sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Urheilukulut

Hellurei!

Ennen tätä postausta pohdin pitkään saako tätä sanoa ääneen? Uskallanko sanoa ääneen, uskallanko pohtia ääneen. Tyttö, joka ei juurikaan liikkunut enne vuotta 2011 kysyy nyt PALJONKO RAHAA VOI KÄYTTÄÄ URHEILUUN?

"Urheiluun ja urheiluun", miksi tätä liikkumista nyt voikaan sanoa. Tarkkavaiset ovat huomanneet, että 77 e/kk pulitan salista, jossa käyn. Se sisältää lapseni ainoan säännöllisen harrastuksen aka satujumpan sekä lastenhoidon salilla käydessä. Käyn salilla vähintään 2 maksimissaan 5 kertaa viikossa. Tässä salissa olen kiinni elokuun loppuun saakka.

Tästä vuodessa tulee (2018) syyskuun alkuun mennessä: 8x77 euroa + 40 euroa vuosimaksu, yht. 656 euroa. Täytyy sanoa, että jatkosta en tiedä, sen sopimuksen jatkon jälkeen. Riippuen haluaako lapseni alkaa harrastaa jotain, ja jos kyllä niin millä tavalla se sitoo arkeamme.

Toisekseen, olen rakastunut. PARISALSAAN! TANSSIMISEEN! Menin viime viikolla testaamaan ja kävin yhteensä kuudella tunnilla. KYLLÄ. Nyt se oli ajallisesti mahdollista ja mähän tietysti menin. 1) mulle sanottiin, että olen luonnonlahjakkuus (koska ensin menin vahingossa vähän edistyneempien tunnille) 2) mä oon ihan liekeissä 3) ooooon niin liekeissä

JOkainen miettii nyt: RAHA, se syö rahaa! Noh, tällä hetkellä minulla on käytössä lahjakortti, jonka sain valmistujaislahjaksi. Mutta se hupenee tällä vauhdilla ihan kiitettävän nopeasti. Mutta noin yleisesti siellä maksaisi 20 tunnin kortti 185 euroa ja se on voimassa kolme kuukautta. Tämä lisäisi siis keskimäärin kk-kulutustani 61,6 euroa. öööööö.öööö.öö.öööööööö. Paskan paska. Halusin sanoa, että kattokaa, keskimäärin tuntihinta on 9,25 euroa. Niistä huipputunneista, siiitä fiiliksestä, niistä musiikeistä, tästä kaikesta! Syyskuun alkuun mennessä tähän kuluisi: 7x 61,6= 431,2

Voihan itkujen kevät -sillä ei siinä vielä kaikki!

SILLÄ EI SIINÄ VIELÄ KAIKKI.

Olen ilmottautunut urheilukilpailuihin! Ystävän kanssa. Ainakin neljään, joista kaikki paitsi yksi on jo maksettu. ugh. Plus matkat (SUOMEN SISÄLLÄ). Yksi kisoista on yhdistettu sukulaisten tervehdysmatka synnyinsijoille. Näihin menee 35+45,50+52+20=152.5

EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI

Harrastan näitä viikonloppureissuja, joista olen maininnut aiemmissa postauksissa. Nämä on sijoitus tulevaan, koska tukevat tulevaisuudessa työnhaussa innostuneisuuttani. Mutta näihinkin menee about 40 euroa osallistumismaksu+ bensat. Näitä, joista joutuu maksamaan, on tulossa kaksi kevään aikana, eli yhteensä 40+40+keskimääräinen bensa 25+25. =130 euroa plus 15 e matkaruoat yht. 160.

Yhteensä elokuun loppuun mennessä (ilman urheilukisojen matkoja) 1399,7 euroa.

And I wonder why suck with money.

Hiljaiseksi vetää. Näin luvut auki kirjoittaessa tämä näyttää ei niin hyvältä.
Nyt joku vois heittää sen kampaajalla käynnin vielä tähän muistutukseksi. Voihan kettujen kettu.

Kysymys kuuluu, että riittääkö edes 2000 euroa vuodessa, jos kaikki nämä toteutuu?

Kysymys kuuluu, pystyisinkö edes hypoteettisesti maksamaan kaiken tämän?

5 kommenttia:

  1. Eikös se ollut niin, että teet tällä hetkellä vähemmän töitä ja luet pääsykokeisiin?
    Millä ihmeellä ehdit tehdä kaikkia noita + käydä töissä + oikeasti lukea pääsykokeisiin + hoitaa lasta?
    Mikä näistä kärsii? Pääsykokeisiin lukeminen?

    Itse lähtisin ensin siitä, onko tämä edes ajallisesti mahdollista ilman, että joku muu osa-alue kärsii?

    Harrastukset ovat toki tärkeitä erityisesti omalle mielelle, mutta entä sille kukkarolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. True point, kirjoitinkin kooknaisen postauksen aiheesta, koska tätä on mietitty ympäri ja ämpäri. Lukuja saa häiritä 1) lapsi (kaikista tärkein ja tarvitsee äitiä) 2) töissäkäynti 3) urheilu. Mutta urheilun ei ole tarkoitus syödä tunteja lukemiselta.

      Poista
  2. Siis.

    Mä oon soitonopettaja, ja mua aina kismittää kun ihmiset kuvittelee tunteja kalleiksi. Kansalaisopistojen ym. saaman valtiontuen _jälkeen_!

    Jos sulla on harrastus (joita on siis tuo yksi tai kaksi), ja siitä tuntihinta reilut 9 €, niin ei ole paha! Viikottainen rahanmeno on paha, jos se moninkertaistuu. Nyt on kyse parista jutusta, tanssi + punttisali, siis.

    Terveyden ja liikunnan eteen voi kyllä laittaa rahaa, jos kerran historia on tuo, ennen vuotta 2011 ei juuri mitään!

    Ja tärkeimpänä: minkä tahansa asian saa kuulostamaan kalliilta, jos tarpeeksi kauan ynnää. Jos harrastus olisi puolet halvempi ja laskisit hinnan tupla-ajalle, niin silloinkin hirvittäis ja miettisit samaa!

    Edellisen kommentin luettuani: Lukeminen ei ole sen arvoista, että terveys menee. Se on sitä priorisointia, että haluaako eläkkeellä olla liikuntakykyinen vai päässyt johonkin kouluun yhtä vuotta aiemmin vai myöhemmin.

    Salsa... tässähän ihan innostuu! En ollut salsaa itse ajatellut, mutta tanssiharrastus kyllä kiinnostaisi, koska hauskaahan se on, ja mullekin on lisäks tullu siitä kehuja. Erityisesti, että seuraan erittäin hyvin. Ja 1,5 vuoden takaa Etelä-Amerikan reissulta jäi kieltämättä pieni tanssikuume.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässäkään ole kyse siitä, onko harrastus kallis vai halpa. Vaan kyse on siitä, onko siihen tässä tapauksessa varaa. Halutaanko siis käyttää rahaa harrastuksiin vai saada velat maksettua?

      Ja lun halutaan maksaa velat ja säästää rahaa, on pakko miettiä mistä kaikesta voi säästää järkevästi. Kalliiksi tulee myös monta vuotta putkeen tehdä töitä osa-aikaisesti ja lukea pääsykokeisiin, kun harrastaa enemmän kuin lukee.

      Poista
    2. Yritin tässä postauksessa avata sitäkin asiaa mikä avautui minulle kun tätä kirjoitin. Kun sanon, että joku asiaa maksaa 9 e/ h niin eihän se ole kallis, ei olekaan. Mutta onko järkevää rahankäyttöä käyttää xxx määrä rahaa/kk tiettyyn asiaan. Ongelmanahan on se, että juuri kesällä esim. käytin rahaa ja tein yksittäisiä halpoja asioita. Mutta kun asiat kirjoittaa auki niin näistähän kertyy sievoinen summa! Ja kaikki jäää mun maksettavaksi.

      Poista