Heipähei! Vai pitäisikö sanoa HOLA!
Vastaan nyt edelliseen tekstiini saamiini kommentteihin tässä. Edellisen postauksen jälkeen onnistuin sairastumaan oksennustautiin ja täytyy sanoa että matkustaminen sen jälkeen kun on oksentanut itsensä tyhjäksi vuorokauden ajan --not cool. Not cool at all.
Lomalla ei tullut tietokonetta avattua ja sosiaalisesta mediasta tuli hyvä tauko. Nyt pääseekin pureutumaan kommentteihin rauhassa sekä itse rahankäyttöön.
Avaan muutaman asian edellisetsä tekstistäni. Kun kirjoitin, etten saa velkoja maksettua ennen kuin täytän 30 niin tietenkin niiden maksu jatkuu niiden jälkeen. Olin vain toivonut, että olisin fiksumpi syntymäpäiväni aattona (toukokuussa). Uusi parempi vuosikymmen. Tämähän ei ole mahdotonta, jokseenkin hidastuu hiukan.
Eli nyt itse kommentteihin, jotka olivat erittäin hyviä ja johtuivat suurimmaksi osaksi siitä että kirjoitin tekstini huonosti. Nyt siis avaan ajatuksia selvemmäksi. Sanchez sanoi aivan oikein, että kampaajakäyntien, meikkien, kenkien ja hierontojen (vaikkei niitä nyt mainittukaan) ostamisen ohessa 50 snt maksava karjalanpiirakka ei kuulosta ongelman ytimeltä. Näin sanoessaan hän on asian ytimessä.
Käytännössä ruokabudjettini ei ole pitänyt yhtään. Eikä mikään muukaan budjetti. Mutta kaikista vähiten ruokabudjetti. Rakastan ruokakaupassa käymistä ja se on suurin heikkouteni. Kävin toissaviikolla kaupassa ja ostin aidosti oikeasti vain sen mikä puuttuu. Ja rahaa meni 2,5 euroa. Se tuntui hämmentävältä. Yleensä ostan aina jotain ekstraa. Yleensä kauppalasku on ainakin 20 euroa. Vaikka menisin ostamaan sitä unohtamaani wc-paperia!
Aito, oikea, ja erittäin karu totuus toissa viikolta. Äitini ilmoitti, että lapseni on oksennustaudissa ja tulin sitten kaupan kautta kotiin. Ostin lapselleni mehua (jota meillä ei normaalisti ole). Mehu oli syy mennä käymään kaupassa. Sellainen euron maksava litran tonikka. U know. Menin kauppaan. Ah kananmunia, otetaan nyt samalla, Mehu, otetaan toinenkin purkki. Sipsit varmaan maistuu jos on oksentanut paljon. Ruisleipää, mustikoita. Jätskitkin voisi olla hyvä idea. Samalla voisi ostaa piparkakkutalon koristeet ja koristella kakun. Loppusaldo 30 euroa ja risat. Näistä mikään ei ollut pakkollinen. Pelkkä mehun ostaminen olisi verottanut euron. Lopputulemana mys oksensin niitä koristeita, joita käytin piparkakkutalon tekoon ja nyt ajatuskin pipareiden olemassa olosta kotonani saa oksentamaan. Meille ei tule piparkakkutalokylää. Jäljelle jääneille karkeille täytyy keksiä syöjät tai heittää roskiin kun meinaan oksentaa joka kerta kun avaan kaapin oven.
Tämä oli vain yksi esimerkki mutta ehkä valoittaa tilannettani. Budjetti petti kaiken kerran. Jos olisin ostanut vain isoimmat hankinnat tämän kesään aikana, ei olisi hätää, olisin vain vähän hidastunut velanmaksussa. Nythän se seisoo paikallaan. On voitettavissa kommenteissa sanottujen järkevien päätösten mukaan elettäessä.
Lainaa se on korotonkin laina. Älyttömän tärkeää. En tarvitse enkä oikeasti tarvinnut uusia laseja. Näistä ei onneksi olee enää monta maksuosuutta jäljellä. KOrsetti oli turha- olen käyttänyt sitä paljon mutta äitini löysi selällemme sopivamman mallin puoleen hintaan ostamastani. Nyt käytän tuota omaani ja mietin sitä puolen hinnan säästöä. Sali, se on kyllä asia jota en kadu. Sain ensin sen 6 viikkoa ilmaista aikaa, ja ansaitsin seuraavat 4 ilmaista viikkoa eli tässä kuussa ne maksanut salista ollenkaan. Lapseni kysyy joka päivä joko mennään sinne, se on tykännyt satujumpasta ja sieltä saaduista kavereista. Olen käynyt säntillisesti salilla. Urheiluun panostan mielelläni. Siitä lisää toisessa postauksessa.
Mitä tulee meikkeihin, niihin tulee täysstoppi seuraavan puolen vuoden ajan. En osta mitään. Koska en tarvitsekaan mitään. Uutta matkaa varten aloitamme äidin kanssa säästämisen tammikuussa, 40 euroa kuussa per nuppi. Näin säästämme joulua ja uutta matkaa varten. Uutta matkaa ei osteta ennen kuin siihen on rahat käsissä. Seuraavassa postauksessa sitten kerron viimoisen Espanjan matkan matkabudjetista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti