Näytetään tekstit, joissa on tunniste säästö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säästö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Ja niin se paino putoaa

 Heissan!

Viikko töissä takana ja mikä viikko se olikaan. 

Ensinnäkin minimoin kaikki kustannukset. Tein itselleni 5 annoksen kasvisruoan töihin ja kotiin jauhelihakeiton. Yhtenä päivänä unohdin lisukekasvikset ja jouduin hakemaan jogurtin välipalaksi mutta muutoin siis koko arkipäivinä en käynyt kaupassa ostamassa ruokaa. Perjantaina loppui kahvi ja eilen käytiin syömässä äidillä. Perjantaina käytiin kahvilassa, johon minulla oli ilmainen  kahvi. Tätä aion jatkaa: eli sunnuntaisin teen itselleni koko viikon evääksi jonkun kasvisruoan, kotiin paljon kasviksia ja perusaineksia. Lapselle joku perusruoka odottamaan kotiin. Hän rakasti keittoa. 

Paino on hilaantunut 83.7 kiloon, kun heinäkuun alussa se oli vielä 86,9. Se putoaa siis mukavan leppoisasti. Tällä viikolla tein yhden ulkotreenin, juoksin ja työmatkapyöräilin. Heinäkuussa kokonaispyöräilykilsat olivat 600! Ihana pyöreä luku. Ensi kesänä ovat toivottavasti 1000 km kuussa. Se olisi upeaa. 

Yritän pärjätä 100 euron budjetilla 10.8 asti, eli noin 10 e per päivä. Uskon ja toivon että onnistuu :)

Irtisanoin oman salini, joka maksaa 49 e kk. Käyn siellä liian vähän plus ostin lapselleni harrastuksen, joka maksoi sen 210 e/puoli vuotta. Joten ajattelin, että molempiin ei ole varaa. Toivon, että harrastuksesta tulee lapselle mieluinen ja pitkäikäinen.  Paljoa ei ollut valinnanvaraa sillä suurin osa harrastuksista oli oudosti kello 1530 päivällä enkä ymmärrä kenen vanhemmat ovat viemässä tuohon aikaan lapsia harrastuksiin. Tämä on myöhemmin, että kerkeää syödä kotona. Uimakouluun emme päässeet mutta ehkä keväällä sitten. Tai löytyi kyllä uimakoulu mutta se olisi maksanut 185 e/ 6 kertaa niin en ihan usko näihin hintaluokkiin. 

Koiran leikkausaika varattu. Jos kaikki menee hyvin siihen menee 420 e ja mulla on 500 euron budjetti siihen. Saan laitettua 80 e sitten lisää lainanlyhennykseen jos kaikki menee hyvin.

perjantai 28. syyskuuta 2018

Lokakuun palkka ja isoja tunnustuksia

Tilille tupsahti 1800 euroa tänä aamuna.

Ihana summa. Sisältäen lomarahat, koska 6 kk koeajallani minulle maksetaan lomarahat käteen joka kuukausi.

Seuraavaa tapahtui
591 vuokra
40 Zimbabwen aids-orpojen  vuosijäsenyys
50 ASP
30 Nordnet
280 Bank Norwegianin säästö
520 silmälasit

Yht.1511 euroa

Tunnustus nro 1.

280 euron säästöön siirto kasvatti säästöjä oikeasti vain 80 euroa, koska kerran ehkä käytin säästöni ostaakseni pyörän. Sellaisen prismasta. Edullinen. Hyvä. Erittäin rakas paitsi että istuin repii sisäreiteni verille.

Tunnustus numero 2
Katsoin kuinka paljon olenkaan höylännyt korttia. Tuota, tuota, tuota. Joo. Ajattelin nyt keskittyä säästöjen kasvattamiseen, minkä oletan motivoivan enemmän järkevään rahanköyttöön. Sillä tänään tuntui pahalta maksaa silmälasit kun olisin voinut laittaa sen 520 euroa esimerkiksi nordnettiin.

Mutta nyt minulla on kohta lähes 700 euroa säästössä! Ja ensimmäisen tonnin jälkeen lähdetään tavoittelemaan toista tonnia!

lauantai 15. huhtikuuta 2017

VOITTAJA!

Pääsiäislauantaita!

Nyt on voittajafiilis! Sen sijaan, että olisin voittanut 86 miljoonaa voitinkin Nespressokahvikapselikoneen! Kahviongelma hetkeksi ratkaistu! Ajattelin samalla vähentää kahvin kulutusta; toivon, että jatkossa selviäisin yhdellä vahvalla kahvilla aamusta ja loppupäivän selviäisin vedellä ja teellä. Kyseessä on siis vuotuinen kahvinarkin yritys vähentää kahvin lipitystä normaalitasolle.

Laskeskelin, että tällä nykykulutuksella kahviin menisi noin 20-25e/kk. Yksi paketti vähintään viikossa kahvia sekä yksi töihin per kuukausi. Ulkona kahvin juominen on vähentynyt lähes jo nollaan. Olen alkanut pelätä pohjaan palaneen ja tunteja seisseen kahvin makua. Kahviloissa erikoiskahvit ovat hinnoitelleet itsensä ulos.

Nespressokahvikapseleita myydään (tietenkin!) vain internetissä tai heidän omassa kahvilassaan Helsingissä. Tänään suuntasin sinne, koska pelkän kuvailun perusteella oikeaa kahvimakua on vaikea valita. Maistelin muutamaa makua. Vaikuttivat hyviltä. Uuden asiakkaan tarjouksena sain viisi pakettia ostaessani viisi pakettia ilmaiseksi. Yksi paketti sisältää 10 kapselia, eli kymmenen kupillista kahvia. Nyt minulla on kotona siis 100 kapselia kahvia. Tämä lysti maksoi minulle 22 euroa. Keskimäärin yksi Nespressokupponen maksaa 42-47snt eli viikkoatasolla yhden kupin taktiikalla hinnaksi tulisi vajaa 3,5 euroa. Plus tietty ne teet mitä lipittäisin. Otan tavoitteeksi, että nuo 100 kapselia kestävät ainakin seuraavat kaksi kuukautta.

En juo kahvia niinkään kofeiinin himoon vaan useimpina päivinä taidan juoda kahvia janoon. Juon nykyään siis aamuisin 2-3 kuppia kahvia, aamukahvit töissä 1 kuppi, tai jos menen iltaan niin kotona aamupäiväkahvit 2 kuppia. Töhin mennessä iltavuorossa yksi kuppi tai töistä päästessä 2 kuppia kotona. Sitten keitän yleensä ilta- ja yökahvit. Paitsi nyt iltavuoroissa. Eli pahimpina päivinä yli kymmenen kuppia. Juon kahvia myös kaikkiin eri tunteisiin. Ilo -> kahvia! Suru-> KAHVIA! Väsyttää-> kahviakahvia!

Summasummarum: koetan nespressokeitintä tuon 100 kapselin verran ja jos ei nappaa myyn koneen eteenpäin seuraavalle onnelliselle kahvikapseloijalle!

PS. Unelmien kahvinkeittimen saisi tämän kuun ajan -25% alessa Sokokselta 177 eurolla. Taistelen itseni kanssa. Taistelen.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Prisma

Köyhän ihmisen lempipäivä on sunnuntai ja Prismassa vierailu! Olen nyt käynyt kaikki polkupyöräliikkeet läpi ja kysynyt tarjoukset lastenistuimista ja asennuksesta. Hintahaarukka oli 69-139 euroon asennuksineen mutta suurimmaksi ongelmaksi muodostui se, että polkupyörä olisi jätettävä liikkeeseen. Yhdessä liikkeessä tosin 40 euron lisämaksusta olisi päässyt jonon ohi...

Erään liikkeen myyjä kuitenkin sanoi, että osta Prismasta.  Saat hyvän. Mietin hetken, että myydäänkö tosiaan Prismassa näitä tuotteita? Ja myydään! Tutustuin nettivalikoimaan ja versio, josta oli eniten positiivista palautetta päätyi ostolistalleni. Mutta voitteko arvata sitä ilon määrää kun liikkeeseen lompsiessa, haluamani tuote oli punakylkisellä tarralla varustettu? Hintaa hommalle jäi 25 euroa ja itse asensin niin siinä kului lähinnä ärräpäitä (koska asensin ruuvit ensin väärinpäin ja vinoon koko istuimen).

Eikä tässä vielä kaikki! Samaisessa Prismassa oli langattomat kuulokkeet tarjouksessa 29,90! Nyt voin tanssia joka ilta ja juosta ulkona ilman että kädellä hösään sen langan kanssa.

Voitto se on pienikin voitto mutta nyt oli kyllä tuplavoitto. Ässäbonuksethan tässä nimittäin tuli kaupan päälle! Toivottavasti tämä povaa loistokasta ensi viikkoa ja Bonusrikasta kuukautta!

TJ18 KÖYHYYTTÄ JÄLJELLÄ.