sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

rahan kulkuvirrat

Hellou-yellow!

Tarvottuani eilen 6 tuntia Nuuksion winterrogainingissä tajusin, että on aika päivittää blogia. Olin erittäin ylpeä, sillä sain kerrottua ystävälleni, että maksutilin käyttö luonnistuu! Tietenkin blogihiljaisuus tarkoittaa aina kahta asiaa: 1) on ollut kiire 2) rahaa on kulunut enemmän kuin haluan.

Eli jokainen yli kolmen päivän blogihiljaisuus lisää riskiä rahan "väärinkäytölle". Aloitetaanko käteisen märästä, joka lähenteli jo 300 euroa tuossa yhdessä vaiheessa. Here is what happened:

1) kävelin kampaajalle. Kampaaja ilmoitti kotivrärjäysteni + punaisen hoitoaineen aiheuttaneen aikamoista damagea hiuksiini. Kuiva ilma ja huonosti hoidettu kihara. No good. Hän joutui tekemään kaikenlaisia taikoja, että tukasta saatiin taas inhimillisemmän näköinen. Ja ei, hän ei tehnyt sitä minään myyntipuheena vaan mun kuontalo oli todella todella karseassa kunnossa. Se oli mennyt sellaiseksi vihertävään oranssiksi takkutukaksi. Ostin kaksi hoitotuotetta, jotka olivat siis loppu. Tarjouksien ja alennuksien kanssa 200 euroa.

2) Kampaajalta kävellessäni ulos koin itsekin näyttäväni niin hyvältä -> kävelin stadiumiin kun näin niiden instamainoksissa näkemiäni vaatteita. Lopputulos ostin liian isolla ympärysmitalla olevat puman urheilurintsikat (koska näytin omasta mielestäni jumalaiselta niiissä) ja alennuksesta kaksi urheilutoppia. 85 euroa. Käteistä. Mietin kolme päivää voisinko pitää niitä liian isoja (ongelma liian isossa ympärysmitassahan on se, että ne eivät voi tehdä työtänsä, eli tukea rintaa, vaan näyttäisin hyvältä jos en kovin pomppisi). Lopulta mietin etten koskaan voisi perustella 50 euron urheilurintaliivejä, jotka on liian isot, täällä blogissa. Palautin ne.

3) Käytin käteistä sitten ruokakauppaan, koska rahat tililtä hupenivat (lue kohta Eurokangas myöhemmstä vaiheesta). Olen myynyt tavaroita (ja vielä olisi myytävää: osta upea keittiönpöytä). Ostin käteisellä vielä alennusmyynneistä upean kevyttoppatakin, koska edelliseni on ollut niin kulahtanut jo kaksi vuotta. 30 euroa money well spent.

Romaani jatkuu...

Haluan sanoa ensimmäisenä, että en ole tehnyt lisävelkaa. Mutta olen tehnyt tiettyjä asioita:

1) Päällystin ja maalasin keittiön tuolini. tuolit ovat siis ainakin yhtä vanhat kuin minä. Minulla oli jämäkangasta yhteen tuoliin, 2,60 e meni Eurokankaaseen kun ostin toiseen tuoliin kankaan ja sitten. I know. Ostin pentikin kangasta 18,60 e. Aivan upeat. Tuolien maaleihin + vahaan meni about 45euroa, koska yksi pötikkä maalia ei riittänytkään. Tuolit on maalattu kalkkimaalilla sävyssä muuri.



Näistä on tarkoitus tehdä siis vielä hiomalla antiikkisemman näköisiä. Shabby chic on se tyylisuuntaus, josta tykkään.

2) Paha paikka nimeltä Eurokangas sai minut ja lapseni pauloihinsa. Olin päättänyt tehdä muutamasta jämäkankaasta lapselleni päiväpeiton. Menimme yhdessä Euronkankaaseen ja näimme sen tikkikankaan. Se oli täydellinen. Siihen tarvitsi ommella vain ne reunukset, joilla on oma nimi. Kangas, reunukset ja varusteet tehdä jämäpaloista patalappuja taisivat maksaa yhteensä 68 euroa. Tietenkin minulle myytiin liian vähän sitä reunusta ja päätin tehdä patalppuihinkin reunukset ja pädääm summaksi muodostui 11 euroa kun kävin siellä uudestaan vielä.



Voila! Siinä näkyy myös vilahdus meidän makkarin matosta. Tykkään tehdä älyttömsti käsillä. Niin rentouttavaa. Ihanata. Paitsi, että rikoin kaverini ompelukoneen neulan ja 4 euroa maksoi käynti Eurokankaassa -taas. Pahinta on se, että minipuudeli viihtyi niin hyvin siellä kankaiden keskellä :)

Oltaisiinko jo kohdassa kolme?

Lähtö nuuksion kisoihin edellytti seuraavia tuotteita: juoksureppu+ vesisäiliö yht. 42,94 euroa, naskalit 12 e, pilli 2,5 e.

Kohta 4) Saunavuoro: ostin kylpytakin 24,95 e, sekä 7 e saunakorin ja lapselle muumiaiheisen pesusetin 6 e.

Luoja tämä listaus ei lopu koskaan...

Ostin lakanan 11,95 e. Ja sellaisia pampuloita joihin laitan hiuseni yöksi 2,90 euroa...

Ruokaan on mennyt rahaa. Hain kengät ja laukun korjauksesta suutarilta 43 euroa.

Summasummarum: rahaa on mennyt MUTTA olen myös maksanut lisää velkoja pois. Mutta koska kukaan ei jaksa lukea näinkään loppuun saakka, kirjoitan uuden postauksen tuloista ja menoista numeroina tulevina päivinä. Ja muistuttakaa, että jos minusta ei kuulu kolmeen päivään niin pitää tulla humputtelemasta pois.

PS. kaikki on ostettu tarpeeseen ja ruokaa ei ole mennyt älyttömästi rahaa.

RAHA lyhyesti: käyttötilillä about 220, laskujenmaksutilillä 818 e.

4 kommenttia:

  1. Miten kauan käyttötilillä olevien rahojen pitää vielä riittää? Riittävätkö?

    Aika paljon taas ostelit? :)
    Tarpeellista varmasti, tosin tarpeellisuus on suhteellista. Olisitko kuitenkin pärjännyt jotain ilman?

    Lapsen päiväpeitosta tuli aika hintava. Kaupasta saa valitettavasti valmiita nykyisin halvemmalla kuin ostamalla kangasta ja tekemällä itse.

    Älä silti jätä liataamatta ostojasi tänne, vaikla niistä jäköjään tunnunkin aina antavani palautetta. Ehkä yritän vain saada sinulle sitä harkitsevaista mieltä. Sitä, joka ensin etsisi kotoa kaapit läpi ja yrittäisi soveltaa tai olla ilman ja vasta sitten ostaisi uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palautetta saa antaa, olen aikuinen ihminen ja kestään sen! :D

      Saa, halvemmalla kaupasta mutta millaisen on tietysti eri juttu. Olen lähes kolme vuotta tässä pohtinut tätä lapsen päiväpeite asiaa ja nyt sain vihdoin ja viimein jotain tehtyäkin. Ja käsillä tekeminen on hyvin terapeuttista!

      Poista
  2. Pitkä lista, mutta kuulostaa tarppeelisilta tavaroilta. Itsekin unohdan aina kangaskaupoissa pyhät lupaukseni olla ostamatta lisää kankaita. Näyttää muuten tosi hienolta päiväpeitolta, pitäisiköhän piipahtaa siellä Eurokankaassa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, vallilan liike ja eurokangas menevät boikotiin asap :D paitsi että haluaisin oppia ompelemaan lapseleni vaatteita :D

      Poista