perjantai 31. maaliskuuta 2017

Negatiivinen suhtautuminen rahaan?

Iltasia!
Jokaihmisen täydellisen perjantai-illan ainekset ovat käsin kosketeltavissa: lapsi nukahti aikaisin, valmistujaislahjaksi saatu jalkakylpyaines on lapsen kylpyammeessa olohuoneen lattialla, telkkarista tulee VOICE ja kohtuu hyvää kahvia on kupponen kourassa! Ja blogialusta on auki, tietty!

Olen murroksessa. Elämäni on murroksessa. Asuntoni on murroksessa. Työelämä alkaa maanantaina. Vakituiset tulot. Ei ole pakko enää opiskella koskaan jos en halua.  Raha, budjetointi, velat pyörivät päässä aika lailla 24/7. Huomisesta alkanen budjetoin kaiken taas exceliin ja lasken todellisia tuloja ja menoja.

Ennen kuin voin esitellä lukuja (koska palkkapäivä vasta 30.4) aion yrittää ymmärtää suhtautumistani rahaan. Olen jo parissa postauksessa kertonut yhteistyöstäni Eroon veloista- verkkovalmennuksen kanssa.   Olen saanut tehtäväkseni ennakkoehtäviä, joita tein kuuliaisesti blogatessani ja istuessani ravintolassa tuossa viime viikolla. Tehtävänäni olisi listata 20 ensimmäistä sanaa, jotka tulivat mieleen mm. sanasta talous. Kaksikymmentä sanaa tuli todella nopeasti. Sain palautetta sanoistani, ja yllätyin itsekin. Nina sanoi, että kaikki valitsemani sanat ovat hyvin negatiivisia, tai negatiivissävytteisiä. Se oli itseasiassa hyvin totta. Mutta minähän olen positiiivisuuden huipentuma! Aurinkopuudeli täällä pimeyden meressä!

Mikä määrittää suhtautumistani rahaan? Palataanko freudilaisittain menneeseen ja etsitään komplekseja? Onhan siellä lapsuudessa tapahtunut kaikenlaista. Lyhyestä virsi kaunis: kasvoin tuolla erämettässä, missä kaikilla on 2-4 lasta, omakotitalo ja koira. Ja vene ja kelkka. Koska ihmisen mitta on ihmisen omaisuus, joka yleensä konkretisoituu moottoriajoneuvoina pihamaalla. Isälläni oli yritys ja äitini kävi töissä.  Perussettiä, ei oltu rikkaita, varmaankin kivasti toimeentulevia.

Isäni voitti lotossa. Ihmisten mittaa kuvaavat moottoriajoneuvot vauihtuivat pihalla uudempiin ja hienompiin. Ilmeisesti yrityksen palkat jäivät maksamatta kun alettiin odottamaan uutta voittoa, ensimmäisen voiton rahat kun sai palamaan hyvin nopeasti. uutta voittoa odotettiin ja odotettiin kunnes joku päivä koko paletti särkyi: oltiin konkurssissa, veloissa, talo lähti alta, isovanhemmat, jotka takasivat talolainaa irtisanoivat suvusta.

Tuli muutto. Äitin työpaikka meni konkurssiin. Pienellä paikkakunnalla kaikki tiesivät. Tuli työttömyys, oli vaikeaa. Tuli muutto uudestaan töiden perässä. Isä odotti lottovoittoa, äiti kävi töissä. Kävi se isäkin, mutta veikkaus vei suurimman potin. Tuli ero ja äiti jäi neljän lapsen kanssa yksin. Aloin käydä töissä 14-vuotiaana. Säästin punaiseen skootteriin.

Loppu omasta rahakäyttäytymisestäni onkin ilmoitettuna ensimmäisissä blogipostauksissa tässä blogissa. Enhän minä arvosta rahaa - en voi ymmärtää miten joku rahasumma oli isovanhemmilleni tärkeämpää kuin jaetut hetket lastenlasten kanssa. Enkä voi ymmärtää miten isälleni lottokupongit on tärkeämpi kuin omat lapset.  Silti minusta kaikki tämä on menneisyyttä, osa minua jossain kaukaisuudessa. Vaikuttaako se siihen miksi minusta minä ansaitsen Diorin poskipunan ja ihorasvan ja maksan näistä alennuksessa 90 euroa?

Onko minun rahankäyttö riippuvaista niistä hetkistä, jotka tapahtuivat yli 20 vuotta sitten? Haastoin Femmadonnan pohtimaan omia tunnelukkojaan, mutta pata kattilaa soimaa, onko täällä joku joka ei edes myönnä lukkojaan? :D

Näihin tunnelmiin, huomenna juostaankin Fuckcancerrun! Meitsin berberi kiitää siellä viiden kilsan matkalla, katsotaan kerkeänkö sinä aikana avata kaikki lukkoni.

PS. Edellisistä postauksista löytyy koodi, jolla saa alennusta Eroon veloista- verkkokurssista!

1 kommentti:

  1. Oho, kiitos että jaoit perheesi tarinaa. Mun perheessä oli ja on varmaan edelleenkin peliriippuuvuutta, jonkin asteista. Ei sille voi lapsi mitään, ainut mitä voi tehdä, on yrittää elää itse parempia valintoja.

    VastaaPoista