyörytyslaskuarvion. Jos saisin 1100 euroa kuussa lyhennettyä kaikkia velkoja, vyörytystekniikalla olisin velaton 8 kuukaudessa. KAHDEKSASSA. Eli joulukuussa voisin kiljua, hyppiä, pomppia ja huutaa WOOOHOOOOOOOOO!

Haluaisin kuitenkin nyt kysyä, katsokaas tätä vyörytettävää mallia:

Miksi tässä ehdotetaan maksamaan tabletti ja puhelin heti, vaikka ne ovat korottomia lainoja? Niiden kuukausilyhennykset ovat myös pienet (11,30 ja 13,60) ? Ymmärtäisin ehkä silmälasien poismaksun, koska sieltä vapautuu 43 euroa.

Eikö kuitenkin kannattaisi laittaa heti nuo summat kalleimpaan luottoon?

T. Töitä ja palkkapäivää kärsimättömänä odottava

Edit. KIITOS Violacea! Ne oli ne pilkut! Ohessa uusi versio (sama aika, mutta yli 20 euron säästö koroissa).



Nämä luottosummat ovat isommat kuin aiemmin esittelemäni syystä, että en usko, että tässä kuussa pärjättäisiin ilman luottokorttia :( Lapsen isä jätti elatustuen maksamatta ja KELAlla menee ainakin ilmeisesti 23.3, että alkavat käsitellä hakemustani :( (kyseinen päivä on viimeinen liitteiden jättämispäivä -> liitteet olen jo toimittanut)