sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Aika asettaa tavoitteita syksylle

 Kesähelteet painostavat päälle ja viisi työpäivää loman alkuun -- ihaninta mitä tiedän.

Ajatuksissani on nyt pyörinyt moni talouden asia. 

1) Olen oppinut olemaan velkaantumatta. Tämä on todella outoa. Ymmärrän, että jos tilipäivään on 14 vrk ja tilillä on 600 euroa niin en ole varakas, vaan minun on katsottava että nämä rahat riittävät. 

2) Olen saanut nyt kasvatettua pohjakassani sellaiseksi, että kun pyykkikoneeni sanoi nyt tenkkapoo niin elämäni ei heilahda paljoa 250-300 euron uudesta pesukoneesta (siitä lisää erillisessä postauksessa).

3) Olen oppinut elämään rahojeni kanssa, hankkimaan järkevämmän lainan, kerryttämään pesämunaa mutta tietty tavoitteellisuus puuttuu. Sillä, että elämme tuloillani olemme nyt eläneet kohtuukivaa elämää. Joskus käydään ulkona syömässä tai kahvilla. Haetaan jäätelö jäätelökiskalta. (Maksaako ne muualla Suomessakin 3,5e-4,8e?!)

4) Olen seurannut tarkasti sovelluksella rahakulutustani. Vaikkei siinä kaikkia hyviä kategorioita rahankäytölle ole, niin silti huomaan, että selvitäkseni kuukaudesta en tarvitse niin paljoa rahaa kuin kulutan aka rahaa menee sellaiseenkin mikä kaikki ei ole tarpeellista. Voi olla oleellista muttei sellaista ihan hädänhädän asiaa.

Kaipaan siis haasteita. Ja niin päätin alkaa haastaa itseni. Elokuusta alkaen yritän päästä siihen, että kulutukseni olisi noin 2000 e kk, jolloin pystyisin lyhentämään lainaa 600-700 e/kk . Elokuu siksi, että nyt joudun ostamaan sen pesukoneen sekä maksan lomarahoista 1100 e veromätkyjä. Ja koiran leikkaukseen olin laittanut sivuun rahat, jotka menee käyttöön (siis siihen leikkaukseen). Heinäkuussa siis menot eivät voi olla 2000e. 

Tajusin, että mitä nopeammin maksan mun velan sitä vähemmän maksan siitä sitä korkoa, eli se lyhenee paljon nopeammin se velka. Plus jos joskus haluan elämässäni tehdä jotain muuta kuin maksaa velkaa niin siihen velan maksuun on nyt keskityttävä. 

Mistä aion siis leikata? Herkuista. Turhista ostoksista, vaikkakin näitä on ollut nyt vähemmän kuin aiemmin. Yritän myydä turhat tavarat. EN HANKI UUSIA. 

Teen lounaat töihin ja käyn vähemmän kaupassa. Aika yllättävän paljon olen oppinut ruoassa säästämään. Tätä lisää. Paino pudonnut kolme kiloa kevään aikana. KOhti normaalipainoa!

Pystynkö tähän? En tiedä, nyt kaipaan uusia tavoitteita ja ajattelen että se lähes 15tuhannen euron laina olisi tällä tavalla LÄHES kahdessa vuodessa maksettu! Miettikää! Sitten olisi enää opintolainaa. Eli kesälomarahat 2023 olisi kokonaan minun! Kohti velattomuutta ja sen yli!

4 kommenttia:

  1. Hei, miksi ihmeessä ostaa jäätelöt kioskilta? Siellä ne ovat kalliita. Prismassa on Veikeä vanilja perusjäätelö 0,99 litralta ja siitä saa rakenneltua monenlaisia annoksia. Suosikkini on Veikeä vaniljaa (joka juuri eräässä testissä arvosteltiin viidellä tähdellä, muut neljä kolmella tai vähemmällä) ja vauvojen mangososetta. Toukokuussa ostin neljä litraa, kaikki on nyt syöty!

    VastaaPoista
  2. Hieno kohta tuo nro 1. `olen oppinut olemaan velkaantumatta`. Loistavaa.

    VastaaPoista
  3. Onpa hienoja saavutuksia sinulla. Sekä koiran leikkauksen että pyykkikoneen rahoittaminen ilman velkaa! Way to go You! T.Hilla

    VastaaPoista
  4. Olemme rahoituslaitos, joka on erikoistunut hanketukeen, ikääntyneiden, työttömien, asuntolainojen ja eläkeläisten auttamiseen ja joiden korko on 3% takaisinmaksuaikana.

    Lisätietoja saat ottamalla meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja: mpantzagiota03@gmail.com

    VastaaPoista