tiistai 25. huhtikuuta 2017

Palkkakuitti

Palkkakuitti tuli ja masennus sen myötä!

1800 ja rapiat jää käteen. Tälle on kaksi selitystä:

1) saan vahingossa epäpätevyysvähennyksen -23 euroa. Ne hyvitetään seuraavassa tilissä vasta.

2) aloitin virallisesti 3.4 enkä 1.4 mikä tarkoitti -160 eskoa palkassa.

Häntä pystyyn ja velkoja siis maksamahan... Seuraava lisien maksupäivä on toukokuun puolivälissä. Paljoa ei lisiä kerennyt kertyä tällä lisäkaudella. Täytyy perjantaina tehdä jonninmoinen järkevä velanmaksusuunnitelma tämän kuun osalta kun budjetti on pienesti pienempi.

Mutta olin viettämässä aivan mieletöntä viikonloppua. Osallistuin maanpuolustuskoulun Eloonjäämiskoulutukseen. Moniko teistä on nukkunut itsetekemässä havumajassa pakkasella pelkässä makuupussissa, tehnyt tulta ilman tulentekovälineitä ja juonut ruskeaa purovettä? Aika toivottavasti kultaa muistot tuon yön osalta jolloin luulin kuolevani, koska kyseinen koulutus olikin ensimmäinen viidestä. Seuraavassa eletään metsän antimilla ja ilman makuupussia nukutaan omassa kuopassa. Sitten onkin talviversio. Vielä ei ilmottautumisnappia ole tullut painettua :D

TJ aika vähän perjantaihin ja palkkapäivään. Aika neutraali olotila tässä vaiheessa! Nyt kun osaan tehdä tulta ilman tulentekovälineitä niin eiköhän lumipallojen sulattelu suju kuin vettä vain :)

5 kommenttia:

  1. Hö! Mutta kerran se vain kirpasee ja velkasota alkaa silti iiiihan pian!
    Ihan sairaan upea viikonloppu ja nostan hattua! En ikinä pystyisi samaan! O_O

    VastaaPoista
  2. Tuo epäpätevyysvähennys pysyy musta palkassa niin pitkään, että toimittaa sen Valviran paperin palkanlaskentaa ja sittenkin vasta seuraavan kuun palkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta nehän täytyy saada palautuvasti? Koska naurettavaahan tässä on että valvira panttaa sitä lähetystä ja posti tulee 2 viikkoa myöhässä.

      Poista
  3. Vautsi mikä viikonloppu! Aikoinaan partioaikoina tuli paljonkin koettua tuon tyylistä juttua mutta nykyään oon niin mukavuudenhaluinen etten todellakaan viitsi nukkua missään kuusenjuuressa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkossa tehdäänkin enemmän kenttälääkintä kursseja, joissa nukutaan vähintäänkin teltassa.

      Poista