Miljoona syytä olla kirjoittamatta. Ensimmäinen oli häpeä. Olin pelin päällä, olin nääääääääääääääääääääääääääääääääääääin lähellä ollakseni luottokorttivelaton. Ja sitten kuvittelin edelleen handlaavani tilanteen.
Aloitetaan siis alusta. Ja ensimmäiseksi haluan sanoa, että te jotka kommentoitte aiemmin, että luottokortilla pelleily on heikoilla jäillä kävelemistä, ja homma lähtee varmasti lapasesta niin siinä kävi juuri niin. Kuin alkoholistille, joka kuvittelee voivansa ottaa yhden huikan. Menee koko pullo. Menee viikkoja sumussa.
Kunnes taas herää yksi päivä ja katsoo velkasaldoa. 3700 euroa ja rapiat. Sillä punaisella luottokortilla. Kuinka tämä on mahdollista?
Miten olen antanut itseni velkaantua? Miten olen antanut itseni lihoa? Samalla kun velkaannuin myös lihoin ja taas kolmannen kerran alan sekä pudottaa painoa päästäkseni normaalilukemiin niin maksamaan velkojani pois. Kolmas kerta toden sanoo?
Käydään läpi vuotta 2018. Tammi-elokuun aikana sain maksettua velkojani pois älyttömiä määriä, aika lailla tämän saman summan missä olen tälläkin hetkellä. Plus miinus nolla. Mutta mitä sille selväjärkiselle tytölle tapahtui? Missä on se kesän puudeli joka piti tiukkaa talouskuria, ja silloin tuntui ettei se ole edes vaikeaa?
Bank Norwegianin kännysovelluksen tiedoista pääsen huhtikuulle 2018 näkemään millaisia rahasummia olen sinne laittanut. Kerrataan hyvän sään aikana. Luvut on siis kuinka paljon on joko saldoa tullut lisää (eli velkaa) tai kuinka paljon realistisesti saldo on tippunut. Tässä siis vaikuttaa se että tuolta kortilta on mennyt korko, ja sinne menee Spotify, googletilini yms maksut.
Huhtikuu 2018: korkojen ja menojen jälkeen olen lyhentänyt realistisesti 60 euroa saldoani
Toukokuu 2018: olen tehnyt lisää velkaa -47,17
Kesäkuu 2018: olen lyhentänyt velkaani 783,75
Heinäkuu 2018: lisää velkaa -70,61
Elokuu 2018: -465,62 lisää velkaa. Maksoin tuolloin siis tilin nollille. Ja aloin velkaantua uudestaan.
Tässä on se käännehetki. Olimme lapseni kanssa lomalla kolme viikkoa. Olin suunnitellut että elämme sillä nollabudjetilla, millä olimme eläneet koko kesän. Ja muistan sen hetken. Muistan sen hetken kun alamäki alkoi. Vietimme hauskaa päivää, oli sovittu että käydään kavereiden kanssa iltapäivällä lintsillä. Lintsihän on laitteineen ilmainen mutta sovimme kaveriemme kanssa ostavamme liput maailmanpyörään. Aamulla lähdimme lapseni kanssa ulos. Kävimme syömässä sushibuffetissa 16,40. Käveleskelimme Helsingin katuja. Olimme aloittamassa yhteistä nyrkkeilyharrastusta. Päätimme käydä katsomassa lapselleni nyrkkeilyhanskoja. Ostin ne. Kalliit nahkahanskat. 71 euroa varusteineen siihen kauppaan. Kävelimme seuraavaan kauppaan, ostimme kynsilakkaa ja kynsilakan poistoainetta 9,05 e, ja istuimme puistoon. Aika mennä Lintsille, kaipasin kahvia 6,30, hain kahvia. Lintsillä laiteliput 16 e, lapselle iskee nälkä: näen kuitteja: 3,90e, 8,90 e, 3,90e. Lapselle kotimatkalla kaupasta jäätelöä ja juotavaa 6,06 e.
Tämä oli vain yksi päivä. Oli päivä Porvoossa. Saavuimme sinne ja siellä olikin superkylmä. Ostin lapselleni 18 euron villatakin Kappahlista, kahvia 2,90, joku hm reissukin kuitilta löytyy 39,17, ilmeisesti lapselleni vaatteita koska itse en omista mitään --- haha, edellispäivän hm urheiluvaateostokseni näköjään, itseään on niin helppo huijata, alepaan mennyt 6,25, S-markettiin 2,10e, jäätelökauppaan 4,20 e, ravintolaan 33 e.
Tarvitseeko jatkaa?
Päivässä helposti 100 euroa. Ei mihinkään juuri kummoisiin hankintoihin.
Paitsi kun tuli syyskuu. Syyskuussa 2018 velkasaldoni näyttää kasvaneen vain -156,19 euroa.
Todellisuudessa siellä tapahtui kuitenkin seuraavanlaisia mystisiä asioita:
Panoja: 600e, 100,58e, 400,58e, 190e, 250e, 86e, 520 e sekä 24 e.
mutta myös MENOJA:
Spotify 9,90, Apteekki: 25,92+ 58,90+ 42,45+19,39 Lelukauppa 17,80, Kännykän tarvikkeet ja kello 55,82, lastenkauppa: 4,98, puhelin ja panssarilasi 473,95, silmälasit 520, google 1,99, taksi 17,40,kampaajalta jotain 27, uinti 6,70, jotain en tiedä mitä 30,94, tokmanni 15,79, bussilippu 54,70,netflix 10,99+, lahja tupareihin 16,50, bussiliput 7,7+9,8, nyrkkeily 138,kynsiöljyt 15, uinti 6,70, cubus 7,95, sokos 56,56, lindex 52,94 (lapsen haalari ja lämpökerrasto), glitter 40,96 (kalenteri plus lahja)
Ruoka: 21,80+ 15,80+ 34,11+ 4,80+13,19+ 15,37+55,30+3,09+ 14+43,29+3+1,7+4,45+7,24+14+10,91+1,5++6,9+1,35+4+2,5+8,5+3,5+5+33,61+6,5+5+7,54+2,5+3,69+1,51+19,88+14+9,40+14+9,99+15,11+1+4+73,20+18,09+3,2+4,72+6+2,5+3,2+3,2+8,2+1,51+2,43+2,6+
Tarviiko kysyä?
Tietenkin kysytte miten mulla oli noin paljon rahaa: helposti kun vaihdoin työpaikkaa niin edellinen maksoi kaikki lomarahat ulos ensi kesänkin suhteen. Fiksu olisi säästänyt ne ja pitänyt lomaa tulevanakin kesänä. Ruokamenoissa on paljon pieniä summia ja ne johtuu kun ambulanssissa pitkää päivää tehdessä tulee pysähdyttyä hakemaan kahvi (ja pulla/herkkuja) autoon kun ei ollut säännöllisiä taukoja. Ja niistä pieniestä puroista kasvoi iso virta.
Tarvitsen ehkä vähän lepoa ennen kuin lasken nuo yhteen tai teen mitään muutakaan. Aiemmin pidin luottokorttia aina mukana hätätilanteiden varalta. Tammikuun 24. päivä alkaen luottokortti on asunut kotona eikä enää koskaan mun lompakossa. Sen piti mahdollistaa vain ja ainoastaan matkustelu.
Puuh. Virtuaalihaleja?
Taloutensa kuriin palauttava hoitoalan energiapakkaus. Treenaamisesta ja taloudesta avoimesti puhumista sekä siinä samassa motivaatiosta ja itsensä kehittämisestä höpöttämistä. Tohinoissa mukana myös 8-vuotias minipuudeli.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste annirahapalleroinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste annirahapalleroinen. Näytä kaikki tekstit
torstai 7. maaliskuuta 2019
keskiviikko 6. maaliskuuta 2019
Talousrealismia
Hiiohoi!
Täystyöllistetty Puudeli täällä heiluttelee häntäänsä! Mikä meininki?
Istuin äsken alas ja laskin joulumenot. Siis pelkästään minun ja äitini lahja+jouluukuuseen menneet rahat. Aika pienellä summalla päästiin: kaikki lahjat plus kuusi 236 euroa, hyvä minä, joka juoksin alennuksien perässä! Ja ei, maaliskuussa ei ole liian myöhäistä laskea näitä :D tuohon lisäksi menee äidilleni ostama lahja, ja muutamalle kaverilleni ostama lahja.
Olenkin ollut hiljaa aika pitkään. Säikähdin kun Anni Rahapalleroisen blogi katosi (löytääkö kukaan muu sitä?) ja tuntui itsekin vaikealta kaiken työssäkäymisen ohella kirjoittaa.
Sitten äsken istuin alas ja laskin numeroita. Laskin lukuja. Katsoin velkasaldoani (KYLLÄ) ja mietin, että jos kerron nämä luvut vielä kerran auki ja aloitan kaiken alusta niin olisinko vuoden loppuun mennessä velaton luottokortista? Olen nimittäin jostain kumman syystä höylännyt sitä, ja voisin kyllä katsoa jokaisen ostoksen läpi ja avata ne tänne synkästä sielustani... Kysymys kuuluukin: uskallanko tehdä sen? Uskallanko kertoa jälleen taas kuluttaneeni kuin ellut tunkiolla ja olevani liiaksi luottokorttivelassa? Uskallanko myöntää olevani pettynyt mutta samalla seisovani sanojeni takana?
Viimeksi olen maksanut jotain luottokortilla 24.1. eli olen pysynyt kuivilla puolitoista kuukautta. Ilman herkkuja olen ollut kaksi kuukautta ja kuusi päivää. Olen urheillut 2-3 kertaa viikossa samanmoisen ajan. Olen päättänyt mihin kouluun haen ja mitä uhrauksia se minulta vaatii.
Mutta ollaanko me valmiita avaamaan kaikki ne synkät numerot kuukausi kerrallaan?
Häntä heiluen,
Puudeli

sunnuntai 11. marraskuuta 2018
Uudenlainen budjetti
Tere! Eilen oli työporukan laivareissu ja päivä Tallinnassa ja nyt on hyvä päivä miettiä taas rahaa sillä olen aloittanut uudenlaisen kulunseurannan. Ensimmäinen ongelmanihan oli, että olen myös sarjavelkaantuja kuten Nuukis keksi Anni Rahapalleroisen blogissa. Käytännössä siis maksan aina hirveän määrän velkaa pois ja sen jälkeen jätän itselleni miniminiminiminiminiminibudjetin ja kuvittelen ettei elämässä kuluteta rahaa. Oikeassa elämässähän joutuu ostamaan lapselle kumisaappaat uusien tilalle, toppapuvun, itselle talvikengät ja ah joulukin tulee ja jouluun on ihana valmistautua.
Tässä kuussa sitten tein niin että latasin kännykkäni yhdelle näytölle muistion ja siihen täytän budjettiani siitä miten kulutan rahaa. Jotenkin excelit yms olen kokenut vaikeiksi. Latasin itselleni siis 600 euron puskurin eli ideana on, että ennen ensi kuun palkkapäivää en joutuisi höyläämään luottokorttiani, vaan kaikki menot tapahtuisivat pankkitilin kautta. Haluan nähdä minkä verran rahaa liikkuu ja minkälaisia ostoksia teen.
Huomionarvoista on tehdä seuraavat seikat:
1) kaikkeen jouluun liittyvään on säästetty joka kuukausi 40 e. Eli joululahjat ja joulumenot on budjetoitu. SIIS näihin on tiedetty menevän rahaa.
-> intouduin tonttuovesta! Tämä oli uusi tuttavuus, ja laitoin heti faceen kyselyä minkälainen ja mistä kannattaisi hankkia. Kumma kyllä my sister from another mother Femmadonna osasi auttaa minua minkähiintaisia ja mistä saa halvimman ja oikein kivannäköisen! Hänen neuvojensa mukaan suunnistimme siis kauppaan. Tähän tonttuoveen aion lisätä tarinan ja materiaalia, ja lapseni saa yllätyksiä pitkin joulunodotusta.
-> Tallinnassa meinasin saada pienen joulutonttumanian ja ostaa kaikki joulukoristeet mitä yhdestä Rimistä löytyi. Lopputulema: ostin 10 eurolla kaksi joulukoristetta, lautasliinoja jouluun ja suklaayllätyksen lapselleni. Haluan kerryttää joulukuuseemme joka vuosi jonkun ihanan koristeen nytten kun päätimme tehdä siitä frozen teemaisen. Eli valkoinen kuusi ja siniset koristeet.
2) Kaikkea ei tarvitse ostaa kerralla. On hyvä selvittää saako jonkun tuotteen nettikaupasta alesta. Jos ostos tehdään koti-Suomesta, sitä ei osteta samana päivänä vaan hyvin nukutun yön jälkeen. Tämä on toiminut.
3) Jos 600 euron puskuri menee nollille ENNEN kuun loppua minun täytyy miettiä mikä ihme minua vaivaa.
4) Olen maksanut kaikki laskut heti kun ne on tulleet. Eli lasku ja maksuun.Verkkopankki on paras.
5) Säästöistä voi myös käyttää itsensä hemmotteluun. Tallinnassa menin minibudjetilla ja ainoa iso ostokseni oli 25 euron pupulaukku lapselleni jouluyllätyksenä. Itselle en löytänyt mitään. Äidille ostimme veljeni kanssa puoliksi kaksi viskipulloa synttärilahjaksi ensi viikon synttäreille. Lahjan lisäksi äidin synttäreihin kuuluu ravintolaillallinen. Siihen menee about 40 euroa. Ajattelin yrittää myydä sen verran tavaraa ennen tiistaita :D
6) Olen käynyt läpi kolme laatikollista tavaraa varastostani.
7) Lego-joulukylä alkaa näyttää hyvältä! Sovimme lapseni kanssa että siivoamme joka ilta kodin tiptop ja heräämme jouluun saakka puhtaasta kodista joka aamu. Toivon, että jouluun mennessä tästä tulee tapa ja me ei koskaan enää sotketa kotiamme.
JOULU TULEE OLETKO VALMIS?!
PS. en velkaantunut tänäänkään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)