lauantai 16. maaliskuuta 2019

Täyspäiväisenä töissä

Hipsuliheihei,

tällä hetkellä antaisin mitä vain saadakseni viettää samanlaisen vuoden kuin viime vuosi, eli tehdä 50% työaikaa. Tai edes 75%...

Eli siis tarkoituksena olisi puskea vielä elokuuhun saakka täyttä päivää ja sitten intoutua 50-75% työajalle riippuen opiskelupaikasta ja sen työtunneista. Toisaalta jos gradun haluaa kirjoittaa niin täytynee vähän oikeasti ottaa siihen aikaa.

Tällä hetkellä ajatukseni pyörivät seuraavanlaisissa asioissa:
-100% kolmivuorotyöajalla ei oikeastaan juurikaan levätä. Voi olla kuuden vuoron työviikkoja, hajanaisia yksittäisiä vapaapäiviä, jolloin painiskelen sen kanssa, että jos haluaisin esimerkiksi psykan avoimen verkko-opintojani viedä eteenppäin niin pidänkö lapsen kanssa arkivapaapäivän vai kirjoitanko esseetä. Ja tietysti ongelma on myös se, ettei joka viikolle osu arkivapaita, niin en välttämättä saa jatkaa aloittamaani esseetä pariin viikkoon. Ja haluaisin antaa lapsellenikin vapaata.

Hän täyttää huomenna VIISI vuotta. VIISI! Kohta hän on jo koululainen. Tekisi mieli antaa hänen laahuilla kotona enemmän päämääräämättömänä ennen kuin alkaa sitten esikoulu ja siitä yhdeksän vuoden oppivelvollisuus, josta sitten seuraakin lisäopiskelut ja työelämään meno.

-kun tekee 100% työajalla kolmivuorotyötä on tiukassa löytää treeniaikaa, omaa aikaa, aikaa lukea kirjoja, aikaa vain olla. Varsinkin tuo vain olla on minulle ihan käsittämätön ajatus. Jouduin esimerkiksi perumaan yhden mpk:n kurssin tältä viikonlopulta, vaikka sain vapaapäivät, koska tyttärelläni on synttärit sunnuntaina ja haluan järjestää juhlat. Pakko saada leipoa ja siivota ennen kuin ihmiset tulee. Seuraaville vapaille oli taas suunnitelmia niin ei olisi muuten saatu tehtyä asioita.

-käytännössä lapsi on siis nyt isällään ja mä aloitin leipomisen kello 8. Tapaan mentorini tänään kello 1330, pitäisi käydä kaupassa, leipoa lisää, treenata, käydä koiran kanssa pitkällä lenkillä, pestä koira, koska valkoinen ei siedä kuraa ja leipoa ja siivota lisää :D

Ja se on minun vapaapäivä se. Ja hakea se lapsen lahja!

Jokseenkin tykkään kyllä järjestää juhlia :D

Puuh,
mutta sananen vielä rahasta. Huolestuttaako ketään muuta bank norwegianin konkurssiuutiset? Siisrsin sieltä jo säästöpossussa muhineet rahat normaalille tililleni ja nyt pitäisi miettiä, että jos ne lentopisteet haluaisi käyttöön, pitäisi lähteä pikalomalle ja aika nopsaan.

Saga jatkuu, kun kakut ja muut hommelit on hyvällä mallilla.


torstai 7. maaliskuuta 2019

So the Saga begins: tarina Bank Norwegianin kortin takaa

Miljoona syytä olla kirjoittamatta. Ensimmäinen oli häpeä. Olin pelin päällä, olin nääääääääääääääääääääääääääääääääääääin lähellä ollakseni luottokorttivelaton. Ja sitten kuvittelin edelleen handlaavani tilanteen.

Aloitetaan siis alusta. Ja ensimmäiseksi haluan sanoa, että te jotka kommentoitte aiemmin, että luottokortilla pelleily on heikoilla jäillä kävelemistä, ja homma lähtee varmasti lapasesta niin siinä kävi juuri niin. Kuin alkoholistille, joka kuvittelee voivansa ottaa yhden huikan. Menee koko pullo. Menee viikkoja sumussa.

Kunnes taas herää yksi päivä ja katsoo velkasaldoa. 3700 euroa ja rapiat. Sillä punaisella luottokortilla. Kuinka tämä on mahdollista?

Miten olen antanut itseni velkaantua? Miten olen antanut itseni lihoa? Samalla kun velkaannuin myös lihoin ja taas kolmannen kerran alan sekä pudottaa painoa päästäkseni normaalilukemiin niin maksamaan velkojani pois. Kolmas kerta toden sanoo?

Käydään läpi vuotta 2018. Tammi-elokuun aikana sain maksettua velkojani pois älyttömiä määriä, aika lailla tämän saman summan missä olen tälläkin hetkellä. Plus miinus nolla. Mutta mitä sille selväjärkiselle tytölle tapahtui? Missä on se kesän puudeli joka piti tiukkaa talouskuria, ja silloin tuntui ettei se ole edes vaikeaa?

Bank Norwegianin kännysovelluksen tiedoista pääsen huhtikuulle 2018 näkemään millaisia rahasummia olen sinne laittanut. Kerrataan hyvän sään aikana. Luvut on siis kuinka paljon on joko saldoa tullut lisää (eli velkaa) tai kuinka paljon realistisesti saldo on tippunut. Tässä siis vaikuttaa se että tuolta kortilta on mennyt korko, ja sinne menee Spotify, googletilini yms maksut.

Huhtikuu 2018: korkojen ja menojen jälkeen olen lyhentänyt realistisesti 60 euroa saldoani
Toukokuu 2018: olen tehnyt lisää velkaa -47,17
Kesäkuu 2018: olen lyhentänyt velkaani 783,75
Heinäkuu 2018: lisää velkaa -70,61
Elokuu 2018: -465,62 lisää velkaa. Maksoin tuolloin siis tilin nollille. Ja aloin velkaantua uudestaan.

Tässä on se käännehetki. Olimme lapseni kanssa lomalla kolme viikkoa. Olin suunnitellut että elämme sillä nollabudjetilla, millä olimme eläneet koko kesän. Ja muistan sen hetken. Muistan sen hetken kun alamäki alkoi. Vietimme hauskaa päivää, oli sovittu että käydään kavereiden kanssa iltapäivällä lintsillä. Lintsihän on laitteineen ilmainen mutta sovimme kaveriemme kanssa ostavamme liput maailmanpyörään. Aamulla lähdimme lapseni kanssa ulos. Kävimme syömässä sushibuffetissa 16,40. Käveleskelimme Helsingin katuja. Olimme aloittamassa yhteistä nyrkkeilyharrastusta. Päätimme käydä katsomassa lapselleni nyrkkeilyhanskoja. Ostin ne. Kalliit nahkahanskat. 71 euroa varusteineen siihen kauppaan. Kävelimme seuraavaan kauppaan, ostimme kynsilakkaa ja kynsilakan poistoainetta 9,05 e, ja istuimme puistoon. Aika mennä Lintsille, kaipasin kahvia 6,30, hain kahvia. Lintsillä laiteliput 16 e, lapselle iskee nälkä: näen kuitteja: 3,90e, 8,90 e, 3,90e. Lapselle kotimatkalla kaupasta jäätelöä ja juotavaa 6,06 e.

Tämä oli vain yksi päivä. Oli päivä Porvoossa. Saavuimme sinne ja siellä olikin superkylmä. Ostin lapselleni 18 euron villatakin Kappahlista, kahvia 2,90, joku hm reissukin kuitilta löytyy 39,17, ilmeisesti lapselleni vaatteita koska itse en omista mitään --- haha, edellispäivän hm urheiluvaateostokseni näköjään, itseään on niin helppo huijata, alepaan mennyt 6,25, S-markettiin 2,10e, jäätelökauppaan 4,20 e, ravintolaan 33 e.

Tarvitseeko jatkaa?

Päivässä helposti 100 euroa. Ei mihinkään juuri kummoisiin hankintoihin.

Paitsi kun tuli syyskuu. Syyskuussa 2018 velkasaldoni näyttää kasvaneen vain -156,19 euroa.

Todellisuudessa siellä tapahtui kuitenkin seuraavanlaisia mystisiä asioita:
Panoja: 600e, 100,58e, 400,58e, 190e, 250e, 86e, 520 e sekä 24 e.
mutta myös MENOJA:
Spotify 9,90, Apteekki: 25,92+ 58,90+ 42,45+19,39 Lelukauppa 17,80, Kännykän tarvikkeet ja kello 55,82, lastenkauppa: 4,98, puhelin ja panssarilasi 473,95, silmälasit 520, google 1,99, taksi 17,40,kampaajalta jotain 27, uinti 6,70, jotain en tiedä mitä 30,94, tokmanni 15,79, bussilippu 54,70,netflix 10,99+, lahja tupareihin 16,50, bussiliput 7,7+9,8, nyrkkeily 138,kynsiöljyt 15, uinti 6,70, cubus 7,95, sokos 56,56, lindex 52,94 (lapsen haalari ja lämpökerrasto), glitter 40,96 (kalenteri plus lahja)

Ruoka: 21,80+ 15,80+ 34,11+ 4,80+13,19+ 15,37+55,30+3,09+ 14+43,29+3+1,7+4,45+7,24+14+10,91+1,5++6,9+1,35+4+2,5+8,5+3,5+5+33,61+6,5+5+7,54+2,5+3,69+1,51+19,88+14+9,40+14+9,99+15,11+1+4+73,20+18,09+3,2+4,72+6+2,5+3,2+3,2+8,2+1,51+2,43+2,6+



Tarviiko kysyä?

Tietenkin kysytte miten mulla oli noin paljon rahaa: helposti kun vaihdoin työpaikkaa niin edellinen maksoi kaikki lomarahat ulos ensi kesänkin suhteen. Fiksu olisi säästänyt ne ja pitänyt lomaa tulevanakin kesänä. Ruokamenoissa on paljon pieniä summia ja ne johtuu kun ambulanssissa pitkää päivää tehdessä tulee pysähdyttyä hakemaan kahvi (ja pulla/herkkuja) autoon kun ei ollut säännöllisiä taukoja. Ja niistä pieniestä puroista kasvoi iso virta.

Tarvitsen ehkä vähän lepoa ennen kuin lasken nuo yhteen tai teen mitään muutakaan. Aiemmin pidin luottokorttia aina mukana hätätilanteiden varalta. Tammikuun 24. päivä alkaen luottokortti on asunut kotona eikä enää koskaan mun lompakossa. Sen piti mahdollistaa vain ja ainoastaan matkustelu.


Puuh. Virtuaalihaleja?

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Talousrealismia

Hiiohoi!
Täystyöllistetty Puudeli täällä heiluttelee häntäänsä! Mikä meininki?

Istuin äsken alas ja laskin joulumenot. Siis pelkästään minun ja äitini lahja+jouluukuuseen menneet rahat. Aika pienellä summalla päästiin: kaikki lahjat plus kuusi 236 euroa, hyvä minä, joka juoksin alennuksien perässä! Ja ei, maaliskuussa ei ole liian myöhäistä laskea näitä :D tuohon lisäksi menee äidilleni ostama lahja, ja muutamalle kaverilleni ostama lahja.

Olenkin ollut hiljaa aika pitkään. Säikähdin kun Anni Rahapalleroisen blogi katosi (löytääkö kukaan muu sitä?) ja tuntui itsekin vaikealta kaiken työssäkäymisen ohella kirjoittaa.

Sitten äsken istuin alas ja laskin numeroita. Laskin lukuja. Katsoin velkasaldoani (KYLLÄ) ja mietin, että jos kerron nämä luvut vielä kerran auki ja aloitan kaiken alusta niin olisinko vuoden loppuun mennessä velaton luottokortista? Olen nimittäin jostain kumman syystä höylännyt sitä, ja voisin kyllä katsoa jokaisen ostoksen läpi ja avata ne tänne synkästä sielustani... Kysymys kuuluukin: uskallanko tehdä sen? Uskallanko kertoa jälleen taas kuluttaneeni kuin ellut tunkiolla ja olevani liiaksi luottokorttivelassa? Uskallanko myöntää olevani pettynyt mutta samalla seisovani sanojeni takana?

Viimeksi olen maksanut jotain luottokortilla 24.1. eli olen pysynyt kuivilla puolitoista kuukautta. Ilman herkkuja olen ollut kaksi kuukautta ja kuusi päivää. Olen urheillut 2-3 kertaa viikossa samanmoisen ajan. Olen päättänyt mihin kouluun haen ja mitä uhrauksia se minulta vaatii.

Mutta ollaanko me valmiita avaamaan kaikki ne synkät numerot kuukausi kerrallaan?

Häntä heiluen,
Puudeli

perjantai 25. tammikuuta 2019

Työpaikka

Yasyasyas!
Mulla on työpaikka!

Alkaa maanantaina! Tämä minun keikkalaishelvettielämäni tulee päätökseen.

Puudeloitua elämää vietetty kuukauden verran. Ja voin sanoa että voin tosi paljon paremmin.

Musta tuntui koko viime vuoden, että olen alamäessä. Jossain suossa missä rämmin. Mun olisi pitänyt tajuta jo siinä vaiheessa kun ekan kerran öisin heräsin sydämentykytyksiin että olen väärässä työpaikassa. Ja tämä oli jo syksyllä 2017. Silloin vähensin työn 50%. Tuntuu etten siltikään saa vapaapäivinä mitään aikaiseksi. Vaihdon työpaikkaa kun tuntui etten voi tulla takaisin lomalta tänne.

Uusi työpaikka ei ollut succee. Mulla on syys-marraskuussa ollut keskimäärin 13 työvuoroa kk. Tuntui silti, että en ole ikinä vapaalla. Lopetin treenaamisen.

Valoja valoja valoja! Jouluna olin keikalla ja kävelin ison peilin ohi. Mä oon 30-vuotias nuorin yhden terveen lapsen äiti ja näytin elämääni lopen väsyneeltä, näytin siltä kuin olisin 50-vuotias ja pukeutunut tuulipukuun mennessäni sauvakävelemään. Näytin niin hirveältä. Tuli sellainen olo, että tälle on pakko tehdä jotain. En voi katsoa itseäni peilistä ja tuntea voimakasta kuvotusta.

Hänkin salukortin viereiselle salille. Osallistuttiin kavereiden kanssa superhaasteeseen ja konmaritan mun tavaroita läpi. Olen käynyt keikalla paikoissa, joissa ihmiset on mukavia. Jossa ollaan naurettu. Olen pitänyt puudeli sylissä ja rapsuttanut paljon.

Kolmen revenneen takin tilalle ostin kaksi uutta. Kenkien, joiden pohja jäi käteen tilalle ostin uudet, neljät kengät alesta. Työhaastatteluun ostin neuleen ja hameen. Kävin kampaajalla ja halusin hiusvärin joka muistuttaa luonnollista hiusväriäni. Ollaan käyty pulkkamäessä,luistelemassa ja pyhänä lupauksena aion käydä treffeilläkin kevään aikana.


Maanantaina alkaa uudet kujeet. Nyt vielä viikonloppuyöt keikkaillessa. Hengissä ollaan ja jos ja kun ostan tietokoneen niin palaan useammin asiaan :)

maanantai 31. joulukuuta 2018

UUDEN VUODEN UUDET LUPAUKSET

Uusi vuosi 46 minuutin päässä. Teimme ystävieni kanssa lupauksen: ei herkkuja vuonna 2019. Lupasin, että maksan heille (kaksi kpl) 50 euroa käteen jos sorrun. Tulee karkkipussille hintaa jos lähtee sille tielle :D

Vuonna 2019 taloustilanteen soisin olevan paljon parempi kuin aiemmin. Mutta miettikää ostin "käteisellä" eli siis antivelkarahalla puudelin! PUUDELIN!

Nyt nukkumaan ja siitä sitten aamulla töihin! Hyvää uutta vuotta ihmiset! Olkoon kurssit suotuisia!

torstai 27. joulukuuta 2018

paska, paskempi, vuosi 2018

Vuosi alkaa olla pulkassa. Onneksi. Voin sanoa, että tämä syksy on ollut omalta osaltani ihan paska. Siis jotenkin niin voimia syövä ja sisuksia nakertava. Päivää ennen aattoa istuin kotini lattialla miettien miten kaikki mitä yritän muuttuu paskaksi. Olen totaalisen jäljessä aikataulusta, ja joka kerta kun on vuoroni tehdä jotain on se menettänyt jo merkityksensä tai muuttuu katastrofiksi.

Odotin joulua kovasti. Olin jo helmikuusta alkaen suunnitellut legojoulukylää. Nyt joulukuun alussa tein 20 päivän aikana 144 tuntia töitä ja jokaiselle vapaapäivälle osui hommaa ja arvata saattaa mitä tapahtui legojolukylälle. Se ei kerennyt valmistua. Eipä sillä, olemme joulun aina äidilläni, enkä sitä tietenkään tänne olisi tuonut.

Kaikessa tässä olen päässyt lähemmäksi sitä tunnetta mihin minä ostan ratkaisua. Ja olen sanoittanut sen näin itselleni ymmärrettäväksi. Minä ostan yksinäisyyteen. Minä luon projekteja luodakseni illuusion jostain yhteisestä, mikä peittäisi sen yksinäisyyden. Esimerkkinä se tonttuovihurahdus sekä joululegokylä. Molemmissa kuvittelin liittyväni johonkin "joulu ja hyvä äiti"-henkisiin ryhmiin. Rakastan suunnittelua ja sitä että saa miettiä mitä pitäisi tehdä ja millaisia legoja ostaa. Otan kuvia, mallailen malleja, konsultoin kavereita ja kaupan myyjiä. Yhtäkkiä on energiaa ja kuuluu johonkin isompaan kokonaisuuteen. Ihan kuin olisin puudeli, joka haluaa leimautua johonkin isompaan ryhmään.

Kun opiskelin yliopistossa minulla oli usein tunne, etten kuulu tänne, olen liian erilainen. Hoitoalalla useimmiten tuntuu, että olen hyvinkin ulkopuolinen. Yksi työkaverini sanoi pienessä humalatilassa, että olen niin outo, että hän haluaisi tietää minusta enemmän. Joulupöydässä veljenikin kysyi kuvittelenko olevani normaali. Ja en oikein tiedä, koska minusta kukaan näistä ei tunne minua. He eivät tiedä mite nöyryyttävältä minusta tuntui jäädä työttömäksi, miten minuun sattui kun olin tehnyt 144 tuntia töitä ja palkkani on hädin tuskin 2t euroa ennen veroja, kuinka koko tämän syksyn olisin tarvinnut halauksen ja jonkun sanomaan, että kyllä kaikki järjestyy. Minä haluaisin, että joku sanoisi, että on ihan ok tuntea olonsa väsyneeksi ja on ok haluta huutaa että vittuako tämän piti juuri nyt tapahtua ja on ihan ok kaivata sitä omaa laumaansa.

Piti puhua rahasta ja keikkailun aiheuttamasta stressistä mutta näillä mennään tänään!

PS. Meidän puudeli on ihana <3

lauantai 15. joulukuuta 2018

5yhdeksän tuntia

Enää 5yhdeksän tuntia puudelin saapumiseen talouteemme. Enää neljä työvuoroa konkurssipesälle. Enää yhdeksän päivää jouluun.

Eniten minua harmittaa kaikki. Harmittaa työkuviot. Sain työpaikan, jota en oikeastaan halua, enkä tiedä miksi hain sinne. Sinne minne haluan, lähetin viestiä, soitin ja soitin uudestaan. Sen paikan osastonhoitajan ketutuksen katkuista puhelinkeskustelua tulen aina miettimään johtamistaitojen puutteen näytöksenä.

Ainoa iloinen asia on minipuudeli. Kohta hän on täällä. Odotamme niin innolla. Hän tulee tekemään arjestamme niin iloista. Olen aidosti häkeltynyt teidän positiivisista kommenteista. Luulin, että tulisi pikemminkin syytöksiä toiminnastani. Koska faktahan on se, että negatiivista rahaa siitä koirasta seuraa. Mutta sitäkin enemmän iloa ja onnen hetkiä. Jännittää ja tuntuu hyvältä samaan aikaan.

Mun tekisi mieli vyöryttää kaikki paha olo, ja vitutus ja ärsyyntyminen omaan elämääni tähän näppäimistölle. Jotenkin tuntuu kuin tämä konkurssi olisi ollut viimeinen niitti arkkuun. Mulla on ollut pitkään sellainen kasvava pettymyksen tunne itseäni kohtaan. Mä olen pettynyt mun alavalintaan, en siksi ettenkö aidosti tykkäisi ensihoidosta, koska se on minusta sykähdyttävintä minkä tiedän, vaan koska se muokkaa elämääni tiettyihin suuntiin, joita en oikeastaan aiemmin aavistanut.

Ensinnäkin minua vituttaa se, että monet hyvät työpaikat saadaan sillä että tunnetaan joku joka tuntee jonkun joka tuntee jonkun. Toinen on se, että ne saadaan harjoittelupaikkojen perusteella, siellä harjoitteluissa saadaan jalkaa oven väliin. Harjoittelupaikat jaetaan täysin päättömän järjestelmän kautta, mikä kaatuu ainakin sata kertaa harjoittelupaikkojen jakotilanteessa. Mua vituttaa se, että en saa keskustella mun palkasta. Ei ole palkkaneuvotteluja. Sama paska palkka olitko ollut tehohoitajana viimeiset kolmekymmentä vuotta vaiko aloittanut viime viikolla. Paitsi nyt kun keksittiin hienosti, että aletaan tehdä tehtävien vaativuusarviointia ja otetaan pois niiltä jotka ovat olleet vähemmän aikaa ja annetaan niille jotka ovat olleet pidemmän aikaa. Sinänsä aika tyhmää, koska samaa työtä se ihminen joka on ollut kolmekymmentä vuotta töissä vs. vuoden töissä joutuu siellä tekemään. Minusta palkkatasoa olisi yleisesti pitänyt nostaa alkamaan numerolla kolme, eikä miettiä, että jos A-vaativuuluokalta otetaan viisikymppiä pois ja annetaan C-vaativuusluokalle niin johan hyvä tulee.

Pienellä palkalla minulla ei koskaan ole mahdollisuutta ottaa isoa lainaa. Tai edes pienempää asuntolainaa. Koska tässä maailmankaikkeudessa toimia ei ole, vaan ihmiset tekee työnsä pätkissä, ja vaihtaa työpaikkaa, koska uskoo hoitotyön olevan vihreämpää eri osastoilla, niin lainan saaminen on hankalaa. Ja tämä vuoorotyö. Tiesittekö, että iltalisä on kaksikymmentäprosenttia tuntipalkasta kello kahdeksantoista ja kahdenkymmenenkahden välillä. Jos tuntipalkka olisi huimat viisitoista euroa se tekisi kolme euroa per tunti. Maksimissaan kaksitoista euroa neljältä iltatunnilta. Miinus verot.

Minua ärsyttää että en miettinyt minkäarvoista työtä lähden tekemään kun hain kouluun. Minua ärsyttää että minulle sanotaan, että teen arvokasta ja hienoa työtä. Mahtavaa, mutta minusta se hoitaja, joka on palvelutalossa yövuorossa ja siellä kaksikymmentä kolme enemmän ja vähemmän sekavaa vanhusta ja tämä hoitaja koko yön yksin, niin tämä hoitaja on lähes pyhimys- usein se on vielä lähihoitaja, sillä rapiat kahden tonnin eli noin kahdentoista euron tuntipalkalla.

Mua ärsyttää etten ole se oma iloinen itseni. Ja samalla mä ärsytän itseäni. Mua ärsyttää, että tästä piti tulla todella hyvä joulu, olen rakentanut legojoulukylää jo helmikuusta saakka ei helvetti kun olen stressaantunut nyt joulun alla, ja konkurssi syö palkasta osan ja joudun ottamaan töitä vielä lisää tälle joulukuulle. Ja nyt alkukuun olen ollut koko ajan töissä ja nyt niin toivon, että tässä toimisi huutomerkki.

Sovitaanko, että seuraava vuosi on täynnä onnellisia ajatuksia ja tapahtumia?