Näytetään tekstit, joissa on tunniste negatiivinen raha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste negatiivinen raha. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. syyskuuta 2020

TUHATSATANELJÄKYMMENTÄKAKSI EUROA ja SENTTI

 Heräsin aamulla ja päätin avata S-mobiilin, jonka käyttöä olin karttanut toukokuusta alkaen kun vaihdoin puhelimen. 

Avasin sovelluksen. Hyvä sovellus. Näyttää paljonko s-korttia on vingutettu ja mihin raha jakautuu. 

Olin kiinnostunut paljonko käytän rahaa ruokaan. Raha oli hyvin kadonnut tililtä. Aloitin s-pankista, joka kertoi minun käyttäneen 484 e s-kauppoihin. Tämä sisältää kyllä koirien pissa-aluset, ihonpesuaineet, muutaman lehden. 

484 ei vielä paha. Eniten rahaa meni vihanneksiin. Hyvä. Maksan 136 euroa lounaskortille, johon latautuu 182 euroa. Laskin nämä yhteen. Lisäsin LID-sovelluksesta löytämäni ostoskuitit. 740,23 euroa. 

Tässä vaiheessa olin jo vähän että voi v¤¤¤¤. Elokuussa olin 9 päivää lomalla, ja syötiin paljon ulkona. Huvikseni aloin katsoa paljonko kaikkea muuta kertyi. Sitten hyytyi hymy lopullisesti. Koska summa kasvoi ja kasvoi. Suurin osa oli jotain pieniä: 3 euron kahvit, 6 euroa jätskeihin, 3,55 e karkkikauppaan.

Lopullinen summa oli 1142,01 euroa. Jos olen pohtinut viime kuukaudet miksi painoni ei nouse ja rahat katoaa tililtä. Tämä ei sisällä koirien ruokaa. Tähän päälle ruokitaan koirat. Tuosta olisi helposti ainakin se mikä tuli tuon 740,23 euron päälle säästettävissä. Siis ihan helposti. SIIS ILMAN ETTÄ KÄRSITTÄISIIN NÄLKÄÄ TAI VÄLTTÄMÄTTÄ MISTÄÄN.

TUHAT-SATA_NELJÄKYMMENTÄ_KAKSI ja sentti! Ihan hullu summa.

Täysin järjetön summa.

Hullua. 

Luin Pohatan postauksen siitä, kuinka sitä itseään huijaa. Ja helposti. Maksoin 2017-2018 8000t velkoja pois. Sen jälkeen velkaannuin uudestaan. Nyt olen taas jossain "kunhan lyhennän velkoja suunnitellusti" voin perseillä ihan huolella mindsetissä. Tämä ei vie minua mihinkään. Olen 32-vuotias velkarahaa omaava ihminen, joka asuu kaupungin vuokrakaksiossa eikä ymmärrä yhtään miten säästää rahaa. Puskuri? Syötynä mahassa! Ylipainoa? MIKSIKÖHÄN??! Missä on puskuri ja säästöt?! MIssä on järkevä talouskäyttäytyminen? Miten paljon voin itseäni huijata?

En enää halua huijata itseäni. En yhtään, en tänään, en huomenna. Mutta pelkään, että huijaan kuitenkin. Mitä jos en koskaan opi? Tämänkö haluan opettaa lapselleni?

Olen jo 32-vuotias. 32! Käytin yli tonnin ruokaan! YLI TONNIN!

Syyskuun 11.päivä rahaa on kulunut seuraavasti: 136e lounasetu (lähtee aina palkasta) + LIDLiin 22,15+7,25+19,66 ja S-KAUPAT: 2,35 K-MARKET: 8,92+ 4,67+3,59 + 2,36 ULKONA SYÖTY yms. 3,50+15,50+11,45+1,67=  239,07 e.

Tajusin myös, että ylemmässä laskelmissa (siis tuossa tonnissa) jos lounas on maksettu prismassa se näkyy S-edussa, enkä eritellyt niitä ollenkaan.  Eli tuossa voi olla vähän päällekkäisyyksiä. Mutta isolla kaavalla ei kuitenkaan laske alle 1000 euron tuo kulutus. 

Jos syödään kaapit tyhjäksi saattaa olla että päästäisiin alle 500 euron ruokakulutukseen tässä kuussa. Se olisi jo ihan ok. Asetetaanko se tavoitteeksi? Tai puolet tuosta 1142 eli 571 euroa kaikkeen ruokaan syyskuussa. 

Eli nostan käden. Minä minä minä. Minun vika, minun käsi, minun kortti.

Luen omat postaukseni uudestaan vuodelta 2017 ja 2018.

Muita perseilijöitä?

perjantai 28. syyskuuta 2018

Lokakuun palkka ja isoja tunnustuksia

Tilille tupsahti 1800 euroa tänä aamuna.

Ihana summa. Sisältäen lomarahat, koska 6 kk koeajallani minulle maksetaan lomarahat käteen joka kuukausi.

Seuraavaa tapahtui
591 vuokra
40 Zimbabwen aids-orpojen  vuosijäsenyys
50 ASP
30 Nordnet
280 Bank Norwegianin säästö
520 silmälasit

Yht.1511 euroa

Tunnustus nro 1.

280 euron säästöön siirto kasvatti säästöjä oikeasti vain 80 euroa, koska kerran ehkä käytin säästöni ostaakseni pyörän. Sellaisen prismasta. Edullinen. Hyvä. Erittäin rakas paitsi että istuin repii sisäreiteni verille.

Tunnustus numero 2
Katsoin kuinka paljon olenkaan höylännyt korttia. Tuota, tuota, tuota. Joo. Ajattelin nyt keskittyä säästöjen kasvattamiseen, minkä oletan motivoivan enemmän järkevään rahanköyttöön. Sillä tänään tuntui pahalta maksaa silmälasit kun olisin voinut laittaa sen 520 euroa esimerkiksi nordnettiin.

Mutta nyt minulla on kohta lähes 700 euroa säästössä! Ja ensimmäisen tonnin jälkeen lähdetään tavoittelemaan toista tonnia!

torstai 9. elokuuta 2018

Alle KAKSI tonnia velkaa!

Kävelin eilen Linnanmäellä lapseni kanssa kun se realisoitui päähäni: minulla on aidosti alle kaksi tonnia velkaa.

ALLE KAKSI. Silloin kun alotin blogin sitä oli reilut 8 tonttua. Yksi neljäsosa enää.

Hämmentävintä on ymmärtää että I GOT THIS. Mä pystyn tähän. Tämä taloudellinen muutos on tapahtunut mun sisältä. Mä olen priorisoinut näiden maksun, mä olen ottanut lisävelkaantumisen haltuun. Minä tein tämän. Rahankäyttö ei enää ole älytöntä ja se on jopa jo budjetoitua (ei ihan tarkalleen).

Yritän pitää ajatuksiani koossa. Olen miettinyt mitä se tarkoittaa kun kaikki luottovelat on maksettu. Ymmärrättekö? Jos ei tarvitsekaan odottaa palkkakuittia kuin kuuta nousevaa ja sinnitellä kahdella eurolla viikonloppua. Miltä tuntuu kun kaikki tilille tuleva palkka on oikeasti minun??? SIIS MINUN? Miltä tuntuu ostaa oikealla omalla rahalla lentoliput, tai lapselle villatakki? Ne on minun rahoja. Nythän on ollut niin, että jokainen käytetty lantti on ollut pois velkojien rahoista.

Pitkään mietin, että sinä hetkenä kun minusta tulee velaton teen viitenä päivänä postauksen putkeen, joissa vaan lukee että mulla ei ole luottokorttivelkaa, jotta jotenkin pystyisin itsekin tajuamaan sen. Miksi viitenä, tiedä häntä, joku puudelin ajatusvirran luku.

Olen tosiaan mallannut päässäni kaksivuotissuunnitelmaa sekä viisivuotissuunnitelmaa. Tuntuu hämmentävältä olla taloudellisesti tavoitteellinen. Tuntuu hämmentävältä olla oman elämänsä johtaja!

Maaliskuussa ajattelin, että kunhan ne velat koko ajan pienenee ollaan plussalla. Eikä olla. Mr MoneyMustache sanoo sen hyvin: jos on velkaa täytyy ajatella kuin ampiaisparvi olisi kimpussa. Pitäisi olla paniikki. Silloin aloin oikeasti miettiä sitä, että se kuusi tonnia on järjetön summa. En tiedä miten olen nukkunut yöni kaikki nämä vuodet. Kaipasin usein takaisin sinne vuoteen 2012-2013 kun oikeasti hoidin talouttani älyttömän hyvin.

Uusi talouspuudeli kilpailutti sähkönsä, koska edellinen firma rupesi tunkemaan 5 euron perusmaksua. Uusi talouspuudeli ostaa järjettömän hyvän 3,69 euroa maksavan ripsivärin yli 40 euron ripsivärin sijaan. Uusi talouspuudeli ei osta 5 euron kahvia vaikka tekisi mieli vaan odottaa, että pääsee kotiin kahville. Lomalla varsinkin on huomannut kuinka järjettömän nopeasti rahaa palaa jos käy ulkona ( ja niin on paljon tehtykin nyt lomalla).

Aikaisemmin ajattelin, että täytyy olla älyttämät tulot, jotta voi olla rahaa. Nykyään ymmärrän, että täytyy olla realistiset menot. Kuten Femmadonnan kanssa viimeksi puhuimme: me kaksi näytämme miten kaksi tavallista ihmistä voi tehdä "Kirsikat" http://puolimiljoonaapaaomaa.blogspot.com

Hyvää torstaita talousintoilijat!

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Mihin sijoitan 1200 e

No niin, eilen mietin siirtäväni 200 euroa velkojen maksusta suoraan mastercardille, jossa on tällä hetkellä isoin velka ja isoin korko. Sain tietää tulevan 31.7 palkkani ja nyt minulla on siis vaihtoehtoja pohdittavana...

Tuon 200 euron lisäksi voisin lyhentää 1000-1100 eurolla velkojani 31.7. suurena sijoistusbrunssipäivänäni. Ensin ajattelin tosiaan siirtäväni tuon 200 e mastercardille -> en maksiais niin paljon korkoja ja eniveis sinne on siirrettävä se 86 euroa, joka on sen laskun suuruus.

Olen nyt pyörittänyt kahta-kolmea vaihtoehtoa päässäni ja arvoisa blogiyhteisö, auttakee:

Vaihtoehto A) Siirrä 86 e MC, ja loput BN. Palkkapäivänä tuhoa BN sekä SP. Tällöin minulle jäisi vain MC maksettavaksi.

Vaihtoehto B) Sijoita 200 e MC. Laita tilipäivänä 1000 vielä MC. Tällöin pyöritän vielä kolmea korttia, joista masterilla olisi about 800, SP n.vajaa 700, BN vajaa 500.

Vaihtoehto C) Sijoita MC 200 e. Maksa SP kokonaan ja loput 300 euroa MC. Tällön jää noin 1500 MC ja BN vajaa 500 tuhottavaksi.

Toisaalta olisi siistiä, jos olisi vain yksi luottokortti, mutta pitäisikö tässä vaiheessa ajatella jo korkojen kuluja? Elokuussa rippuen veroprosentista tulee taas parempi palkka. Mutta elokuussa on se inhottava asia lomanikin kannalta, että lisät maksetaan vasta elokuun viimeinen päivä. Eli saan palkan 31.7,  asumistuen 1.8, elatusmaksun 10.8, 26.8 lapsilisän ja taas kuun viimeinen päivä palkan. Tavoitteena on myydä niin paljon tavaraa, että ruokarahat tulevat jostain muusta kuin tilille tipahtelevista pennosista.


lauantai 2. kesäkuuta 2018

Miten meni TOUKOKUU noin niinku omasta mielestä?

Hellou kanssabloggaajat, blogeja lukevat sekä muuten vain rahasta kiinnostuneet ihmiset! Ajattelin esitellä teille puudelin toukokuun YLLÄTYKSET. Minullahan ei tunnetusti ole mitään kovin kummoista puskuria (maksutili kyllä) ja koska rahani tulevat minulle tipottain vielä haen sitä, miten tulevat rahat pitäisi järkevästi käyttää.

Toukokuussa tapahtui siis seuraavaa, mitä ei oltu budjetoitu:

1) saimme kutsun pk-kaverin synttäreille. Ostin viiden euron lahjan, johon varat otin ruokarahoista.

2) Bensoja minun ja ystäväni överireissuille ei oltu budjetoitu. Meni 30 euroa.

3) Järjestin ystäväsynttärikahvitukset sekä kutsuin perheen kotiini syömään. Syömisjuhlat meinasivat olla katastrofi, koska kaikki perheenjäsenet eivät halunneet maistaa ruokaa, koska siinä ei ollut lihaa. Mutta suosittelen kaikille: tein vegaanisen mutakakun, omenapiirakan ystäväkahvituksille, hintaa ei tullut juuri mitään. Vietnamilaiset kevätrullat on minun uusi suosikki, ja näihin kun sijoittaa ensimmäisen kerran rahaa niihin kastikkeisiin niin kasvisversioihin ei ihan hirveästi saa sijoitettua rahaa. Molemmat juhlien rahat otettu ruokabudjetista.

4) Meikkivoide loppui, sekä meikin poistoaine. Ostin sokoksen -20% päiviltä meikinpoistoaineen, sen meikki"voiteen" sekä meikinpoistoliinoja yht. 37 euroa. Kasvorasvani oli loppu ja menin toiseen kauppaan. Maksoi 10 euroa. Mutta todella hyvä tuote, aiempaan dioriini verrattuna verrattain edullinen.

5) Ostin lapselleni yhteensä 65 eurolla kesäkamppeita. Lähinnähän sitä rahaa menee siis kenkiin, jotka ostin uusina. Nämä sitten syksyllä myyntiin, niin saa pienet roposet takaisin.

6) Rokotteiden osto, jotka budjetoin tähän kuuhun, koska edelliskuun varoihin ne ei enää mahtuneet.

Kysymys, jonka esitätte nyt on: miten pysyin silti hyvin budjetissa? Maksoin luottoja hyvällä tahdilla. Olen tällä hetkellä jo 500 euroa budjettini paremmalla puolella.

Mä pistin aggressiivisen myyntikampanjan ja ruoasta piheilyn päälle. Käytännössä nostin siis ruokarahaa vain 180 euroa vs. budjetoitu 290 euroa. Käytin kyllä saamani 30 euroa synttärilahjarahaa ruokaan. Kieltäydyin ostamasta itselleni lisää urheiluvaatteita, tai muutakaan mitä teki mieli. Jäätelön olen itselleni suonut kuumana päivänä.

Suosittelen kaikille käteiseen siirtymistä ruokatavaroiden osalta. Muuttaa kummasti summaa laskuissa kun joutuu laskeskelemaan. Toisaalta olen oppinut ostamaan vain sen mitä oikeasti syömme. Olen tosi tarkka, ja jos olen suht varma, että ei tarvita x asiaa ainakaan tänään ajattelen käyväni huomenna kaupassa, jos sitä asiaa tarvitseekin.

Ja täytyy huomauttaa, että pysäytin myymisprosessini nyt kesän ajaksi. Ai miksikö? Ihmiset ei osta tällä hetkellä samalla intensiteetillä kuin syksyisin. Ilmeisesti ovat ulkona nauttimassa hyvästä ilmasta eivätkä täytä sisäistä tyhjiötään ostamalla turhanpäiväisiä tuotteita. :D

Mites teidän toukokuut?

perjantai 5. tammikuuta 2018

Yllärilaskut

Hehe,
niin kutsutut yllärilaskut ovat saapuneet. Mullahan ei (vielä) ole sellaista laskumaksutiliä, johon palkkapäivänä siirtäisin rahat odottamaan laskuja. Tai joksikin pohjakassaksi sitä voisi kutsua. Sellainen ois kätevä! No sellaista kun ei ole, ja lisävelan teko on nyt vihdoin ja viimein kuopattu niin elämässään puudeli joutuu tekemään myönnytyksiä ja päätöksiä.

Esitettelen laskut, jotka täytyy maksaa ennen seuraavaa palkkapäivää aka ne johon voin käyttää tililläni tällä hetkellä olevan summan + 10.päivä saamani 155,17 euroa.

Laskut ovat seuraavaa:
S-Pankki: 45,49
Bank Norwegian 34,91
Lumo energia 5,50
DNA 8,30
DNA 13,86
DNA 11,58
DNA 10,52
PK-maksu 85
Urheilukilpailu 35
Bussikortti 28

TOTAL 278,16

RAHAA: 155,17+ 103+10+60+4,93=333,1

333,1-278,16=54,94

Tämä on siis 14 päivän ruokaraha. 54,94/14= 3,9242 euroa, eli sanotaan 3,9 e/päivä.

JOSSES. Periaatteessa ja käytännössä näyttää haasteelta. TUNTUU HAASTEELTA.

Tein juuri salilla 3000 kyykkyä. Samalla hiellä ja puudelienergialla tahkotaan tämäkin läpi!!!

Tästähän ei voi kuin selvitä?


maanantai 30. lokakuuta 2017

Kulutushysteria

Kulutuskulutuskulutus ja vielä kerran kulutus!
Olen kuluttanut hysteerisesti rahaa. Tajuttomasti, älyttömästi ja ihan sikana. Siis liikaa. Enemmän, enemmän ja vielä kerran enemmän. Ja helvetisti enemmän.

Onnistuisiko marraskuussa elää säästeliäästi?

Lokakuussa ostin kenkiä 200 eurolla (kolmet parit), alusvaatteita 160 eurolla  (viimeksi ostin vuonna 2015), korjasin vanhat kengät 45 eurolla, ostin lapselle vaatteita  about 150 eurolla, ostanut ruokaa ainakin 400 eurolla.... en halua edes tietää. Ostanut ostanut ostanut ja ostanut. Ja ostanut. Sukkahousuja 45 eurolla. Koruja ja meikkejä 30 eurolla.

Money goes goes goes. Ryhtiliikettä odotellessa. Tuli erottuakin viikko sitten.

Talous kuntoon helmikuuhun mennessä? Sopiiko?

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Strömsö is my middle name

Ei ole mennyt niinkuin strömsössä ei.

Ennen kuin edes aloitan NIIIN kuvittelin kaikkien elävän elämää ulkona tukka punaisena hulmuten unohtaen miten blogi edes avataan kunnes oikeasti avasin selaimen ja näin esimerkiksi Femmadonnan hyvinkin rikkaan ja seikkaperäisen kesän etenemisen. :D Empäs olekaan aikaisemmin lukenut postauksia nin ahnaasti :D

EIMENENIINKUSTRÖMSÖSSÄ

Eli eli. Olen ollut ulkona, ulkona, ulkona ja töissä. Vietettiin viikonloppu saaressa. Naku-uinteja, saunomista, meriharakoita (?) - ah ja pyttipannua! Ollaan lapsen kanssa tutustuttu Helsinkiin ilman lastenrattaita. Kuuden ja puolen kilometrin jälkeen 16 kilon lisäpainon kantaminen sai omat pohkeet kiljumaan.

Jostain kumman syystä taloudellisesti ei siltikään mene niin kuin Strömsössä. Onko tämä nyt se aloittelijan virhe? Se perkeleen ihana ja kamala punainen kortti. Käytän sitä. Normiostoksiin. Tai höveliäästihän mä sitä käytän. On meillä varaa ostaa kahvit, vingutan korttia. Otetaan jätskit. Onko sulla muru nälkä? -vinkuuvinkuuvinkuuvinkuu-

Not going strong. Ryhtiliike. Tasapaino. Onneksi heinäkuu loppuu pian.
On siellä järkeviäkin ostoksia. Niinkuin viiden euron kukashortsit ja 15 farkkushortsit. 8 euron huulipuna, koska on mies jolle oon vähän hymyillyt. En ole kylläkään varma huomasiko se, että mulla on huulipunaa. Hymyn hän taisi huomata kun iski silmää takaisin. Ja haluaa laittaa mulle ruokaa.

Tässä kuussa on siis ostettu ja eletty ja ensi tilistä maksetaan elettyä elämää. NOTGOOODODODODODODODODHSJwudhhsdduysdfewNDUI. My sentiments exactly.

Ja tää pirkuleen uusi harrastus nimeltä telttailu tulee vaatimaan ensi kuussa hankintoja. Ja lääkikseen haun nimissä ostin sitten valmennuskurssimateriaalit (kotiin). Rahaa palaa!

Everything is going to be allright? Aloittelijan mokan piikkiin? Ryhtiliike?

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Velkani oravannahkoina II

Luotto 1: 596 euroa korko about 7%  290-300, tästä ei tälle kuulleet vielä tullut laskua.

Luotto 2 970 e korko about 6%  842,67

Luotto 3 900 e korko about 5% 846,70

Luotto 4 1200 e korko about 11% 0 pyöreä 0 PYÖREÄ NOLLA!!!!

Luotto 5 3800 e korko about 10% 2665,1 

Luotto 8 278 koroton osamakssu jäljellä 100

Uudet

Luotto 9  koroton osamaksu 370 e


Norwegian 0

Luotot 6 ja 7 puuttuvat, koska en näe dna n sivuilta niiden saldoa. Saldo päivittyvät aina laskujen yhteydessä.

Ilman dna:n osamaksuja minulla oli helmikuussa 7744 euroa velkaa.
Nyt näistä veloista on jäljellä 4754,47 ja uusi koroton eli 370 euroa siihen päälle.

Olen siis huhtikuun palkanmaksun jälkeen lyhentänyt velkoja 2989,53.  Lokakuun loppuun mennessä pitäisi olla velaton. Enää alle 5 tonttua jäljellä!!!!! PYSTYY PYSTYY!

Tavoitteen saavuttamiseksi asetan itseni heinäkuuksi wishin ja muiden nettikauppojen käyttökieltoon. Ostaminen ihan minimiin. Tässä kuussa onkin tulossa ilmaista lomailua: telttaretki sekä majoittuminen työpaikkani omistamassa saaressa viikonlopun ajan.

Jejejeje! Nämä velat on tehty selitettäviksi!!!!


sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Palkkapäivä

Money comes and money goes! 31.5 tapahtuu kun ihkaoikea täyden kuun palkka jyrähtää tilille.

Suunnitelma:
Tulot 2002,15 euroa +73,50 = 2075,65 palkkapäivänä (lisät plus lapsen elatusmaksu ja lapsilisä myöhemmin kuusta)

Menot palkkapäivänä:
36,91 uudet silmälasit
42,81 vanhat silmälasit
30 visa opiskelu
16,40 dna
619,40 vuokra
33,79 lt luottokortti
250 ruokatilille

= 1029,31

JOTEN SIIRRÄN HETI 400 tuohen ja 600 EUROA MASTERCARDIN LYHENNYKSEEN.

Ylimääräistä käyttörahaa jää siis 46,34 euroa. Kunnes Elatustuki tulee 9.6 ja lisät 14.6.

Loppukuuksi laskuina tulee netti ja yksi noin 50 euron Luottolasku ja 30 euron "koruostokset" työkaverilta. Lisät toivon käyttäväni kampaajaan +masterin lyhennykseen.


Money comes and money goes mutta luotot lyhenee tasaiseen tahtiin.

Ps. Olin torstaina kivoilla treffeillä -tinderistä löytyy vielä kivoja tyyppejä!

perjantai 19. toukokuuta 2017

12 päivää selviytymistä

12 päivää 7 euron päivähaastetta jäljellä ja voi väkkärän väkkärä sanon minä. Alkuperäisestä 7 e per päivä on jäljellä lopuilla päiville 4,2 euroa per päivä. Ei seitsemän eikä viisi vaan 4,2 euroa.

Myönnän. Olen ostanut lapselleni mustikoita. Tuoreita mustikoita. Skyriä. Rahaa menee kun lähtee ulos lompsimaan useaksi tunniksi. Nälkäinen lapsi on saanut nugetit.

Minulla on nyt kaksi vaihtoehtia:
1) niellä ylpeyteni ja käyttää rahaa enemmän. Kyse ei ole luottokorttirahasta vaan toisella tilillä olevasta pikkusummasta. En osallistunut femmis-haasteeseen koska rahani olisivat loppu vaan koska... olen minä ja tykkään haasteista!

2) se on se 4,2 euron Ruokabudjetti seuraavat 12 päivää. Syödään munakasta ja kaurapuuroa. Kaapista löytyy ainakin riisiä, couscousia, nuudelia ja makaronia. Sekä tietysti kaurahiutaleita ja chiansiemeniä. Viikonlopun ruoat on periaatteessa jo tehty.

Voitin ilmaisen pt-tapaamisen yhden ihanan pt:n kanssa jota seuraan instassa. Istuin ja tuijotin lumoutuneena kuinka 2400 eurolla saisi 30 trainertuntia hänen kanssaan ja  kuinka olisin lähempänä tavoitteitani hänen treenauksessaan. Jos rahaa ei olisi sen 2400 saa osamaksulla, jonka todelliset vuosikorot on 20,4%.  Osamaksun sai jakaa 18 kuukauteen, jossa jokaiselle kuukaudelle jää 143 e maksettavaa.

Tiesin heti nähtyäni kyseisen pt:n että tässä on mun pt. Tämä on se nainen, jota olen odottanut. Mutta ei, en laittanut nimeäni paperiin. Minulla on muutama hyvä syy:
1) tällä hetkellä en ansaitse mitään 2400 euron arvoista
2) jos otan pt:n haluan, että rahat on mun tilillä. En ota osamaksua tai luottoa, jossa on korko. En koskaan osta mitään yli 100 euron arvoista jos se ei ole budjetoitu. Jos tuote ei ole budjetoitu se täytyy budjetoida.
3) voin ottaa pt:n jos se ei hidasta mun muita taloudellisia suunnitelmia. Näistä ensimmäinen on tietysti velkojen maksu ja puskurin kerryttäminen. Toinen on lupaus alkaa sijoittamaan. Kyllä se 30% tuloista täytyy velanmaksun jälkeen jäädä aina säästöön vähintään.
4) oon lihonut. Mulla on nyt selkeä tavoite ja visio mitä urheilurintamalla haluan saavuttaa. Haluan saada pyörän pyörimään ensin itse.

Onko kukaan muu huomannut, että pidän numerolistoista? Näihin miettisiin jään tänään ja menen nyt nukkumaan  herätyksen klo 5:15. Ugh, lupasin itselleni, että lakkaisi käyttämästä tablettia iltaisin. Aloitan sen heti huomenna.



torstai 11. toukokuuta 2017

Tulevaisuus

Nyt kun olen valmistunut ja käyn töissä kysytäänkin minulta usein tulevaisuuden suunnitelmiani. Olenkin vastannut, etten tiedä vielä. Haluan ensin maksaa velat ja miettiä sitten. Tai pyörivän useaa vaihtoehtoa pääni sisällä, mutta en halua ottaa suuntaan tai toiseen kantaa vielä.

Tulevaisuus tuntuu erilaiselta. Ystäväni kysyi pitäisikö ensi vuonna vuokrata yhdessä pohjoisesta mökki ja lähteä lasten kanssa laskettelu-/hiihtolomalle. Primitiivinen ajatukseni oli sanoa, ettei minulla ole varaa mutta tajusin, että ensi vuonna voin tehdä näitä asioita. Todentotta! Viikko Espanjassa täysihoidossakin kuulostaisi hyvältä! Juokseminen niitä aurinkoisia rantoja pitkin kuulostaisi hyvältä.

Kävin myös Pentikillä ihastelemassa äituenpäivälahjaideoita päätyen ostamaan itselleni patalapun ja -kintaan. Näin maailman ihanimmat puisen kahden istuttavan "sohvan". Tarjouksessa sille jäi hintaa 400 euroa. Tuijotin sitä tajuton,  että ilman velkojani voisin ostaa tällaisia löytöjä. Yksi lisäinnostus maksaa velkoja pois nopeammin. Irtisanoinkin Tuohi mastercardini. Kuun lopussa se ja lähitapiolan luottokorttini nollautuvat. Kaksi luottokorttia sulatettuna ja kolme jäljellä! Iso stockan mastercardi ja kaksi pienempää vielä edessä.

Hyviä uutisia: saan 73,50 e/ kk asumistukea!

lauantai 29. huhtikuuta 2017

ei mennyt kuin strömsössä

Hiiohoi!

Tänään ei mennyt ihan putkeen, joten päätin avata sieluani täällä.

Heräsin, olin huonovointinen. Tiesin, että kampaajaa en peru. Viimeisilä voimilla menin junalla keskustaan. Päätin oikaista Sokoksen kautta. Näin ystävällisen Diorin myyjän, jota voisin kutsua jo hyvänpäivän tutukseni, sillä niin usein vaihdamme kuulumiset. Itseasiassa näen häntä varmaan enemmän kuin monia ystävistäni.

Olin jo jatkamassa matkaa kun silmäni osuivat johonkin. TÄYDELLISEN VÄRISEEN LUOMIVÄRIIN. Siis siihen, josta olen haaveillut jo kuukausia. Diorin myyjä laittoi sitä luomilleni. -25% s-etu poltteli sovelluksessani. Jostain kumman syystä sanoin myös ostavani haaveilemani kuorivan huulipunan. Sinne meni rahaa.

Menin kampaajalle. Luomiväriäni kehuttiin estoitta. Ja laitettiin myös meikattavana olleen fitnessmisukan luomille. Tukkani alkoi taas näyttää hyvältä. Sain 10 euroa alennusta leikkauksesta. Rahaa paloi.

Olin sopinut itselleni sokkotreffit ex-tempore edellisiltana ja minulla oli aikaa. Päätin ihastella silmälaseja, sillä kampaajani mielestä minulle sopisi mustat kehykset. Tilasin kahdet lasit. -50% molemmat. Korottomalla osamaksulla. Tupla S-bonukset....

Tässä vaiheessa ei vielä edes oksettanut. Kävelin kenkäkaupan ohi ja näin maailman ihanimmat kevätkengät hintaan 30 euroa (oikea hinta 184). Ostin. Itsetuntoni kasvoi vähintään sen 12 cm mitä kengissä oli korkoa. Tuntematon nainen kenkäkaupassa kehui vielä takkiani.

Kävelin siis triplaitsetunnossa lumisateessa odottelemaan extemporesokkotreffikumppaniani. 5 euroa maksoin latesta kahvilassa.

Kaikkihan on hyvin niin kauan kun luottokortit lyhenee tavoiteajassa eikä uutta luottovelkaa synny?

PS. Luojalle kiitos työpaikasta, jossa hengaan usein. Sekä lapselle, jonka kanssa en jaksa käydä kaupoilla (jokseenkin hänenkin kenkä- ja vaatevarastonsa täytettiin palkkapäivänä). Ilmeisesi käyn kuun puoliväliin saakka kaupassa stockan lahjakortilla jossa taitaa olla 30 euroa?

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Velanmaksu käynnistyi ÄN YY TEE NYT

Lätinät sikseen ja oravannahkat esiin, sillä tätä hetkeä on odotettu jo kohta kahdeksan kuukautta!

Palkkaa tupsahti tilille 1875 euroa ja seuraavaa sieltä lähti:
619,40 vuokra
69 e kotivakuutus
19,08 henkivakuutus
50 e silmälasit

SEKÄ 774,23 ESKOA KALLEIMMALLE LUOTTOKORKOKORTILLE!

Tavoitteenanihan on lyhentää velkaa 1100 euroa kuukaudessa, jos haluan päästä niistä pikapikaa eroon. Tässä kuussa voi jäädä vajaaksi mutta nyt lähti sellainen lumensulatustekniikka että ei paremmasta väliä.

Huomenna menen kampaajalle kuluttamaan minärahaa. Tässä kuussa varmoja tuloja on 155 Elatustuki ja 143 e Lapsilisä.  Asumistuesta en vielä tiedä. 3h sunnuntailisiä 8h lauantailisiä sekä 22 h iltalisiä paukahtaa 12.5 tilille. Ei mitään hajua paljon se on pesetoissa.

Tuuletan nyt hetken: lokakuussa saatan olla jo velaton!

torstai 6. huhtikuuta 2017

Mätkyjä

Natinati!

Ja niin se Puudelinkin luukusta napsahti veronpalautuskirje tai pikemminkin veromätkykirje. Saan kuitenkin jatkaa hännän heilutusta, sillä mätkyjen suuruudeksi valikoitui tänä vuonna 52 euroa ja joitain senttejä päälle! Luitte oikein! Puudeli on viime vuonna melkein täydellisesti osannut arvioida omat tulonsa! Muttei kuitenkaan täydellisesti. Tämän 52 euroa aion maksaa vasta lähempänä eräpäivää (marraskuussa) koska kyseessähän on koroton laina, ja preferoin näiden muiden luottokorttien maksua. Sovitaanko, että kun sen maksan niin samalla hyvästelen kaikki velkani?

Koska marraskuuhun on vielä aikaa (mutta onhan se joulu jo oikeasti ovella) niin sanon taas sanasen KELASTA! Laitoin sinne uuden viestin tiistaina ja soitin tänään, että en näe kenenkään käsittelevän toimeentulomaksussa tapahtunutta KELAN omaa virhettä. Innokas asiakaspalvelija oli yhtäkkiä sitä mieltä, että saan elatustukea 300 euroa kuussa (!!!) ja ihmettelin siinä, että kuinka KELA voi muuttaa minun elatustuen määrää. En siis todellakaan saa. Jokseenkin sekavaksi puhelu muuttui siinä vaiheessa kun sanoin, että onneksi sain töitä niin ei tarvitse tukia hakea enää koskaan. Tämän jälkeen selvensin hänelle, että töistä ei makseta palkkaa ennakkoon, vaan kuun vika päivä, jolloin sillä on tarkoitus elää se toukokuu - ei se eletty kuukausi. Tämä on ihan KELAn omista säännöistä, jonka varmistin ja tuplavarmistin ja triplavarmistin KELAsta ennen kuin hain sitä hemmetin toimeentulotukea.

Suosittelen kaikkia äänestämään kuntavaaleissa ehdokasta, jolla on joku käsitys pienituloisista, heidän arjestaan ja on aktiivisesti sitoutunut ajamaan näiden asiaa. Sunnuntaina uurnille! Itsehän kävin äänestämässä ennakkoon ja nyt lapseni kuvittelee, että menemme joka päivä käymään äänestämässä kun joka reissulla joku tunkee paperilappusta käteen. Ja tänään jopa soitti ehdokas ovikelloa. Onneksi alaston kolme vuotias ja kylpyyn meno pelasti pitemmältä poliittiselta jorinoinnilta. Lähinnä siis itse olisin saattanut haastaa keskusteluun :)

Loppukevennyksenä: olen menossa ystävän lapsen 2-wee juhlille lauantaina ja arvaatteko mitä ostettiin lapseni kanssa lahjaksi kyseiselle neidolle? Kuvasta osviittaa. Pienempi keltaisena.


tiistai 21. maaliskuuta 2017

velkataakka

Halusin tuottaa materiaalia, joka kuvastaa sitä, miltä minusta tuntuu.

Halusin luoda kuvan, joka ilmentää ahdistustani. Ainoata motivaatiotani. Kohta se on vain muisto. Puudeli proudly presents: the velkahelvetti.



Isoja möhkäleitä. Paljon painoa rinnan päällä. Kuvitelkaa jos yksitellen nuo voisivat muuttua vaaleammiksi. Koko kuva muuttuisi valkoiseksi. Joulukuussa TJ0. 

Hyvin vinkkienne ansiosta unohdin verkostomarkkinoinnin alkuunsa. Tänään tuli kaksi työtarjousta. K-A-K-S-I. TJ0:sta tuli hetkessä astetta realistisempaa. Enää tarvitsee vain päättää kumman valitsisi. 

maanantai 20. helmikuuta 2017

Velkani oravannahkoina

Huomenta!
Ajattelin alunperin käyväni velkojeni konkreettiseen määrään käsiksi kun olen valmistunut ja työsopimus allekirjoitettuna. Käsittelen luvut kuitenkin jo nyt, sillä pyörittelen takaisinmaksusuunnitelmia mielessäni pitkin öitä. Velkataakka on niin suuri, että siihen liitetyn häpeän määrä on eksponentiaalisesti kasvava suoraan velkasummaan verrattuna.

Mitä jos minulla on erittäin kunnianhimoinen talouden kurinpitosuunnitelma? Entä jos allaolevat luvut olisivat jouluun mennessä maksettuna?

Pidemmittä puheitta esittelen teille numeroni:

Luotto 1: 596 euroa korko about 7% -tätä luottokorttia ei enää ole -> tätä summaa ei mitenkään pysty kasvattamaan.
Luotto 2 970 e korko about 6%
Luotto 3 900 e korko about 5%
Luotto 4 1200 e korko about 11%
Luotto 5 3800 e korko about 10%
Luotto 6 284 e koroton osamaksu 
Luotto 7 158 koroton osamaksu
Luotto 8 278 koroton osamakssu

Yhteensä 8186 euroa.

Moro vaan.