maanantai 31. joulukuuta 2018

UUDEN VUODEN UUDET LUPAUKSET

Uusi vuosi 46 minuutin päässä. Teimme ystävieni kanssa lupauksen: ei herkkuja vuonna 2019. Lupasin, että maksan heille (kaksi kpl) 50 euroa käteen jos sorrun. Tulee karkkipussille hintaa jos lähtee sille tielle :D

Vuonna 2019 taloustilanteen soisin olevan paljon parempi kuin aiemmin. Mutta miettikää ostin "käteisellä" eli siis antivelkarahalla puudelin! PUUDELIN!

Nyt nukkumaan ja siitä sitten aamulla töihin! Hyvää uutta vuotta ihmiset! Olkoon kurssit suotuisia!

torstai 27. joulukuuta 2018

paska, paskempi, vuosi 2018

Vuosi alkaa olla pulkassa. Onneksi. Voin sanoa, että tämä syksy on ollut omalta osaltani ihan paska. Siis jotenkin niin voimia syövä ja sisuksia nakertava. Päivää ennen aattoa istuin kotini lattialla miettien miten kaikki mitä yritän muuttuu paskaksi. Olen totaalisen jäljessä aikataulusta, ja joka kerta kun on vuoroni tehdä jotain on se menettänyt jo merkityksensä tai muuttuu katastrofiksi.

Odotin joulua kovasti. Olin jo helmikuusta alkaen suunnitellut legojoulukylää. Nyt joulukuun alussa tein 20 päivän aikana 144 tuntia töitä ja jokaiselle vapaapäivälle osui hommaa ja arvata saattaa mitä tapahtui legojolukylälle. Se ei kerennyt valmistua. Eipä sillä, olemme joulun aina äidilläni, enkä sitä tietenkään tänne olisi tuonut.

Kaikessa tässä olen päässyt lähemmäksi sitä tunnetta mihin minä ostan ratkaisua. Ja olen sanoittanut sen näin itselleni ymmärrettäväksi. Minä ostan yksinäisyyteen. Minä luon projekteja luodakseni illuusion jostain yhteisestä, mikä peittäisi sen yksinäisyyden. Esimerkkinä se tonttuovihurahdus sekä joululegokylä. Molemmissa kuvittelin liittyväni johonkin "joulu ja hyvä äiti"-henkisiin ryhmiin. Rakastan suunnittelua ja sitä että saa miettiä mitä pitäisi tehdä ja millaisia legoja ostaa. Otan kuvia, mallailen malleja, konsultoin kavereita ja kaupan myyjiä. Yhtäkkiä on energiaa ja kuuluu johonkin isompaan kokonaisuuteen. Ihan kuin olisin puudeli, joka haluaa leimautua johonkin isompaan ryhmään.

Kun opiskelin yliopistossa minulla oli usein tunne, etten kuulu tänne, olen liian erilainen. Hoitoalalla useimmiten tuntuu, että olen hyvinkin ulkopuolinen. Yksi työkaverini sanoi pienessä humalatilassa, että olen niin outo, että hän haluaisi tietää minusta enemmän. Joulupöydässä veljenikin kysyi kuvittelenko olevani normaali. Ja en oikein tiedä, koska minusta kukaan näistä ei tunne minua. He eivät tiedä mite nöyryyttävältä minusta tuntui jäädä työttömäksi, miten minuun sattui kun olin tehnyt 144 tuntia töitä ja palkkani on hädin tuskin 2t euroa ennen veroja, kuinka koko tämän syksyn olisin tarvinnut halauksen ja jonkun sanomaan, että kyllä kaikki järjestyy. Minä haluaisin, että joku sanoisi, että on ihan ok tuntea olonsa väsyneeksi ja on ok haluta huutaa että vittuako tämän piti juuri nyt tapahtua ja on ihan ok kaivata sitä omaa laumaansa.

Piti puhua rahasta ja keikkailun aiheuttamasta stressistä mutta näillä mennään tänään!

PS. Meidän puudeli on ihana <3

lauantai 15. joulukuuta 2018

5yhdeksän tuntia

Enää 5yhdeksän tuntia puudelin saapumiseen talouteemme. Enää neljä työvuoroa konkurssipesälle. Enää yhdeksän päivää jouluun.

Eniten minua harmittaa kaikki. Harmittaa työkuviot. Sain työpaikan, jota en oikeastaan halua, enkä tiedä miksi hain sinne. Sinne minne haluan, lähetin viestiä, soitin ja soitin uudestaan. Sen paikan osastonhoitajan ketutuksen katkuista puhelinkeskustelua tulen aina miettimään johtamistaitojen puutteen näytöksenä.

Ainoa iloinen asia on minipuudeli. Kohta hän on täällä. Odotamme niin innolla. Hän tulee tekemään arjestamme niin iloista. Olen aidosti häkeltynyt teidän positiivisista kommenteista. Luulin, että tulisi pikemminkin syytöksiä toiminnastani. Koska faktahan on se, että negatiivista rahaa siitä koirasta seuraa. Mutta sitäkin enemmän iloa ja onnen hetkiä. Jännittää ja tuntuu hyvältä samaan aikaan.

Mun tekisi mieli vyöryttää kaikki paha olo, ja vitutus ja ärsyyntyminen omaan elämääni tähän näppäimistölle. Jotenkin tuntuu kuin tämä konkurssi olisi ollut viimeinen niitti arkkuun. Mulla on ollut pitkään sellainen kasvava pettymyksen tunne itseäni kohtaan. Mä olen pettynyt mun alavalintaan, en siksi ettenkö aidosti tykkäisi ensihoidosta, koska se on minusta sykähdyttävintä minkä tiedän, vaan koska se muokkaa elämääni tiettyihin suuntiin, joita en oikeastaan aiemmin aavistanut.

Ensinnäkin minua vituttaa se, että monet hyvät työpaikat saadaan sillä että tunnetaan joku joka tuntee jonkun joka tuntee jonkun. Toinen on se, että ne saadaan harjoittelupaikkojen perusteella, siellä harjoitteluissa saadaan jalkaa oven väliin. Harjoittelupaikat jaetaan täysin päättömän järjestelmän kautta, mikä kaatuu ainakin sata kertaa harjoittelupaikkojen jakotilanteessa. Mua vituttaa se, että en saa keskustella mun palkasta. Ei ole palkkaneuvotteluja. Sama paska palkka olitko ollut tehohoitajana viimeiset kolmekymmentä vuotta vaiko aloittanut viime viikolla. Paitsi nyt kun keksittiin hienosti, että aletaan tehdä tehtävien vaativuusarviointia ja otetaan pois niiltä jotka ovat olleet vähemmän aikaa ja annetaan niille jotka ovat olleet pidemmän aikaa. Sinänsä aika tyhmää, koska samaa työtä se ihminen joka on ollut kolmekymmentä vuotta töissä vs. vuoden töissä joutuu siellä tekemään. Minusta palkkatasoa olisi yleisesti pitänyt nostaa alkamaan numerolla kolme, eikä miettiä, että jos A-vaativuuluokalta otetaan viisikymppiä pois ja annetaan C-vaativuusluokalle niin johan hyvä tulee.

Pienellä palkalla minulla ei koskaan ole mahdollisuutta ottaa isoa lainaa. Tai edes pienempää asuntolainaa. Koska tässä maailmankaikkeudessa toimia ei ole, vaan ihmiset tekee työnsä pätkissä, ja vaihtaa työpaikkaa, koska uskoo hoitotyön olevan vihreämpää eri osastoilla, niin lainan saaminen on hankalaa. Ja tämä vuoorotyö. Tiesittekö, että iltalisä on kaksikymmentäprosenttia tuntipalkasta kello kahdeksantoista ja kahdenkymmenenkahden välillä. Jos tuntipalkka olisi huimat viisitoista euroa se tekisi kolme euroa per tunti. Maksimissaan kaksitoista euroa neljältä iltatunnilta. Miinus verot.

Minua ärsyttää että en miettinyt minkäarvoista työtä lähden tekemään kun hain kouluun. Minua ärsyttää että minulle sanotaan, että teen arvokasta ja hienoa työtä. Mahtavaa, mutta minusta se hoitaja, joka on palvelutalossa yövuorossa ja siellä kaksikymmentä kolme enemmän ja vähemmän sekavaa vanhusta ja tämä hoitaja koko yön yksin, niin tämä hoitaja on lähes pyhimys- usein se on vielä lähihoitaja, sillä rapiat kahden tonnin eli noin kahdentoista euron tuntipalkalla.

Mua ärsyttää etten ole se oma iloinen itseni. Ja samalla mä ärsytän itseäni. Mua ärsyttää, että tästä piti tulla todella hyvä joulu, olen rakentanut legojoulukylää jo helmikuusta saakka ei helvetti kun olen stressaantunut nyt joulun alla, ja konkurssi syö palkasta osan ja joudun ottamaan töitä vielä lisää tälle joulukuulle. Ja nyt alkukuun olen ollut koko ajan töissä ja nyt niin toivon, että tässä toimisi huutomerkki.

Sovitaanko, että seuraava vuosi on täynnä onnellisia ajatuksia ja tapahtumia?


perjantai 7. joulukuuta 2018

Puudeliperheen kasvu & kuluseuranta

Hei ystävät!

Halusin kertoa jymyuutisen jo hetki sitten ja arvatkaapa mitä! Heti kun päätimme siirtyä ison askeleen eteenpäin elämässämme niin tapahtui tuo konkurssi. Työt ei siis tekevältä lopu ja ensi viikolla olisi kolmesta työpaikasta lisätietojen kalastelukierros käynnissä.

Eli ensi viikolla hehkutetaan työpaikan saamista potentiaalisesti.

Siihen suureen onnenaiheeseen: meille tulee puudeli. Siis pieni karvainen koira. Upea, pieni karvainen koira. Paino sanalla pieni. Aito puudeli. Ja me ollaan aivan pähkinöinä. Häntä on odotettu nyt jo melkein kaksi viikkoa. Plussia: sisäsiisti, kaikki rokotukset hankittu, eläinlääkäri check. Alkuhankintoja jouduttiin tekemään ja ruokaan laskin menevän 30-50 e kk.

En tiedä mistä kaikki kolme, minä, äiti ja lapsi, olisimme olleet näin innoissamme. Hän on sulattanut meidät.

Takaisin siis budjettiin:
Eli palkka maksettiin myöhässä ja siitä jäi uupumaan paljon mutta näillä tienesteillä tähän mennessä on tapahtunut seuraavaa:
Joulukuu 1.-7.12
18e kirpputori:jouluksiko,luistimet ja kypärä lapselle
49 e pk
10,52 DNA
17,10 + 92,40 hammaslääkäri
590,69

Yht 777,71

Ruoka:
7,89 +8,50+13+2,59+28,33+32,65=92,96

Ja tästä huomaa ruokabudjetin menneen jo yli. Täytyykin panostaa vielä enemmän ruokabudjettiin ja ruoan laittamiseen.

Koirasta teen myöhemmin oman budjetin ja kuluseurannan jos uskallan julkaista :D

lauantai 1. joulukuuta 2018

When shit hits the fan

Perjantaina piti olla tilipäivä. Palkka ei tullut. Työpaikkani on konkurssissa. Työntekijöitä ei ole irtisanottu eli meillä työt juoksee kunnes konkurssipesänhoitaja irtisanoo meidät kahden viikon irtisanomisajalla.

Ahdisti puristi ja ahdisti epäselvä tilanne. Varsinkin kun halusin kertoa hyvät puudeliuutiset. Tilanne ei tällä hetkellä ole niin paha kuin voisi olettaa.

Palkka tulee alkuviikosta. Pesänhoitaja tapaa meidät ja luo työsopimukset tai irtisanoo meidät. Kahden viikon palkka tulee siis ainakin vielä.

Latasin kaikki tarvittavat dokumentit seuren keikkanettiin, jotta voin aloittaa keikkailun tilanteen vaatiessa heti.

Harmillista on se, että työvuorosuunnittelussa minulle oli suunniteltu 11 päivän vapaat. Jouluksi. Odotin niitä kovin.

En osaa sanoa minne siirryn töihin. Pohdin sitä kovin enkä osaa sanoa. Suurimpana vaikuttavana tekijänä on sijainti plus kesällä täytyisi lapselle järjestää lomaa.

En myöskään haluaisi tehdä kolmivuorotyötä 8h päivillä 100%työajalla vaan 12 h päiviä.  Mutta ensihoidon paikkoja ei juuri nyt ole hyvillä sijainneilla jaossa. Tai pitäisi hankkia auto. Nonono. Autoa en halua.

Hengittelen ja käyn töissä niin kauan kun töitä on. Sitten stressaan. Tämän kaiken täytyy johtaa johonkin parempaan eikö niin?