puudeli 2.0

Monena päivänä olen istunut ja miettinyt miten aloittaisin ja mitä kertoisin.

Kävin tänään kävelyllä ystäväni kanssa ja sain sanottua suoraan sen mikä mieltäni on painanut:

Olen sekä laihduttanut itseni kaksi kertaa elämässäni normaalipainoiseksi.

Olen maksanut velkani kaksi kertaa elämässäni pois.

Molemmat ovat tulleet nyt takaisin niin, etten eläissäni ole ollut näin velkaantunut tai näin lihava. EN edes synnytyslaitoksella. Oikeastaan kun kävin ensimmäistä kertaa vaaálla sitten elokuun(?) tajusin, että myös tätä velkaantumista ja rahankäytön älyttömyyttä on katsottava nyt silmiin. En voi istua ja sanoa, että elämä on niin vaikeaa ja olla saavuttamatta niitä unelmia joita pidän tärkeänä. En nimittäin usko tällä hetkellä, että vaikka tienaisin miljoonan kuussa niin osaisin olla velkaantumatta, koska en enää usko, että velkaantumisella on mitään tekemistä minun perusrahan käytön kanssa vaan oikeastaan kyse on siitä millä tolalla "mielenterveyteni on". Vähän niin kuin syömisenkin kanssa, niin ei onnellinen ihminen syö itseänsä ylipainoiseksi eikä onnellinen ihminen velkaannu järjettömästi.

Ystäväni kysyi miten pystyin aiemmin sitten tekemään näille asioille jotain. Ja tilannehan oli siis se, että esim. maksoin velkani koska päivitin koko ajan menojani ja budjettiani ja olin koko ajan täällä sydän avoimena vaivaamassa jokaisen jäätelökuitin ja kahvin ostamista. Olin järkevä koska uskoin itseeni ja siihen, että pystyn tähän.

Ja siitähän se kaikki lähtisi. Että alkaisin taas uskoa itseeni, ja että pystyn tähän. Kaipaan sitä vertaistukea ja tsemppausta ja sitä kuinka joka aamu odotan Femmiksen uutta blogipostausta. Anni Rahapalleroinen!

Tapasin salini pikkujouluissa mental coachin ja avauduin hänelle linkedin profiilistani. HÄn sitten siinä minun kanssa jutusteltuaan sanoi, ettei ongelmani taida olla linkedin, sillä en ole hakenut töitä ja saanut kieltävää vastausta vaan ongelmani on se, etten ole uskaltanut tehdä sitä. Loin ongelman jota ei ole. Ja minusta tuntuu, että samaa teen rahan kanssa, ja välittämättä siitä kuinka paljon tienaan, kuten eräs kommentoijakin sanoi, että jos käytän 10t euroa kuussa rahaa helposti, eikä se tunnu pahalta (en oikeasti käytä) niin se on ihan sama paljon minä tienaan koska velkaannun varmasti. Ja nyt olen ajatellut velkaantuvani eniveis, ja kaiken menevän säpäleiksi, joten lakkasin välittämästä ihan kaikesta. Mutta millainen esimerkki olen lapselleni? Haluanko olla äitini ja 62-vuotiaana omistaa pelkkää negatiivista rahaa? Miettiä riittääkö eläke vuokraan jos jään eläkkeelle?

En halua. Mutta nyt ei pikakuurit auta. Nyt täytyy keskittyä. Nyt täytyy löytää sisäinen muutos. Sekä painonhallintaan, että rahan, koska uskon näiden kävelevän käsikädessä.

Aloitetaanko numeroilla?

Viikon kovin puheenaihe

Tällä viikolla olen lukenut kolmea blogia ja pyörittänyt ajatusta päässäni. Arvasit oikein! Nämä kolme ovat tietysti mahtavaa mahtavampi Femmadonna, Puolimiljoonaapääomaa sekä laskureita sivuillaan pitävää Rikas erakko -ja hetkeäkään ei siis yllätä, että olen miettinyt taloudellista riippumattomuutta.

Minä en haaveile taloudellisesta riippumattomuudesta. Olen aina kuvitellut viettäväni Martti ahtisaaren kaltaisia eläkepäiviä hoidellen rauhanprosesseja. Työ ja mielenkiintoinen tekeminen on minulle aina ollut se juttu. En näe itseäni eläkkeellä vaan ulkomailla erinäisisssä tehtävissä.

Mutta tavoitteella ei taida olla väliä. Luin ja testailin noita laskureita. Velkojen maksun jälkeen näiden laskurien mukaan 500 euron kuukausisijoittamisella voi saada aika mittavia tuloksia. Korkoa korolle. Vähän kuin ilmaista rahaa. 500 euroa voi kadota tililtä aika huomaamatta; muutamia vaatteita, ruokakaupassa ilman minkäänlaista budjettia, ulkona syömistä -lapsiperheissä tämä voi mennä jo yhteen Linnanmäkireissuun (ei ehkä nyt ihan mutta melkein).

Ei puhuta siis miljoonien sijoituksista. Puhutaan summasta, joka voisi jopa minulle olla mahdollinen. Taloudellinen turva ei nimittäin pahasta tee vaikkei tuo aikainen eläkemöityminen nappaisi.

Minua itseäni askarruttaa ajatus omasta asunnosta. Auttakaa tyhmää! Jos nyt maksan vuokraa 620 e/kk ja haaveilisin omasta asunnosta, jonka olisi oltava vähintään kaksio, koska lapsi. Alle 200000 ei sellaista saa seuduilta, joissa haluaisin asua. Eikä putkiremontoimatonta asuntoa oikein muualtakaan. 200000 yksin on iso nakki.  Tai 180000 yksin.

Asp-lainalaskuri näyttää seuraavanlaisia tuloksia:

Eli 2% korolla lainaa lyhennettäisiin 762 ja risat, ja koron ollessa enemmän taasen 950 euroa. Plus tietysti se asunnon hoitovastike. Vähintään 250 euroa. Asumiskustannukset 1000-1200. 25 vuoden aikana 50000 euroa menisi korkoihin. Ollaanko siis sitä mieltä, että oman asunnon ostaminen on kannattavaa? Vai sijoittaa kaikki irtoava raha ja asua halvalla täällä kaupungin asunnossa? 

Ja vinkkejä otetaan vastaan miten tähän osakemaailmaan ja sijoittamiseen kannattaisi alkaa tutustua!