Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryhtiliike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ryhtiliike. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Money comes money goes

Heipä hei,
sunnuntaina päivitin viime viikon menoni, jotka laskuineen ylsivät melkein 800 euroon! Isolta summalta kuulostaa, mutta reaalielämässähän itse ruokaan yms. meni yllättävän vähän. Eli suurin osa oli laskuja, joiden tiesin tulevan maksuun ja tilillä oli palkkapäivästä asti säästettyjä pennosia. En ole nyt 10 päivään tehnyt yhtään lisävelkaa. Yhtään.

Mutta käydään viime viikon ruokaostokset läpi sillä kävin sunnuntaina vielä kaupassa:

15,80 e kahvilaan, ja kyllä olen lihonut ja kyllä ostin silti itselleni kakkupalan, jota olin himoinnut kahvilan ikkunassa iäisyyden ja lapselle jäätelön ja itselleni icelattten. Näistä jäälattteista, jotka maksavat noin 4,5 e kpl on tullut paheeni. Jos haluan hemmotella itseäni tai käydä kahvilla juon aina jäälaten.  Mutta tämä kahvilareissu liittyi siis siihen, että hain lapseni isältään ja mentiin äitini kanssa ostamaan vielä jouluruokia.

32,72 e kauppaan. Tässä oli eväitä töihin, joulupöytään lohta sekä tämän perjantaina tapahtuviin kakkukesteihin kakkuainekset.

yhteensä viikon ruokaostokset 45,80+32,72+15,80 94,32e.

yhteen bussilippuun meni vielä 2,80e

Ollaan sovittu ystävien kanssa, että mennään ensin HOPLOPPIIN minun lapsen kanssa ja sitten meille syömään ja kokeilen yhtä hervottoman hyvää kakkureseptiä, joka on gluteeniton. SItten saatiinkin lähes koko ystävä rinki kasaan ja rupesin laskemaan, että jos teen 10 ihmiselle ruoat niin aika nopeasti paukkuu ruokaan käytetty rahamäärä ja minulla menee aika paljon aikaa ja säätämistä kun olemme vielä äidillämme ja sitten pitäisi mennä kotiin ja kauppaan etc. Päädyin ehdottamaan, että käymme syömässä sushibuffetissa hoploppailun jälkeen ja vain kakulla minun luonani ja se sopi kaikille täydellisesti. Etukäteissäästin siis rahojani. Tai laskin, ettei 60% työaikaa tekevällä ihmisellä ole varaa järjestää isoja syöminkejä ainakaan vielä.


Nyt alkuviikosta rahaa on mennyt ihan ok, ei mitään järjetöntä määrää mutta ei ihan nollassakaan olla. Maanantaina yövuorojen välissä lähdettiin käymään vielä ostamassa kaloja vähän kauempaa kotoa, koska sukulainen töissä siellä.

Tässä alkuviikossa rahaa on mennyt:
2,80 e bussilippu
15,17 e jouluruokiin
9,95 e hesburger
11,90 jouluaaton kahvila, käydään perinteisesti aattokahvilla aina aamusta, nytkin suoraan yövuorosta menin silmät sirrillä. Lapselle appelsiinimehu sekä mustikkapiirakkapala, itse otin kahvin ja korvapuustin. Santsikuppi veloituksetta. 

Ruokaan on mennyt siis tähän mennessä: 37,02e

Tänään leffaan, en vielä tiedä hankimmeko leffaeväitä, ja perjantaina on sushibuffetti sekä Hoplop. 
Tilillä 122 e sekä maksutilillä 355 e. 

Pankkini laskelmaohjelman mukaan tuo 122 e riittää kahdeksi päiväksi :D hope not, pidemmälle mennään :D 

6 päivää palkkapäivään.

perjantai 13. joulukuuta 2019

Shine Bright Like A Phoenix

Pahoittelut jo etukäteen finglishistä, kun opiskelee englanniksi niin suurin osa asioita mitä lukee on englanniksi ja välillä suomen kielen ilmaisut ottaa takapakkia :D

Asiaan! Sain kivoja kommentteja edelliseen tekstiini ja valmis paljastamaan kaikki virheeni maailmankaikkeudelle ja ehkä kaikista tärkeintä, oppimaan jotain menneistä virheistä!

Eli Femmadonna, siskoni, ystäväni, tukihenkilöni, sanoi olevansa tukenani ja ehdotti ryhtiliike Feeniksiä puudelille! Mitäs eläintä puudeli ihailisi yhtä paljon kuin Feeniksiä? No oravan lisäksi ei mitään?! Paitsi berberiapinaa :D Nyt lähti aamukahvilla ajatukset laukalle. Eli ryhtiliike Feeniksi!

Ryhtiliike Phoenix (tykkäisin niin paljon enemmän tästä englanniksi) /Feeniksissä tarkoitus on opetella elämään a) velkaantumatta b)järki kädessä eikä visa c) säästämään ja suunnittelemaan ja budjetoimaan.

Ryhtiliike Feeniks sisältää sekä taloudellisen että vatsamakkaroiden puolen, eli nyt jokainen postaus ei välttämättä sisällä taloudellista lörpötystä mutta pikemminkin sellaista kokonaisvaltaista arjen oman elämän hallintaa ja valintoja.

Ennen talouden epäonnistumisen myöntämistä Ryhtiliike Feeniks alkoi sillä kun kävin puntarilla. Ensimmäistä kertaa kuukausiin. Ja huomasin tosiaan painon kivunneen ylös. Mulla meni kylmät hikipisarat pitkin selkäpiitä: jos olen ylipainoinen 30-vuotias, millainen olen 40-vuotiaana? Diabeetikko? Verenpainetautinen?

Aloin ystävieni, joiden kanssa aloitin sokeri/herkkulakon vuoden alussa keskustella aiheesta ja sovittiin, että laitan jokaisesta syömästäni asiasta heille kuvan kuukauden ajan, ihan vain tietääkseni mitä oikeasti syön ja niinä päivinä kun syön liikaa näkee mikä siinä päivässä menee vikaan.

Jotenka ryhtiliikkeen ensimmäinen vaihe ei ole esitellä teille uutta järjetöntä budjettia, jonka avulla maksan velkani 3 vuodessa vaan (neljässä eikö vain?!) vaan esittelen teille seuraavat 1000 päivää minun rahankäyttöä.

TUHAT? Huusi joku näytön takana. Tiedättekö ihmiset mikä minun suurin ongelma on? Se, etten ole yhtään pitkäjänteinen. Että elämä on yhtä suunniteltua projektia, joista ehkä yksi miljoonasta on kestävä.

Eli. Rehellisesti kerron miten raha-asiat etenee, maksanko punaisella vaiko valkoisella kortilla, mitä laskua on tänään lyhennetty ja paljon velka lyhenee kuukaudessa. Unelma olisi, että velat lyhenisivät 600 euroa kuukaudessa mutta katsomaan nyt.

Jännää.
Tuhannen treenin puudeli.
Tuhannen euron puudeli.

Uudenlainen ajattelu, sama puudeli, ja tavoitteena ettei enää vanhoja kujeita. Stay tuned. <3