torstai 6. huhtikuuta 2017

Mätkyjä

Natinati!

Ja niin se Puudelinkin luukusta napsahti veronpalautuskirje tai pikemminkin veromätkykirje. Saan kuitenkin jatkaa hännän heilutusta, sillä mätkyjen suuruudeksi valikoitui tänä vuonna 52 euroa ja joitain senttejä päälle! Luitte oikein! Puudeli on viime vuonna melkein täydellisesti osannut arvioida omat tulonsa! Muttei kuitenkaan täydellisesti. Tämän 52 euroa aion maksaa vasta lähempänä eräpäivää (marraskuussa) koska kyseessähän on koroton laina, ja preferoin näiden muiden luottokorttien maksua. Sovitaanko, että kun sen maksan niin samalla hyvästelen kaikki velkani?

Koska marraskuuhun on vielä aikaa (mutta onhan se joulu jo oikeasti ovella) niin sanon taas sanasen KELASTA! Laitoin sinne uuden viestin tiistaina ja soitin tänään, että en näe kenenkään käsittelevän toimeentulomaksussa tapahtunutta KELAN omaa virhettä. Innokas asiakaspalvelija oli yhtäkkiä sitä mieltä, että saan elatustukea 300 euroa kuussa (!!!) ja ihmettelin siinä, että kuinka KELA voi muuttaa minun elatustuen määrää. En siis todellakaan saa. Jokseenkin sekavaksi puhelu muuttui siinä vaiheessa kun sanoin, että onneksi sain töitä niin ei tarvitse tukia hakea enää koskaan. Tämän jälkeen selvensin hänelle, että töistä ei makseta palkkaa ennakkoon, vaan kuun vika päivä, jolloin sillä on tarkoitus elää se toukokuu - ei se eletty kuukausi. Tämä on ihan KELAn omista säännöistä, jonka varmistin ja tuplavarmistin ja triplavarmistin KELAsta ennen kuin hain sitä hemmetin toimeentulotukea.

Suosittelen kaikkia äänestämään kuntavaaleissa ehdokasta, jolla on joku käsitys pienituloisista, heidän arjestaan ja on aktiivisesti sitoutunut ajamaan näiden asiaa. Sunnuntaina uurnille! Itsehän kävin äänestämässä ennakkoon ja nyt lapseni kuvittelee, että menemme joka päivä käymään äänestämässä kun joka reissulla joku tunkee paperilappusta käteen. Ja tänään jopa soitti ehdokas ovikelloa. Onneksi alaston kolme vuotias ja kylpyyn meno pelasti pitemmältä poliittiselta jorinoinnilta. Lähinnä siis itse olisin saattanut haastaa keskusteluun :)

Loppukevennyksenä: olen menossa ystävän lapsen 2-wee juhlille lauantaina ja arvaatteko mitä ostettiin lapseni kanssa lahjaksi kyseiselle neidolle? Kuvasta osviittaa. Pienempi keltaisena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti