sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Marraskuu

Joulukuuseemme on tänään sytytetty valot.

Syys-lokakuu oli raskasta aikaa. Nyt olisi aika tulla (joulukuusen) valon ja ilon.

Ja jotenkin kosmos kuuli tämän ja tapahtui kaksi mahtavaa asiaa:
1)työkaverini antoi minulle ja lapselleni ilmaisliput flamingospahan! Ja just olin sanonut lapselleni että tarvitsisimme pienen loman. Päivä siellä siis!

2) minut valittiin yhden pt:n kotitreenipaketin testaajaksi! Luxusluxusluxus. Oma inhoni peilikuvaani kohtaan on kasvanut potentiaalisesti ja olen huolissani että jos en nyt saa itseäni ruotuun ylipainoa kertyy vielä enemmän ja siitä on vaikea päästä eroon.

Eli jatkossa aion kirjoittaa myös tästä. Miten oma mieliala heijastuu siihen mitä näkee peilistä.

Muutin rahanajatusmalliani. Nyt haluan kasvattaa puskuriani mahdollisimman suureksi, jotta koskaan ei tarvitsisi miettiä paljon rahaa tilillä on. Tarkoitan siis ettei tarvitse laskea onko tilillä rahaa lapsen kumisaappaisiin.

Kuten Minä ja riippuvuus-bloggaaja toteaa  jokaisen tekstinsä lopuksi:

En velkaantunut tänäänkään.

Joulukuussa isken opintolainani tuonne sivupalkkiin ja alkaakin sellainen pitkän ajan negatiivisen rahan esittely ettei mitään rajaa.

Ps. Kiitos kaikista tsempeistä ja taskuista! Ne merkitsivät paljon!




3 kommenttia:

  1. Kiitos maininnasta 😍 ihanaa, päivä kerrallaan, vaikka kuin turhauttais.

    Ihana spahomma ja miniloma. Onneks oot jouluihminen, se tuo valoa. <3

    Mä oon kanssa ajoittain tuskastellut painoni kanssa, mutta nyt oon vaan todennut, että valitsen taisteluni ja nyt se ei oo painon pudotus. Ei ainakaan tänään. Liikuntaa kyllä silti voisi lisätä ja sehän ei oo ikinä huono! Joten pt homma kuulostaa varsin kivalta!

    VastaaPoista
  2. Ooo! En ole vielä koskaan päässyt Flamingoon.. joten pitäkää te hauskaa minunkin puolestani :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on ihan sama suunnitelma: "Nyt haluan kasvattaa puskuriani mahdollisimman suureksi, jotta koskaan ei tarvitsisi miettiä paljon rahaa tilillä on." Itsellä tuo summa on €5-10k. Tällä hetkellä puskurissa on vähän päälle tonni ja olen huomannut, että stressitaso on laskenut huomattavasti näinä parina kuukautena kun mulla on kerrankin elämässä ollut rahaa säästössä. Olen ns. tulevan murehtija ja perfektionisti luonteeltani, joten koen helposti stressiä jos jokin ei mene suunnitelmien mukaan tai en tiedä tulevia suunnitelmiani.

    Saan marraskuun aikana ylimääräistä tuloa muutaman satasen, niin ajattelin maksaa mahdollisimman paljon operaattorien kuluttomia osamaksuja pois. Voisin myös kasvattaa puskuria tuon muutaman satasen verran, mutta ajattelin tässä vaiheessa pienentää velkoja (muutama osamaksu kokonaan pois), koska se tuntuu konkreettisemmalta. Kun tuhat euroa puskurissa meni rikki, tuntuu että voin hidastaa säästövauhtia välillä :)

    VastaaPoista