torstai 7. maaliskuuta 2019

So the Saga begins: tarina Bank Norwegianin kortin takaa

Miljoona syytä olla kirjoittamatta. Ensimmäinen oli häpeä. Olin pelin päällä, olin nääääääääääääääääääääääääääääääääääääin lähellä ollakseni luottokorttivelaton. Ja sitten kuvittelin edelleen handlaavani tilanteen.

Aloitetaan siis alusta. Ja ensimmäiseksi haluan sanoa, että te jotka kommentoitte aiemmin, että luottokortilla pelleily on heikoilla jäillä kävelemistä, ja homma lähtee varmasti lapasesta niin siinä kävi juuri niin. Kuin alkoholistille, joka kuvittelee voivansa ottaa yhden huikan. Menee koko pullo. Menee viikkoja sumussa.

Kunnes taas herää yksi päivä ja katsoo velkasaldoa. 3700 euroa ja rapiat. Sillä punaisella luottokortilla. Kuinka tämä on mahdollista?

Miten olen antanut itseni velkaantua? Miten olen antanut itseni lihoa? Samalla kun velkaannuin myös lihoin ja taas kolmannen kerran alan sekä pudottaa painoa päästäkseni normaalilukemiin niin maksamaan velkojani pois. Kolmas kerta toden sanoo?

Käydään läpi vuotta 2018. Tammi-elokuun aikana sain maksettua velkojani pois älyttömiä määriä, aika lailla tämän saman summan missä olen tälläkin hetkellä. Plus miinus nolla. Mutta mitä sille selväjärkiselle tytölle tapahtui? Missä on se kesän puudeli joka piti tiukkaa talouskuria, ja silloin tuntui ettei se ole edes vaikeaa?

Bank Norwegianin kännysovelluksen tiedoista pääsen huhtikuulle 2018 näkemään millaisia rahasummia olen sinne laittanut. Kerrataan hyvän sään aikana. Luvut on siis kuinka paljon on joko saldoa tullut lisää (eli velkaa) tai kuinka paljon realistisesti saldo on tippunut. Tässä siis vaikuttaa se että tuolta kortilta on mennyt korko, ja sinne menee Spotify, googletilini yms maksut.

Huhtikuu 2018: korkojen ja menojen jälkeen olen lyhentänyt realistisesti 60 euroa saldoani
Toukokuu 2018: olen tehnyt lisää velkaa -47,17
Kesäkuu 2018: olen lyhentänyt velkaani 783,75
Heinäkuu 2018: lisää velkaa -70,61
Elokuu 2018: -465,62 lisää velkaa. Maksoin tuolloin siis tilin nollille. Ja aloin velkaantua uudestaan.

Tässä on se käännehetki. Olimme lapseni kanssa lomalla kolme viikkoa. Olin suunnitellut että elämme sillä nollabudjetilla, millä olimme eläneet koko kesän. Ja muistan sen hetken. Muistan sen hetken kun alamäki alkoi. Vietimme hauskaa päivää, oli sovittu että käydään kavereiden kanssa iltapäivällä lintsillä. Lintsihän on laitteineen ilmainen mutta sovimme kaveriemme kanssa ostavamme liput maailmanpyörään. Aamulla lähdimme lapseni kanssa ulos. Kävimme syömässä sushibuffetissa 16,40. Käveleskelimme Helsingin katuja. Olimme aloittamassa yhteistä nyrkkeilyharrastusta. Päätimme käydä katsomassa lapselleni nyrkkeilyhanskoja. Ostin ne. Kalliit nahkahanskat. 71 euroa varusteineen siihen kauppaan. Kävelimme seuraavaan kauppaan, ostimme kynsilakkaa ja kynsilakan poistoainetta 9,05 e, ja istuimme puistoon. Aika mennä Lintsille, kaipasin kahvia 6,30, hain kahvia. Lintsillä laiteliput 16 e, lapselle iskee nälkä: näen kuitteja: 3,90e, 8,90 e, 3,90e. Lapselle kotimatkalla kaupasta jäätelöä ja juotavaa 6,06 e.

Tämä oli vain yksi päivä. Oli päivä Porvoossa. Saavuimme sinne ja siellä olikin superkylmä. Ostin lapselleni 18 euron villatakin Kappahlista, kahvia 2,90, joku hm reissukin kuitilta löytyy 39,17, ilmeisesti lapselleni vaatteita koska itse en omista mitään --- haha, edellispäivän hm urheiluvaateostokseni näköjään, itseään on niin helppo huijata, alepaan mennyt 6,25, S-markettiin 2,10e, jäätelökauppaan 4,20 e, ravintolaan 33 e.

Tarvitseeko jatkaa?

Päivässä helposti 100 euroa. Ei mihinkään juuri kummoisiin hankintoihin.

Paitsi kun tuli syyskuu. Syyskuussa 2018 velkasaldoni näyttää kasvaneen vain -156,19 euroa.

Todellisuudessa siellä tapahtui kuitenkin seuraavanlaisia mystisiä asioita:
Panoja: 600e, 100,58e, 400,58e, 190e, 250e, 86e, 520 e sekä 24 e.
mutta myös MENOJA:
Spotify 9,90, Apteekki: 25,92+ 58,90+ 42,45+19,39 Lelukauppa 17,80, Kännykän tarvikkeet ja kello 55,82, lastenkauppa: 4,98, puhelin ja panssarilasi 473,95, silmälasit 520, google 1,99, taksi 17,40,kampaajalta jotain 27, uinti 6,70, jotain en tiedä mitä 30,94, tokmanni 15,79, bussilippu 54,70,netflix 10,99+, lahja tupareihin 16,50, bussiliput 7,7+9,8, nyrkkeily 138,kynsiöljyt 15, uinti 6,70, cubus 7,95, sokos 56,56, lindex 52,94 (lapsen haalari ja lämpökerrasto), glitter 40,96 (kalenteri plus lahja)

Ruoka: 21,80+ 15,80+ 34,11+ 4,80+13,19+ 15,37+55,30+3,09+ 14+43,29+3+1,7+4,45+7,24+14+10,91+1,5++6,9+1,35+4+2,5+8,5+3,5+5+33,61+6,5+5+7,54+2,5+3,69+1,51+19,88+14+9,40+14+9,99+15,11+1+4+73,20+18,09+3,2+4,72+6+2,5+3,2+3,2+8,2+1,51+2,43+2,6+



Tarviiko kysyä?

Tietenkin kysytte miten mulla oli noin paljon rahaa: helposti kun vaihdoin työpaikkaa niin edellinen maksoi kaikki lomarahat ulos ensi kesänkin suhteen. Fiksu olisi säästänyt ne ja pitänyt lomaa tulevanakin kesänä. Ruokamenoissa on paljon pieniä summia ja ne johtuu kun ambulanssissa pitkää päivää tehdessä tulee pysähdyttyä hakemaan kahvi (ja pulla/herkkuja) autoon kun ei ollut säännöllisiä taukoja. Ja niistä pieniestä puroista kasvoi iso virta.

Tarvitsen ehkä vähän lepoa ennen kuin lasken nuo yhteen tai teen mitään muutakaan. Aiemmin pidin luottokorttia aina mukana hätätilanteiden varalta. Tammikuun 24. päivä alkaen luottokortti on asunut kotona eikä enää koskaan mun lompakossa. Sen piti mahdollistaa vain ja ainoastaan matkustelu.


Puuh. Virtuaalihaleja?

16 kommenttia:

  1. Voi puudeli, todellakin virtuaalihaleja! Tää koko tarina kuvastaa itse elämää: välillä menee hyvin, välillä huonosti. Ja mulla on kesäisin just tuota samaa ongelmaa. Kun ei ole arkea ja rutiineja, niin alan ihan holtittomaksi rahan kanssa. Taas kerran on vain otettava itseään niskasta kiinni ja alkaa lyhentää lainoja. Mutta koska sä oot onnistunut aiemmin, niin sä onnistut kyllä uudestaan!

    VastaaPoista
  2. Nyt Puudeli mietit mitkä on tärkeää. Joskus voi ihan hyvin notkahtaa, ei se talous ole maailman loppu. Nyt pistät sen luottokortin jäähylle ja et käytä sitä. Nuo notkahdukset ja sitten vaan jatko notkulla on ihan normaalia. Älä jää murehtimaan. Nyt otat itseä niskasta hellästi kiinni (ja kiinnität luottokortin vaikka kattoon, niin et yllä siihen). Pussaat kotona lastasi ja oliko teillä pikkukoirakin. Nautit ihan ilmaisista jutuista (paitsi kaupasta ostettu jäätelö on poikkeus sitä saa syödä paljon, se on edullista, jos siis ei osta kahvilasta). Ps. Meillä pelattiin eilen inkan aarretta ja kolmi vuotias huusi kuin hyeena, koska hän olisi halunut laittaa omat alkupääomat (300 pelirahaa) lomakkoon, mutta isosiskolle tämä ei sopinut... eli toki ilmaiset jutut voivat olla vähän tylsiä, mutta opittiin että meidän 3 vuotiaalla on hyvä keuhkot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Afrikan tähti ja muistipeli on kovassa huudossa. Täytyy sanoa, että vaatteita lapselle joutuu ostamaan välillä koska lyhyen ihmisen lapsesta kasvaa pitkä ja kaikki aiemmat vaatteet on lyhyet jo kolmen kuukauden päästä. mutta joo lapsen jäätelölle. nuo päivät oli onneksi lomapäiviä viime vuodelta,eli ei ihan arkea. mutta se oli aloitus.

      Poista
  3. Virtuaalihaleja täältäkin! Sä käyt aika kovaa koulua, mutta kyllä sä opit ihan varmasti! Hyvä, että tulit tänne "tunnustamaan", enää ei tarvitse tuhlata energiaa huonoon omatuntoon ja asian salailuun, vaan voit keskittää kaiken tarmosi montusta ylösnousemiseen. Mikko Sjögreniä lainatakseni: "Kun huomaa olevansa montussa, tärkeintä on lopettaa kaivaminen!" Ja senhän sä olet nyt tehnyt, joten ainoa suunta on ylöspäin. Sä olet mahtava tyyppi, sulla on työpaikka, josta pidät, sä olet terve ja sulla on ihana perhe, joten asiathan ovat oikeastaan ihan hyvin ja siitä on hyvä lähteä parantamaan!

    VastaaPoista
  4. Virtuaalitsemppihaliryöpsy! Myöhemmin saat ihan oikeankin!
    Ei se maailma siihen kaadu ja sitäpaitsi sä olet helkutin hyvä maksamaan velat pois ennätysajassa, johan sitä on harjoiteltu pari vuotta.
    Kuopasta pääsee aina ylös!
    Pidetään piakkoin tsemppibudjetointipalaverikahvit!

    VastaaPoista
  5. Kiva lukea taas sun kuulumisia, vaikkei niiden sisältö niin postiivista ollutkaan. Pääasia kuitenkin, että oot myöntänyt asian itselles ja tästä vaan uuteen nousuun :) Ja loppupeleissä vajaa 4k on pikkusumma, minkä lyhennät suht nopeesti pois. Kuhan nyt heivaat sen kortin toistaseksi :)
    Otetaanko skaba, kumpi on lyhentänyt eka kahella tonnilla luottovelkaa pois? Mulla on 6700€ suurinpiirtein ja tavoitteena on muuttaa se 0€:ksi uuteen vuoteen mennessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, otetaanko pienempiä osatavoitteita? Esim 500-1000 yms? Täytyykin paneutua sun rahavirtoihin

      Poista
  6. Minä lähetän myös virtuaalisen halauksen täältä.
    Ja mietin, että pahin paikka taitaa olla nyt ohi, kun olet herännyt tilanteeseen, tunnustanut sen itsellesi ja meille.
    Asiat menee kuntoon ihan varmasti, kun sinä laitat ne :)
    Tämä oli kova koulu, mutta todennäköisesti tehokas!

    Kerrankos sitä ei kerrasta opi - tai toisestakaan. Mut kun muistaa, että kun ei anna periksi, niin se riittää :)

    Tsemppiä! Tänävuonna osaat vastaavaan tilanteeseen jo varautua - esim jättämällä enemmän rahaa tai muuten varautumalla siihen, että sinnittely alkaa väsyttää ja pitää päästä myös vähän vapaalle ja "tuhlaamaan".

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä! Varmaan me kaikki oikeasti velkaantuneet ollaan oltu samassa tilanteessa. Mäkin oon tehnyt ne ryhtiliikkeet useamman kerran, vain löytääkseni itseni sen jälkeen entistä isommista veloista. Sulla ei onneksi vielä niin käynyt? Ei ole helppoa ei. Mutta kyllä tää tästä joskus vielä iloksi muuttuu! :)

    VastaaPoista
  8. Hei, luotto yksilöiden välillä on rahoitustapahtuma, jolla lainataan rahaa suoraan ihmisiltä ilman pankin väliintuloa. Suurimman osan ajasta se tehdään perhe- tai ystävällisessä ympäristössä. Mutta viime aikoina voit lainata muukalaiselta. Olen valmis tarjoamaan lainoja kenelle tahansa, jolla on mahdollisuus maksaa se takaisin ilman huolta. Odotan innolla tekemistäni kanssasi, jos tarvitset todella luottoa ja jos se on hyvää.

    Sähköposti: ( simondurochefort@gmail.com )

    VastaaPoista
  9. Hei, juhlakausi on taas täällä. Niiden, jotka hyötyivät meistä, tulisi tulla esiin ja antaa todistus meistä. Niiden, jotka eivät ole saaneet meiltä lainaa, tulisi ottaa yhteyttä meihin nyt.

    Pieni johdanto itsestäni.
    Nimeni on Claudia Klein, olen saksalainen ja edustaan ​​Spotcap Global Financial Services -yritystä. Annamme kaikenlaisia ​​lainoja 3 prosentin korkotuella

    Tarvitsetko lainaa velan vakuuttamiseksi ennen vuoden loppua?
    Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen tai hoitavan liiketoiminnan laajentamiseen?
    Tarvitsetko lainan lomalle?
    Tarvitsetko lainan auton tai talon ostamiseen?
    Tarvitsetko lainaa uuden projektin käynnistämiseen tai nykyisen projektin loppuun saattamiseen?

    Mistä tahansa syystä se voi olla ja tarvitset rahaa. Tässä on ratkaisu taloudellisiin huolenne.
    Asianomaisten osapuolten tulee ottaa yhteyttä meihin saadaksesi lisätietoja sähköpostitse: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 |

    Lainaamalla verkossa olemme erittäin luotettavia ja luotettavia. On erittäin tärkeää, että työskentelet oikean yrityksen kanssa. Autamme sinua saamaan lainaasi parhaan hinnan riippumatta luottoasi! Jos etsit minkäänlaista lainaa, olemme oikea yritys, johon voit ottaa yhteyttä.

    Ota yhteyttä jo tänään saadaksesi lisätietoja lainatarjouksestamme tämän sähköpostin kautta: | spotcapglobalservices@gmail.com | tai viesti meille WhatsAppissa: +4915758108767 | & Vastaa hetkessä.

    VastaaPoista
  10. Hei hyvät naiset ja herrat, tarvitsetko kiireellisesti henkilökohtaista lainaa tai kaupallisia lainoja tai lainaa hankkeen käynnistämiseen tai talon tai auton ostamiseen tai tarvitsetko lainaa mihin tahansa tarkoitukseen? Jos kyllä, suosittelen ottamaan yhteyttä Sunshine Financial Groupiin {sähköpostitse: sunshinefinancialgroupinc@gmail.com} tai {WhatsApp: +447903159998}.

    Sunshine Financial Group on kattava finanssipalveluyritys, joka on sitoutunut auttamaan sinua parantamaan pitkäaikaista taloudellista menestystäsi. Räätälöitymme ohjelmasi on suunniteltu auttamaan kasvattamaan, suojaamaan ja säilyttämään varallisuutta tarjoamalla henkilökohtaista palvelua ja asiantuntemusta.

    Syy, miksi sinun tulisi ottaa yhteyttä Sunshine Financial Groupiin;
    - Levitä missä ja milloin tahansa.
    - Vastaanota käteistä alle 24 tunnissa
    - Voit lainata jopa 20 miljoonaa euroa
    - Ei piilotettuja maksuja.
    - Tuettu korko 3%
    - Saat mahdollisuuden valita takaisinmaksupäivä joko viikoittain, kuukausittain tai vuosittain 1-30 vuoden ajan.
    - Tarjoamme sekä vakuudellisia että vakuudettomia lainoja

    Jos sinulla on ollut niin vaikeaa saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta tai muilta rahoituslaitoksilta, älä huolestu enää, koska olemme auttaneet lukuisia henkilöitä ja organisaatioita, jotka ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin ympäri maailmaa. Kun haet kanssamme, haet luotettavan yrityksen kanssa, joka välittää rahoitustarpeitasi. Sinusta huolehditaan koko prosessin ajan.

    Jos tarvitset kiireellistä lainaa 24 tunnin sisällä, kirjoita ystävällisesti alla olevaan sähköpostiosoitteeseen saadaksesi lisätietoja
    Sähköpostiyhteys: (sunshinefinancialgroupinc@gmail.com)
    WhatsApp-yhteyshenkilö: +447903159998

    VastaaPoista
  11. Tere, ma olen Dikko. Olen siin, et soovitada teid kõiki hr Otto'le Mobil Funding Inc.-st, kes on lõpuks mulle suure naeratuse näkku andnud, andes mulle laenusumma 15 000,00 eurot väga madala intressimääraga. Lisateavet saate temalt täna e-posti teel: mobilfunding1999@gmail.com ja tänage mind hiljem, sest ta on tõepoolest usaldusväärne mees.

    VastaaPoista
  12. Hei, hae sinulle nopeaa ja kätevää lainaa maailmanlaajuisesti. CORONA VIRUS: n (COVID-19) nopean leviämisen vuoksi maailmassa kansainväliset rahoituslaitokset (IFI), joihin kuuluu Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, sekä International Finance Corporation ja Euroopan unionin finanssilautakunta ovat hyväksyneet joitain rekisteröityjä yksityiset lainanantajat tarjoavat ei-vakuudellista lainaa välitöntä lainatoimitusta verkossa tapatakseen yksilöitä, joita tarvitaan tällä kaudella COVID19-epidermissä. Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja. sähköposti: kateloansss@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Haluan todella arvostaa LAPOn mikrorahoitusta siitä, että hän antoi minulle 9000 euron lainan sairaan lapseni hoitoon. jos tarvitset kiireellistä lainaa, vältä väärennettyjen lainanantajien petoksia ja hae todellista lainayhtiötä sähköpostitse lapofunding960@gmail.com
    Whatsapp +447883183014

    VastaaPoista
  14. Tarvitsetko lainaa, olen yksityinen, luotettava ja luotettava lainanantaja; Tarjoan lainoja yrityksille ja yksityishenkilöille alhaisella ja edullisella 3 % korolla. Etsitkö yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa, asuntolainaa, autolainaa, opintolainaa, velan vakauttamista, vakuudetonta lainaa ja riskipääomaa? Jos pankki tai rahoituslaitos on evännyt lainan yhdestä tai useammasta syystä. Olet oikeassa paikassa lainapäätöksillesi, tarjoamme lainoja 2 000 € - 100 000 000,00 € 1-20 vuoden takaisinmaksuajalla
    Yhteydenotto: sähköpostitse: bryanstefanloanfirm@outlook.com bryanstefanloanfirm@gmail.com tai whatsapp +919654763221

    VastaaPoista