lauantai 11. helmikuuta 2017

Rahakäyttäymiseni kulta-ajasta idiotismiin

Raha-asioista puhuminen on noloa. Tai ei olisi, jos rahakäyttäymiseni olisi fiksua ja järkevää. Rahakäyttäytymiseni kuluneiden 29 vuoden aikana voidaan jakaa kolmeen aikakauteen:
1) lapsuuden kulta-aika
2) varhaisaikuisuuden idiotismi
3) järkevöityminen mutta yh+opiskelija-kombinaation asettamat haasteet

Kulta-aika. Eli se nuoruus kun markat pysyivät Roope Ankan ja silloisen Meritan sekä säästöpankin (entinen Sampo?) Säästöpossuissa ja tileillä. Muistan kuinka olin säästänyt 1000 markkaa. Olin hyvin ylpeä 10-vuotias. Yläasteelle siirryttäessä aloitin ilmaisjakelulehtien jakamisen ja siitä lähtien olen käynyt töissä äitiyslomaa ja viime syksyä lukuunottamatta. Yläasteella motivaattorina toimi skootteri ja kyllähän sillä uuden karhealla Yamaha Neosilla kehtasikin ajella.  Kävin töissä lukion ohella maksaen omat puhelinlaskuni ja vaatteeni.

Olin pienestä alkaen haaveillut omasta kodista. En välttämättä niinkään ostetusta omasta kodista vaan omasta asunnosta, jonka saisin sisustaa. Aloitin sisustustavaroiden ostamisen jo varmaan 13-vuotiaana. Kun muutin ensimmäiseen kotiini olin tuore ylioppilas ja minulla oli yliopistoon pääsylippu. Olin kesän painanut töitä kaupassa kellon ympäri säästäen rahaa. Takuuvuokrani oli kova: 1500 euroa. Siitä päivästä kun muutin omaan asuntoon loppuu rahankäyttöni Kulta-aika ja alkaa idiotismi.

Syyskuussa 2007 olin velaton. Minulla oli työ- ja opiskelupaikka. Opiskelupaikkani ei tuntunut omaltani. Vietin paljon aikaa töissä. Kaikki viikonloput ja kaksi päivää arkisin. Kuulostaa melkein täysipäiväiseltä työltä. Joku voisi sanoa,että fiksu veto siinä vaiheessa jos oma opiskelu ei nappaa. Olisikin ollut jos en olisi ollut täysi idiootti. Nostin opintolainaa ja opintotukea sekä kävin töissä. En muka osannut laskea paljon tienasin. Oikeastaan surullisinta on se, mitä kulutin. Minulla ei ole mitään käsitystä paljonko käytin rahaa esimerkiksi ruokakauppaan, kaikkihan on "niin kallista". Ostin paljon, söin paljon, lihoin paljon. Ostin ruokaa, jota heitin roskiin. Ostin huonekaluja hobbyhallista osamaksulla (koska oma koti on tärkein). En yhtään ajatellut,että olin opiskelija. Ja minun kuuluisi olla vähätuloinen. Kaikki raha mitä tuli ja se meni. Vuonna 2008 jälkeen tästä tuli ongelma. KELA alkoi vaatia 30% korolla tukia takaisin. Seuraavat vuodet menivät siis sitä pyörittäessä,  että oli pakko nostaa tukia, käydä töissä, jotta maksaa ne tuet takaisin. Ja sama homma uudestaan. Ja uudestaan. Kaupan päälle tietty se fakta, että vuonna 2010 myin paljon huonekalujani ja vaihdoin sisustukseni mustasta valkoiseen. Luit oikein, luottokortti tuli taloon ja valkoinen sisustus siinä samassa.

Kyllä. Jos voisin mennä takaisin läpsäyttäisin itseäni. Rahankulutukseni oli puhdasta idiotismia. Häpeän sitä syvästi. Vuoteen 2012 elin ihan hunnigolla. Silloin tapahtui ensimmäinen muutos ajattelutavassani, mutta se on seuraavan postauksen aihe!



3 kommenttia:

  1. Virheistä opitaan kato! :)
    Ja jos tuo varhaisaikuisuuden sähellys toimi ponnahduslautana muutokseen niin ei se sitten ihan turha episodi ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Jahka pääsen velkojeni määrän esittelyyn niin mietin uudestaan olenko oppinut juurikaan mitään ennen tätä päivää :) mutta toisaalta sinä toimit elävänä esimerkkinä, että se puskurirahasto voidaan saada kasvamaan jos tekee hyvää rahapolitiikkaa!

      Poista
    2. Sen ylläpitämisen harjoitteluun meni vähän turhan kauan. Toivon (ja olen aika varmakin), että sulla on parempi itsekuri! :D

      Poista