Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosteusvahinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosteusvahinko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. syyskuuta 2019

Lähtikö Puudelilla laukalle?

Hei popppoo! Sain pitkän kommentin edelliseen postaukseen ja se oli niin hyvä, että ajattelin pilkkoa sen palasiin ja vastata siihen ihan omalla kirjoituksella.


Hei Puudelinberberi. Kiitos blogistasi, löydettyäni sen luin parissa päivässä lähes kaikki kirjoitukset. Aihe on kiinnostava ja kerrot asioista jotenkin rouhean rehellisesti. 

Ole hyvä, ihanaa kun jaksoit lukea!

Kun parin vuoden tapahtumat käy läpi nopeasti, niin jotenkin päällimmäiseksi jäi mieleen se, että ompa ollut hässäkkää. Opintoja oli aloitettu, välillä tehty enemmän ja välillä vähemmän, joitan jäänyt kesken ja sitten taas kursseja avoimessa. Sitten aloitettuja harrastuksia on ollut useita; koiraharrastus, nyrkkeily, retkeily ja telttailu ja pyöräilyprojekti jne. Näihin kaikkiin on tehty hankintoja. Myös jotenkin jäi mieleen, että silmälaseja oli ostettu parissa vuodessa 4 kappaleet.

Blogin aikana olen valmistunut tavoiteajassa  (vähän itseasiassa nopeammin) ensihoitajaksi. Olen jäänyt lukulomalle, eli käynyt töissä 50% ja aikonut hakea lääkikseen. Psykan opintoihin on vielä oikeus avoimessa ja ne ehkä valmistuvat tässä syksyllä kun nyt jään 65% työajalle. Kaikilla näillä opinnoilla on ollut sama päämäärä ja urasuunnitelma, jokainen niistä lähestyy sitä eri vinkkelistä. Tai itseasiassa vain lisää minun asiantuntijuutta. Lääkiksen hylkäsin, koska en pääse siitä suoraan sinne minne haluaisin, vaan se vaatisi samanlaista pohjatyötä ja itse työn tekemistä kuin ensihoitajana toimiminenkin.

Olen siis vuodesta 2007 oikeastaan tiennyt mitä haluan tehdä mutta se miten sen saavutan on vaikeampi, koska minulla ei ole sellaista "olen aina halunnut olla eläinlääkäri" tuntemusta. Ensihoitajan paperit ei yksinään riitä minun urahaaveisiin, tarvitsen maisterin ja työkokemusta maisterin jälkeen relevantilta alalta.

Hihasta repäisen arvion, että normaalikuluttaja aloittaa yhden uuden harrastuksen ehkä 5 vuoden välein, ostaa uudet silmälasit neljän vuoden välein ja opiskelee tutkintoja kaksi koko elämän aikana.

Eli getting there, mutta olen myös pitkäjänteinen vaikka näyttääkin siltä että impulsiivisuus on päivän sana. :D

Harrastuksista:
Elämä on muuttunut radikaalisti tietyllä tavalla sen jälkeen kun sai lapsen. Telttailuvälineistä ostettuja on 2017 kesällä makuupussi, otsalamppu, makuualusta, syömisvälineet ja iso termari. Tänä kesänä ostin toisen makuupussin (14e). Kaikkia käytetty ahkerasti. Teltan ja trangian olen aina lainannut kavereilta.
Nyrkkeilyn piti olla yhteinen hyvä urheiluharrastus ja todennäköisesti kokeillaan uudestaan tuossa ensi keväänä/vuoden päästä syksyllä. Yhteinen harrastaminen lapsen kanssa on tärkeää. Nyrkkeily on myös kohtuuhintaista vs esim baletti, jonka lapseni olisi halunnut aloittaa, mikä maksaisi 320 e/4 kk. Ja siinä on vain yksi viikkotunti, jossa hän käy yksin.
Pyöräily <3 tänä vuonna tehtiin useampi 300 kilsan pikalenkki, säästettiin 13 e junalipuissa pyöräilemällä 100 kilsaa suuntaansa, yön yli retkillä nukuttiin (laina)hammockissa metsässä. Kaikissa kulut minimoitiin ainoastaan ruokaan. Kaverilla oli oikea harrastepyörä ja kyllä sillä eri tavalla mennään eteenpäin kuiin prisman halvimmalla, minkä vaihteista lähtee rummutusta kun ne on pienimmällä :D ja kiitos pyörän ei mene bussilippuun rahaa. Poljen kaikkialle.
Salsatunneilla en ole käynyt vaan etsinyt ilmaisia salsatapahtumia ja käynyt siellä harjoittelemassa. Ystävää pakottanut opettamaan ja tanssimaan kanssani. Ilmaista sekin.
Ainoa urheilukulu on sali ja se maksaa 49e/kk.

Silmälasit. Mun heikkous. Ja kysymykseen käytänkö niistä kaikkia niin kyllä :D Riippuen päivästä, vaatteista ja tukan kiharien asennosta. Se ei tietenkään tee niin ostamisesta mitenkään sallittua. Tai hyväksyttävää. Tai siinä on aika helppo kuluerän poisto.

Kirjoitit, että ongelmasi on suhtatumisesi rahaan. Minusta ongelmasi on, että elät ikään kuin pikakelauksella ja sillä hankintanopeudella kulutat viisinkertaisen määrän verrattuna tavalliseen rahankäyttäjään. Ja sehän vaatisi onnistuakseen 5 hengen tulot. Kun niitä ei ole, vaan jatkuvien opintojen takia 65 % palkasta, niin asiat vääjäämättä johtavat velkaantumiseen. Ei mikään excelin pyöritys, rahan siirto tililtä kortille tai 100 €/kk palkankorotus muuta tilannetta merkittävästi.

Enemmän saattaisi auttaa, jos itsellesi selviäisi, mikä on tämän levottomuuden syy. Nopea kyllästyminen? Ostelun tuoman välittömän, lyhytaikaisen hyvän olon tavoittelu?

Palkankorotus vaikuttaa merkittävästi tuloihin, koska nyt tuntipalkkani on 14e ja 100 euron palkankorotuksen jälkeen 16 e, ja hoitajien palkka määräytyy lisien perusteella, ja ne on %osuuksia tuntipalkasta :D Eli jos nyt saan 40 e per yövuoro käteen niin tuon korotuksen jälkeen saan 50 e. Ja sillä on merkitystä.

Mutta siis niin. Olen impusiivinen luonne, teen nopeita päätöksiä, ja kun teen jotain teen sen aina 110% aurinkoenergialla. Silloin kun keskityin maksamaan velkoja, tein sitä 200% sitoutumisella, ja sitten taas unohdin sen ja aloin elää ihan huolettomasti.

Tämän kevään ostohankintojen takana oli ihan rehellisesti itseni piristyttäminen. Jouluna huomasin, että se iloinen, innostuva ihminen, mikä olen, ei ole läsnä. Olin väsynyt, ja tuntui että kaikki vastoinkäymiset osui minun kohdalle. Ja silloin en tiennyt, että lisää on tulossa. Niitä vastoinkäymisiä. Tämän vuoden koirahankinnat, vaatteet,silmälasit, nämä kaikki on rehellisesti ostettu minun piristämiseksi. And guess what: se auttoi. Kallista terapiaa. Mutta nyt tuntuu paljon paremmalta. Lopetin kyllä myös sokerin syömisen ja aloin sanoittaa tunteitani. Mutta nyt heräsin siihen, että kaikki tämä piristäminen on ollut tosi kallista. Ja nyt se täytyy fiksata. Paha oloni ei siis johtunut siitä että olin säästänyt ja maksanut velkani pois vaan konkurssista, ja asioista jotka on vaikeita mutta en voi kirjoittaa niistä tänne.

Eteenpäin mennään eiks je? Ja kommentoida saa edelleen, musta nää on ihania <3


lauantai 10. helmikuuta 2018

muuton todellinen hinta

Ah ja ihanuus muuttoon on enää vain muutama yö. Kaikki tavarat eivät ole pakattuna mutta kuten arvata saattaa sisustaja-puudeli hyökkää jälleen! Lopputulema: tilasin netraudasta uudet verhot ( yht 60 e) sekä monta kuukautta odottamani palapeli tuli myyntiin, joten 1500 palaa uutta sisustuselementtiä odottelee uudessa asunnossa. Palapeli maksoi noin 27 euroa.

Uskomatonta eikö totta? Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Olen myynyt tavaraa noin 105 eurolla ja neljällä kahvipaketilla. Eli vielä en ole tehnyt lisää velkaa tai menettänyt rahaa.

Seuraava projekti on kerätä rahaa tiskikonetta ja kirjoituspöytää varten. Sisustukseen sopivat matot kutkuttavat myös... mutta kuten entisen moneymoneymoney -blogin kirjoittaja Anni tuumaa: luottokorteilla ostaminen on jotenkin eri helppoa. Allekirjoitan tämän täysin. Siksi en halua ollenkaan ostaa asioita luotolla enää, mutta luottokorteilla asioiden ostaminen -ei se tunnu minusta pahalta. Se on sama kuin vinguttaisi mitä tahansa korttia. PAITSI, että jos ostaa 150 euron maton tuntuu sen rahan häviäminen käyttötililtä paljon pahemmalta kuin sen lisääntyminen luottovelkaan. Hämmentävää, eikö totta. (ja huom. kyseessä hypoteettinen matto jota katselin netissä, en ole ostanut sitä). Olen tosiaan laittanut paljon tavaroita myyntiin. Toivottavasti kaikki käy kaupaksi niin tiskikone alkaa olla minun :)

Mutta nytten takaisin pakkaamiseen. Muutama yövuoro ja samoilla silmillä muuttamaan.

torstai 1. helmikuuta 2018

MUUTTO

Katsellessani tänään ruskeaa nestettä olohuoneen nurkassa ja aika lailla hyvällä tahdolla riippuvaa ikkunanpielusta olin aika ahdistunut. Hyvin ahdistunut.

Kello 14 isännöitsijä laittoi viestin. Väistöasunto löytynyt. Kello 1440 olin katsomassa asuntoa. Se on pienempi. Vuokra on 50 euroa pienempi. Se on siellä alueella, jonne halusin muuttaa ennen tätä kämppää. Lapsen ei välttämättä tarvitse vaihtaa pk:ta. Keittiöön ei mahdu astianpesukone. Ja saadaan ISO parveke!

Muuton hoitaa muuttofirma. Ensi maanantaina tulee laatukot ja 13 päivän päästä itse muutto. Omaa rahaa: 0 eskoa. Paitsi jos ostan sen uuden wc-harjan. Joudun myymään astianpesukoneen ja toisen ruokapöydän ja ehkä jonkun tasonkin. LESS IS MORE :)

Huomenna vuokrasopimus - - - ja elämä hymyilee.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Ja kuinkas sitten kävikään?

Heissan,
talvipyöräilyhintavertailu oli vielä maanantaina agendalla ja renkaiden vaihtoon lähden tänään. Mutta se ei oikeasti ole sydämellä vaan joku ihan muu. Nimittäin elämä oli jo liian helppoa ja kivaa ja huoletonta ollakseen totta.

Minulla on tapana siivota aina pohjanmaan kautta. Eli asunnossa tavarat saattaa ola epäjärjestyksessä enkä saa laitettua niitä paikoilleen, ja koti tuntuu koko ajan sotkuiselta vaikka siivoaisi epätoivoisesti. Silloin yleensä vaihdan järjestystä. Kaverit aina nauraa, että minulla ei koskaan ole samannäköistä. Vannon, että järjestyksenvaihto on sellainen psykoterapeuttinen riitti, että pään sisäiset ajatukset lokerotuvat oikeisiin kohtiin heti kun koti on puhdas. Halvempaakin se on kuin terapia ja usein tulee heitettyä turhaa tavaraa roskiin.

Maanantaina päätin, että nyt käyn (taas) makuuhuoneemme kimppuun, sotkusta on ja lelut pyörii ympäri lattiaa ja lapsen sänkyä. Hidas prosesssi aloitettiin kello 18. Välillä soitettiin äidille päivitystä ja se ihmetteli mikä sotku meillä taas on. Aina on sotkuista ennen kuin on puhdasta!

Siirsin sänkyni pois ikkunan alta, koska viimeiset päivät olivat olleet älyttömän kylmiä ja kaupungin asunnoissa lämmitys on se mistä säästetään. Siirsin vaatekaapin. Otin luutuusämpäristä märän rätin ja lähin pyhkimään listoja. Katsoin kuinka ulkoseinän ja sisäseinän välisessä nurkassa oli jotain mustaa. Konttasin lähemmäksi siivoushuumassani. Yritin pyhkiä, mutta lika tuntui olevan tiukassa. Tuiijotin listaa, mustaa tuntui punkevan kauempaakin. Katsoin seinää. Vesimattoja. Kupruilla olevia vesimattoja. Paniikki alkoi hiipiä.

Makuuhuoneessa on kosteusvahinko. huoltomiehet kävivät katsomassa. Väittävät, että musta mönjä, joka tunkee listan läpi, ei ole hometta. Kosteusmittaaminen tulee koko asuntoon. Vähän alkaa kauhu hiipiä koko kehoon. Jos joudutaan muuttamaan jonnekkin iätteeseen? Meidän arki pyörii aika pienen piirin sisällä jouhevasti. Toisaalta tuntuu, että kaikki tapahtuu aina hyvästä syystä. Jotain hyvää tästäkin täytyy tulla.

JAIKS.