lauantai 13. lokakuuta 2018

Huonot viikot

Puuh puuh ja puuh.

Kuvaa viimeisiä viikkoja. Ne ovat olleet rankkoja ja huonoja kaikin puolin: henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti.

1) olin tosi kipeä neljä viikkoa. Lopulta suustani löytyi tulehtunut hammas. Viimeiset kolme päivää vointi on alkanut normalisoitua. En ole päässyt treenaamaan mikä on aiheuttanut alakuloa ja huonoa mieltä.

2) jouduin tekemään lastensuojeluilmoituksen lapsestani koska  hänen isänsä eksä ilmoitti minulle aika ikäviä asioita. Tästä alkoi älytön soppa ja stressi ja tarttisin jotain sellaista aikuisten aikaa jolloin voisin puhua tästä toiselle aikuiselle kun vapaapäivät vietän lapseni kanssa enkä hänen kuullen voi asiasta puhua.

3) se perkeleen punainen  kortti. Mulla on taas luottokorttivelkaa. Olen höylännyt huolella. Perseen perse.

Ja voin sanoa suoraan että olen ostanut vitutukseen, väsymykseen ja ärsytykseen. Mitä kaikkea niin tbc...

En tiedä tarkoittaako tämä sitä että en ole järkevöitynyt yhtään ja se vituttaa vielä enemmän.

perjantai 28. syyskuuta 2018

Lokakuun palkka ja isoja tunnustuksia

Tilille tupsahti 1800 euroa tänä aamuna.

Ihana summa. Sisältäen lomarahat, koska 6 kk koeajallani minulle maksetaan lomarahat käteen joka kuukausi.

Seuraavaa tapahtui
591 vuokra
40 Zimbabwen aids-orpojen  vuosijäsenyys
50 ASP
30 Nordnet
280 Bank Norwegianin säästö
520 silmälasit

Yht.1511 euroa

Tunnustus nro 1.

280 euron säästöön siirto kasvatti säästöjä oikeasti vain 80 euroa, koska kerran ehkä käytin säästöni ostaakseni pyörän. Sellaisen prismasta. Edullinen. Hyvä. Erittäin rakas paitsi että istuin repii sisäreiteni verille.

Tunnustus numero 2
Katsoin kuinka paljon olenkaan höylännyt korttia. Tuota, tuota, tuota. Joo. Ajattelin nyt keskittyä säästöjen kasvattamiseen, minkä oletan motivoivan enemmän järkevään rahanköyttöön. Sillä tänään tuntui pahalta maksaa silmälasit kun olisin voinut laittaa sen 520 euroa esimerkiksi nordnettiin.

Mutta nyt minulla on kohta lähes 700 euroa säästössä! Ja ensimmäisen tonnin jälkeen lähdetään tavoittelemaan toista tonnia!

tiistai 25. syyskuuta 2018

Not Cool

Tiedättekö sen tunteen kun kuvittelee hallitsevansa rahaa ja omaa talouttansa?

En minäkään. Päätin pistää Bank Norwegianin kortin nyt hyllylle, ja -pisteiden keräämisen takia- ajatusmallini romukoppaan. Pisteitä on kyllä kertynyt. Mutta aloin lukea nyt sairaslomalla Gordon Ramsayn kirjaa ja siellä on monta hyvää pointtia.

Luottokortilla tulee ostettua enemmän. Luottokortilla tulee ostettua helpommin.
Luottositäluottotätä. Easy as hell.

Annan itselleni vielä anteeksi tämän kuun. Nyt alkaa taas tarkka kulunseuranta. Jos meinaa joku päivä että ois jotain säästöjä ei voi syyä kassasta ennenaikojansa, vai mitä?

Miten ottaa oma elämä haltuun? Jatkoa seuraa.

perjantai 21. syyskuuta 2018

ASP TILI AVATTU

Pädäboom, päätin ottaa tänä synkkänä päivänä itseäni niskasta kiinni ja aloittaa ASP-säästämisen koska

1) siinä on hyvä korko
2) asunto ei ole huono sijoitus
3) unelmia on hyvä olla

Sijoitin sinne 25 euroa heti kättelyssä ja tein suoralaskutussopimuksen 50 euron suoralaskutuksesta palkkapäivänä.

Loin myös itselleni ekstra-ASP-haasteen:

Ja saa suorittaa!

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Tunne sitä ja tunne tätä

Tunnemyrskyinen viikko. Se kuvasti viime viikkoa hyvin. Ekonomimmi huomautti ostinkohan mahdollisesti silmälasit kokemieni negativiissävytteisten tunteiden vuoksi.

Kyllä ja ei. Kyllä, koska olen elokuun alusta alkaen ollut aika tuuliajolla tunteiden suhteen. Ei, koska viimeiset kymmenen vuotta olen etsinyt niitä "mun laseja". Niitä jotka kuvastaa mun sisintä.

Pidin kuitenkin kommentin saamista äärimmäisen tärkeänä. Akselilla toukokuu-elokuun alku nimittäin olin tunnepuoleltani hyvinkin stabiili ja silloin oli helppoa elää köyhistellen. Siis ihmettelin miten yleensä pystyin aiemmin velkaantumaan ja käyttämään rahaa niin holtittomasti.

Olin erinäisen jutun johdosta, johon en sitten lähtenyt mukaan, tapaamassa psykoterapeuttia. Hämmästyksekseni 45 minuutin juttelun päätteeksi hän totesi minun olevan sinut itseni kanssa ja vaikutin siltä kuin olisin löytänyt sisäisen rauhan.

Ja siltä minusta tuntuikin. Kuin olisin vihdoinkin oppinut elämään sisäisen minäni kanssa. Pitämään itsestäni kovasti.

Kuin kaikki vastaukset olisivat olleet valmiina minun pääni sisällä. Silloin rahakin totteli minua.

Oletteko katsoneet Shetlansaarten murhamysteerejä? Minusta tuntuu kuin seisoisin tuulessa ja tuiverruksessa niissä isoissa, jylhissä maisemissa.

Elämässä pitäisi oppia koordinoimaan tunteita. Ajattelin ottaa tunteiden sanottamisen käyttöön. Haluan sen rauhan ja voiman takaisin sisälleni.

Sen, että pidän itsestäni ja valinnostani. Sen, että minulla on merkitystä. Ja että rahakin tottelee minua. Pitikö elää polttaen kaikki setelit jo ennen kuin ne ovat todellisina koodeina pankkitilillä vai suojaten tulevaisuus?

lauantai 15. syyskuuta 2018

Hairahdus

Istun miettimässä miten kertoisin siitä mitä tapahtui. En ole ollut kirjoittamatta sen takia, että olin pahanteossa vaan sen takia että kahdentoista tunnin työpäivät on syöneet veronsa minun energialeveleistä. Viikon aikana on tapahtunut kaksi isoa asiaa, joissa molemmissa vilkkui sana hairahdus. Kerron molemmat. Spoilerina kerron, että ensimmäisen tarinan voi jättää lukematta jos ei kiinnosta mikään talouteen liittyvä asia ja toinen tarina on minun taloudellinen hairahdukseni.

Haluan kertoa tarinan hairahduksesta, koska viikon ajan minua on risonut ihan älyttömästi. Kolmekymppisenä työssäkäyvänä valoa aistivana olentona koen, että minulla on oikeus tulla kohdelluksi kunnioitetusti. Keväällä sivumennen sanoin, että ihastuin ihmiseen, jolla paljastui sitten olevan raskaana oleva tyttöystävä. Silloin tuntui kyllä vahvasti siltä, että sekin tyyppi olisi voinut jättää minun lähestymisen välistä, koska loppupeleissä se olin minä, jonka sydän särkyi palasiksi.  Se olin minä, jolla ei ollut mitään väliä. Ei helvetti, alan ihan itkeä.

Menin viime viikonloppuna edellisen työpaikkani kinkereihin työpäivän jälkeen. Näin siellä erään todella ihanan tyypin, joka myös oli aiemmin siellä töissä. Ollaan puhuttu paljon töissä, vaihdeltu kuulumisia. Puhuttu asiaa, ja siis tämä henkilö on varmasti lähes jokaisen naisen mielestä ... kuuma. Ja hän seurustelee. Pieniä lapsia. Tiedän tämän. Puhutaan usein lapsista. No hän tuli juttelemaan mulle ja juteltiin tosi paljon ja hengailtiin. Hän sitten jossain vaiheessa iltaa sanoi minulle, että pitää minua viehättävänä. Menin vaikeaksi, ja hän ihmetteli miksi vaihdoin puheenaihetta. Ilta kului ja hän kysyi pitäisikö hänen lähteä kotiin yöksi. Sanoin etten tiedä hänen menoistaan. Hän toisti kysymyksen monta kertaa. Ja mä vastauksen. Sitten hän jo tuskastui ja sanoi, että eikö hän voisi tulla mun luokse yöksi.

Ja siis kaikista ihmisistä, jos tuo ihminen minun edessäni olisi ollut sinkku, niin tämä olisi ollut mun unelmien kysymys. Mutta kuten sanoin, olin olettanut, että me olemme kavereita, ja hän seurustelee. Kysyin onko hänellä tällainen sopimus avovaimonsa kanssa, joka on nukkumassa lasten kanssa kotona. Saako hän tulla toisen naisen luokse yöksi. Arvata saattaa ettei mitään sellaista sopimusta ollut. Hän kuulemma tekee mitä tahtoo. Koska mä olen sinkku, ja omasa mielestäni saan tehdä mitä tahdon, esitin hänelle kysymyksen mikä minua kiinnosti eniten:

MIKÄ MINÄ OLEN TÄSSÄ KUVIOSSA?

Hairahdus. Tämä on suora lainaus. Hairahdus.

Istuin siinä ja mietin, että en voi huutaa, en voi sanottaa kaikkea sitä raivoa mitä tunnen sisälläni tälle yhdelle muutaman drinkin nauttineelle idiootille. Joten sanotin hänelle tunteeni seuraavanlaisesti: mitä minä saan tästä? Tietääkö se, miltä tuntuu olla se ihminen, johon viitataan -se ei merkinnyt mitään- lausein kun kaikesta paskasta jäädään kiinni.

Että mä olen se ihminen, joka ei merkitse mitään. MINÄ.

Oikeastaan tässä vaiheessa tämän MUKAVAN tyypin todellinen sisin paljastui. Hänen mielestään hairahduksen voi saada anteeksi ja mä saisin hauskanpitoa. Mutta hän ei ala kuuntelemaan mun moralisointia ja varmaan nyt sitten on parempi, että hän menee yksin kotiin. Että ei hän ala anelemaan. Tässä oli ihminen, joka oli esittänyt mukavaa vain saadakseen perjantai-illan lipsahduksen, josta voi kehuskella eteenpäin. Miesten mies.

Hairahdus. Puhaltelin ulospäin. Puhaltelen edelleen ulospäin.

Mä olen hairahdus. Sanomattakin selvää etten lähtenyt hänen mukaansa. Tai hän minun mukaani. Mä kyynistyn silmissä.

Mä vielä sanotan sen, mikä saa mut raivonpartaalle tässä. Että mä kelpaan kyllä perjantai-illan panoksi mutta kaikki muu on liikaa. Niin mieltä ylentävää, että en tiedä onko kenelläkään parempaa tarjota. Ja jos tämä on paras tarjous niin kuka vittu tähän haluaa tarttua?

Näistä raivonpartaalla olevista fiiliksistä onkin hyvä hypätä seuraavaan aiheeseen. Eli omaan hairahdukseeni. Olin nimittäin jo liian ylpeä. Kävin kaupasta aleruokaa, viikon aleruoat kolmekymmentäkolme euroa, päälle viisikymppiä. Pysyin ruokabudjetissa ja pakkanen täyttyi ruoasta.

En koodinoinut rahaani. En koordinoinut impulssejani. Kävelin silmälasikaupan ohi. Sanoin baby-puudelille, että mennääs kattomahan, noi kehykset on upeat. Siis UPEAT. Olin varma, että ne näyttävät kauhealta.

Laitoin ne päähän. Optikko kysyi tuliko minullekin ylimääriisä sydämenlyöntejä. Tuijotin itseäni. Nämä ne on, ne mitä olen etsinyt vuosia. Ne, jotka pysättää katseen ja naulitsee mun silmät. Niissä on iso hintalappu. Ja mä otin ne.

Ja tämä teko ei perustu järkeen eikä matematiikkaan tai muuhunkaan. Tämä perustui johonkin ihan muuhun.

Ja kyllä nyt on tavoite myydä tavaraa niiden lasien arvosta seuraavan kuukauden aikana.

Saa kritisoida huutomerkki huutomerkki.

Tämä oli minun hairahdukseni.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

MULLA EI OLE LUOTTOKORTTIVELKAA

Ja taistelen järjen äänen kanssa. Mietin imuria, töihin rannekelloa (sellaista urheilukelloa, jonka voi pestä)(tämä kello on must mutta mulla on niin tiukka budjetti sen suhteen) (ja vähän vielä järkeä päässä), polkupyörää.

Toisaalta olen järkyttynyt, että ostin ison legon viime kuussa. Puhuimme lapseni kanssa, että rakennamme sen loppuun ja myymme sen. Ajattelin myös vapaaviikonloppuna innostua käymään läpi varastosta lääkiskamoja ja myymään niitä. Päätin, että muutaman euron tavarat, jotka eivät menneet kaupaksi kesän aikana vien vain jonnekkin. En tiedä minne. Mutta nyt minulla on ollut 3kk iso Ikean kassi tuolla keittiön kupeessa myytäviä tavaroita, jotka eivät mene eteenpäin...

Oudointa on ollut ruokakaupassa käynti. Uuden 12 tuntisen työvuoroelämän vuoksi pääsen ruokakauppaan noin kerran viikossa isoille ostoksille. Kävin maanantaina ja kauppaan meni 43 euroa. Siis 43. Eilen kävin vielä maitoa ja löysin alesta 3 pakettia kanaa, yhden jauhelihan, 1,5l maitoa ja lapselle minisipsipusssi, yhteensä 10 euroa. Siinä on taas neljään ruokaan ainekset. Ja tuosta 43 eurosta osa meni pakkaseen. Loppuukin pystyn siis hyvin pihistelemään. Ruoan suhteen. Tällä viikolla käymme vielä toisen kerran sushibuffetissa koska loppukuusta emme kerkeä ollenkaan. Sushibuffet maksaa meille 14 euroa. Tämä oli lapsen toive. Hän sanoi alkavansa huutaa kun hänellä tekee niin mieli sushia. Maanantaina oli vaikea kieltäytyä kun  kolmannen kerran menimme hakemaan puhelinta, jossa edelleen oli musta näyttö. Pyysin lasta pitämään huolen etten huuda tai sano rumia sanoja niille Fonumin myyjille. Tiukkaa teki. 13.7 huoltoon viedystä puhelimesta ei ole vielä korvattu mitään :D kolme kertaa olen mennyt hakemaan puhelinta, jonka on kerrottu olevan korjattu mutta käteen annetaan rikkinäinen ja ihmetellään.