sunnuntai 22. marraskuuta 2020

miten käsitellä yksinäisyyttä

 Oi internetin syöveri! 

Olen lukenut sekä tehnyt syväanalyysia omasta kuluttamisestani ja syömisestäni. 

Ymmärrän nyt, että tunne johon syön ja kulutan on yksinäisyys. Kaikella ostamisella kompensoin sitä ajatusta, että olen yksin ja kuvittelen jotenkin että uudet korkokengät, tai kallis meikkipaletti tekee minusta vastustamattoman, ja yhtäkkiä minulla onkin kumppani ja lisäseuraa.

Oikeasti olen vain yksinäinen. Aikaisemmin sitä tunnetta oli helppoa piilottaa töihin, 3-vuorotyössä kaikki vapaa-aika on kortilla ja sekin vähä menee aina palutumiseen. Nyt minulla on 7 kk takana tätä minun ihmeellistä päivätyötä, ja ihmettelin mikä vaivaa kun paino ei putoa ja elämä ei muuttunutkaan auvoiseksi.

En syönyt väsymykseen, syön yksinäisyyteen. Sen takia työpaikan vaihdos ei auttanut, sen takia pysyn parhaimmassa kuosissa seurustellessani. 

Yksinäisyys on hirveä tunne! Ja nyt se vain vahvistuu ja sen merkitys kasvaa. Katsoin ystäväpariskuntaani, nainen raskaana. Pohtivat mistä ostavat isomman asunnon. Minäkin haluan sitä! Jonkun jolle kertoa omista haaveista, ja toteuttaa niitä yhdessä. 

Mitä jos olenkin väittänyt olevani urakeskeinen vaikka oikeasti olisinkin tosi perhekeskeinen, vain vältelläkseni sitä asiaa, että oikeasti koen olevani yksinäinen. 

Tämä viikko käynnistyi itkunsekaisin tuntein kun olin viime sunnuntaina treffeillä ihmisen kanssa josta itse olisin helposti kiinnostunut. Treffien aikana minulle välittyi vahva viesti, ettei tämä ihminen ole ollenkaan minusta kiinnostunut vaan haluaa vain bootycallia, ja meillä on hyvin erilainen visio treffien etenemisestä. Minulle tuli siis paha mieli siitä, että tämä(kään) ihminen ei pitänyt minua mielenkiintoisena. Ei edes niin mielenkiintoisena, että haluaisi nähdä toisen kerran ja tutustua enemmän! 

Olen tällä hetkellä ystäväpiirini ainoa parisuhteeton. Ja tiedän ettei asia ole mikään mitä vertaillaan toisiin mutta koska näen mitä kaikkea ihanaa he saavat kokea siinä suhteessaan (puhun nyt ihan vain arjen pyörityksestä) ja olen todella kateellinen. Kateellinen siitä, että on joku jonka kanssa lähteä lasten kanssa ulos, joku jonka kanssa suunnitella joulua. Pohtia syödäänkö pipareita ja laitetaanko tänään uutta ruokaa. 

Jotain. Nyt kun tunne on tässä ja seison sen äärellä, mitä ratkaisuja tähän keksitään? Olen yrittänyt hyväksyä, että on mahdollista että universumi ei tarjoa minulle minulle sopivaa kumppania, tai että en enää koskaan rakastu tai saa lapsia. Ja se etten saisi lisää lapsia, tuntuu puukoniskulta rintaan. Se, että kukaan ei keitä aamukahveja syntymäpäivänä tai anna uuden vuoden toivotuksen pusua tuntuu kamalalta. Se, että kun oli raskas päivä töissä, ei pääty siihen hetkeen että saa halata toista ihmistä kotona. Se, että ei saa nauraa toisen tyhmille jutuille pissat housuissa. Se, ettei tunne oloaan rakastetuksi. Se, ettei kukaan halua kuulla minun tarinaa. Mitä jos katoan tänne arkeen eikä kukaan huomaa, että katosin. Ihmisenä siis. Jos lakkaan päivittämästä sosiaalista mediaa, huomaako kukaan että katosin? Kiinnostaako ketään mitä minulle kuuluu oikeasti? Voisiko joku vain halata ja sanoa, että kaikki tuntuu paremmalta joku päivä? Tai edes vain halata? 

Mitä jos kaikkien näiden vuosien jälkeen mä vain kaipaisin hellyyttä ja huolenpitoa? Silitystä tukasta? Sitä, että joku sanoisi, että me selvitään tästä. Että mä olen ihana ja mulla on merkitystä. 

Musta tuntuu, että mun sisällä on edelleen se 16-vuotias tyttö, joka odottaa ensisuudelmaa ihastukseltaan. Se tyttö, jolle riittäisi, että joku kuuntelisi ja pitäisi kädestä. Tuntuu kuin sisällä olisi paljon surua, mutta samalla myös paljon iloa, ja minun on niin vaikea käsitellä sitä surua. 

Anna minulle paras vinkkisi yksinäisyyteen, ja miten opin kanavoimaan tunteen muuhun kuin syömiseen ja ostamiseen. 


6 kommenttia:

  1. En osaa sanoa vinkkejä, mutta siis hirmuisesti tahdon lähettää halauksia! Ja uskoa parempaan ja kaikkea hyvää!

    Toi on tosi hyvää pohdintaa sulla omista käyttäytymismalleista ja syistä ja seurauksista ja kaikesta. Ja omasta itsestään selvillä olo auttanee myös ihmisten tapaamiseen ja oikeiden tyyppien kohtaamiseen. Kun joku merkittävä henkilö tulee ajan myötä vastaan, niin sulla on tilaa ottaa se henkilö elämääsi kun ei ole omia solmuja enää selviteltävänä ja tilaa viemässä.

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti ei ole mitään hyviä vinkkejä, mutta kuulostaa todella tutulta tuo yksinäisyyteen syöminen.

    VastaaPoista
  3. Hyvin tuttuja mietteitä. Itsekin huomaan käyttäväni paljon rahaa siihen, että yksinäinen arki tuntuisi merkityksellisemmältä. Tuntuu, että jos olisi joku vierellä, niin viettäisin aikaa mieluusti vaikka kokkaillen ja leffoja katsellen (= edullisesti). Yksin nuo ei tunnu oikein miltään. Tsemppiä tähän pimeään syksyyn!

    VastaaPoista
  4. Voi yksinäisyys! Aivan samoja fiiliksiä myös täällä.
    Mitään neuvoja ei ole sen kummemmin. Mutta kiva kun kirjoitat :) Valoa arkeesi!

    VastaaPoista
  5. Mullakaan ei ole oikein vinkkejä antaa, mutta samoja mietteitä. Oli kyllä mieltä ylentävää, kun kirjoitin vähän samasta aiheeset blogiin ja sitten sitä kommentoitiin "Olen kyllä itse naimisissa, mutta...". No joo...Itse yritän nyt keskittyä siihen hyvään, mitä elämässä on eli panostaa töihin ja lapsiin. Luoda perinteitä, joihin kuuluu vain me kolme. Nyt varasin itselleni säännöllisen saunavuoron ja olen löytänyt tosi kivoja podcasteja kuunneltavaksi, kuten Hot and Bothered ja My Dad Wrote a Porno :D (ensimmäinen näistä on siis feministinen, kirjoittamisesta ja romanttisista romaaneista kertova podcast ja jälkimmäisessä luetaan, niin, isän kirjoittamaa kökköä pornoromaania). ¨

    Itsekin syön monesti tukahduttaakseni tunteita, mutta ehkä tunteissa on lopulta se juttu, että ne pitää vain kohdata. Mikä klisee, mutta totta. Itselläni on nyt erosta aikaa noin 8kk ja alun paniikki alkaa vähän helpottaa. Selvästi vaikeimpia päiviä ovat lapsettoman viikon yksinäiset vapaapäivät. Nyt kun tiedostan asian, niin osaan ehkä olla armollisempi itseä kohtaan. Ja sitähän me kaikki tarvitaan myös. Hyväksyntää ja vähän toivoa.

    VastaaPoista
  6. Tämä kirjoitus kosketti. Ihanaa että uskallat olla rehellinen. Samojen asioiden kanssa painitaan, etenkin nyt korona-aikaan, kun uusien ihmisten tapaaminen on aikalailla torpattu ja jokainen elää siinä omassa pienessä kuutiossaan. Tämä myös korostaa sitä yksinäisyyden tunnetta. Mulla nyt helpotti Tampereelle paluu. Täällä on enemmän läheisiä ihmisiä ja eritoten erilaisia läheisiä. Yksi vaikea asia Helsingissä oli, että kaksi (ainoaa) läheisintä ystävääni siellä olivat molemmat parisuhteessa. Se on oikeasti aika rankkaa, etenkin tässä korona-maailmassa. Mulle fyysinen kosketus on todella tärkeää ja korona-maailman ajatus ”saa koskea vain perheenjäseniä” kyllä hieroo todella paljon hiekkaa haavoihin, kun ei saisi muka edes läheisiä ystäviään koskea. Parisuhteen kaipuu on vielä suurempi.

    On kyllä tosi harmi, jos sulla ei ole yhtään läheistä, joka olisi sun kanssa samanlaisessa elämäntilanteessa. Mua helpottaa nähdä ja kokea, että en ole yksin tässä yksinäisyydessä. Kuten et ole sinäkään <3

    Mäkin tunnistan itsessäni tuon tunnesyöjän. Mulla se ei ole aiemmin näkynyt ns ulospäin niin sitä ei ole tarvinnut sen suuremmin miettiä (vaikka olenkin sen kyllä tiedostanut). Nyt vasta viimeiset kaksi vuotta olen taistellut asian kanssa ja siksi mä tämän mun kuntokuurin aloitin. Vihdoin kait pitää kohdata tämäkin asia.

    Mä olen onnistunut löytämään muita keinoja itseni hyvänä pitämiseen kuten (avanto)uinti ja sen jälkeinen sauna. Saunassa joku makuvissy ja sen jälkeen hyvä iltapala (ja siis ruokaa, ei mitään makeaa ;)). Yin-jooga on yksi mun ihan suosikki itseni palkitsemiskeino. Juoksu on tullut uutena mukaan, se ei ole enää pakkopullaa ja veri suussa menoa vaan oikeasti aika rauhoittavaa. Palkitsen itseäni vaikka katsomalla jonkun leffan tai sarjan. Mieti mitkä asiat tuovat sulle iloa. Mulla ainakin syöminen on liittynyt tosi paljon rentoutumiseen ja itseni lohduttamiseen, kun sen tiedosti niin on ollut helpompaa etsiä vaihtoehtoisia tapoja.

    Mua myös lohduttaa se ajatus, että on ne parisuhteessakin elävät joskus yksinäisiä. Jokainen ihminen on aina välillä yksinäinen. Haluaisin kyllä itsekin löytää itselleni parisuhteen enemmän kuin mitään muuta, mutta samalla nautin tästä, että elämä yksin on aika rauhallista. Ei tarvitse tapella. Mä osaan nykyään puhua itselleni aika kivasti niin mulla on aika mukavaa ja rauhallista itseni kanssa. En kaipaa parisuhteesta toisen mielenliikkeitä tai väärinymmärryksiä (jotka ovat väistämättömiä ihmisten välisissä suhteissa). Saan nukkua yöni rauhassa. Kaikessa on puolensa ja musta olisi kiva, jos joskus niitä yksinelämisenkin hyviä puolia laitettaisiin tapetille - silloin olisi helpompaa meille kaikille elää omanlaistamme elämää vaikkei se aina olisikaan juuri sitä elämää mitä me haluttaisiin elää. (Pahoittelut jos tää teksti on vähän sekava, näitä juttuja on vaikea kirjoittaa auki.)

    VastaaPoista