tiistai 14. tammikuuta 2020

miten paljon käytätte rahaa ruokaan kuussa?

Ugh.
Olen käyttänyt monifysovellusta ja lätkinyt kaiken ostamani sinne tämän kuun osalta. Olen järkyttynyt. ruokaan on mennyt lähes 300 euroa. Ja on 13.tammikuuta. Meitä asuu minä ja minun lapseni tässä ruokataloudessa. Ulkonasyömistä tuosta on nin 48e, eli ihan peruskotiruokaa siellä taustalla muutoin. Tietysti se, että asuttiin vähän kuin kahdessa kodissa alkuvuoden vaikuttaa tähän mutta silti. SILTI.

Laitoin instagramiin kysymykseen paljon ihmmisillä menee viikossa ruokaan, sillä minulla se 100 e menee HELPOSTI. Ei sisällä koiran ruokia, sillä niille on oma budjetti. Vastauksia tuli 30-200 euron välillä. Ja tämä on tosi iso iso iso iso kuluerä meillä, johon on pakko keskittyä. Me ei edes tehdä ruokahävikkiä juuri mitään.

Toinen asia, jonka huomasin kuluneella viikolla. Mulla on joku "tämä on nyt alennuksessa tämä on kannattava ostos" ajatusmalli olemassa. MEISANISIN, en siis tehnyt niin, uusia koko lakanamallistoni (joka kaipaa freesauksen tämän vuoden aikana, Finlaysonin alelaarissa ja olin jo niin lähellä ostamassa 100 eurolla alepetivaatteita kunnes tajusin, ettei nämä voi mahtua mun budjetttiin vaikka tilillä olisi rahaa ja ajaudun kohta taas käyttämään luottokorttia. Ja sitä en halua. Ja olin jo ostanut yhden petivaatesetin 20 eurolla, ja pääsen sillä alkuun. Olin myös ostanut yhden lastenkirjan. Sekä kaksi joulupalloa. Alennuksesta.

Ja kun katson noita kuittejani ja sanon ettei ole varaa matkustaa tai ottaa pt:tä koskaan niin oikeasti jos näitä pikkuostoksia ei olisi, kymppi siellä, kymppi täällä, 15 euroa tossa niin helvetti olisi vaikka mitä. Olen ostanut kyllä alennusmyynnistä ihan tarkoituksen mukaistakin tavaraa, kuten lämpimämmät ulkohousut, kunnon kengät metsäretkeilyyn (käydään 1-3kertaa viikossa) ja uimapuvun johon lihonut ruhoni mahtuu kokonaisuudessaan. Mutta koska ostin nämä järkevät asiat EN olisi saanut ostaa noita ei järkeviä. Koska tuloni tosiaan eivät ole miljoona/kk.

Helmikuuksi aion siis asettaa älä osta mitään muuta kuin ruokaa. Sillä sijaisehdolla, että jos päiväkodista sanotaan että joku asia on oltava niin se on hankittava lapselle. Kuten tässä kävi liian pieniksi menneiden kurahaskojen ja sisätossujen osalta.

En ole velkaantunut, en ole käyttänyt luottokorttia, mutta olen syönyt omasta pohjakassasta aivan paljon liikaa. opintolaina+muut lainat tippuu alle 39t tässä kuussa muutaman päivän päästä. Matkaa on!

22 kommenttia:

  1. Otan täysin saman tavoitteen nyt itsekin. Kaikkeen pieneen turhaan menee aivan liian paljon rahaa, ihan huomaamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laskin että mulla on varaa ostaa jotain 10 e mutta ei 5x10e. huuhhhuh. pölijä mikä pölijä. babystepsbabysteps.

      Poista
  2. Hei,
    Minulla on varattuna 200e kk omiin ruokiin ja päivittäistavaroihin. Perusruokani on edullista esim kaurahiutaleet ja maito. Satsaan lihaan ja aitoihin raaka-aineisiin muutoin. Syön mielestäni suht niukasti muutaman kerran päivässä. Se riittää pitämään painon ihannepainossa ja energiaa silti riittää kokoaikatyöhön.
    Päänsisällä on iso asia opetella ns. tarpeiden siirtoa eli kaikkea ei tarvitse saada heti nyt vaan ehkä ensi kuussa tai ensi vuonna. Oppia näkemään sen että se mitä velalla on hankkinut niin itse asiassa et ole sitä ostanut, se ei ole sinun. Monihan meistä asuu kodeissa, ajaa autoilla ja käyttää tavaroita tai käy lomilla, joita ei omista tai ei ole ostanut. Koska velkaa ne vaan on.
    Tsemppiä projektiisi velattoman elämän puolesta! Se on todellista vapautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. true that. Se on jonkun muun niin kauan kun en ole sitä maksanut. Mekin syödään perusruokaa, mutta en ymmärrä, aion käydä läpi näitä täällä koko helmikuun.

      Poista
  3. Mulla budjetit on aina kuun puolivälistä seuraavan kuun puoliväliin tilipäivästä johtuen. Joulu-tammikuu aika huonoa vertailla, koska joulu ja jouluruoka. Jouluna parhaillaan syömässä 7 henkilöä, joulun alla myös ruokittiin mun vanhemmat. Budjetti oli 300e, josta käyttämättä 0,17e joten aika tarkalle meni. Meillä asuu siis minun ja avomiehen lisäksi kaksi teiniä joka toinen viikko. Toki mieskin käy välillä kaupassa, nämä eivät budjettiin sisälly, mutta toisaalta välillä myös miehen lapset syömässä joten veikkaan, että tuo budjetti on aika passeli kahdelle aikuiselle ja yhdelle teinille (2 teiniä joka toinen viikko = 1 teini koko ajan). Tai yhdelle aikuiselle ja kahdelle teinille. Normikuukautena menee varmaan 200-250e ruokaan (tästä eritellään hygieniatuotteet yms. pois).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla menee wc-paperit deodorantit yms tähän samaan, muttei shampoita yms.

      Poista
  4. Mun ruokakauppabudjetti kuukaudelle on 250 euroa. Käytän tästä yleensä vähän yli 200 euroa. Tähän kuuluu myös kaikki kodintarvikkeet (esim vessapaperi) ja siivoustarvikkeet, joskus jopa henkilökohtainen hygienia. Lisäksi työpaikkalounaat, joihin budjetoin 80 euroa ja käytän 60-100 euroa. Lisäksi tulee vielä ravintolakulut, jotka pitävät sisällä alkoholin (joka joskus vie isoimman potin ravintolabudjetista, koska päädyn aina paikkoihin, joissa viinilasi maksaa 15 euroa huoh). Tähän budjetoin 100-200 euroa ja kulutan 100-350 euroa. Eli karuimmillaan mun budjetti on ruokaan 250+80+200 eli 530 euroa YHDELLE HENGELLE (joka aina välillä vielä ylittyy, masentavaa). Onneksi en ihan aina käytä budjetoitua summaa, esim marraskuun palkkakaudella näihin kaikkiin kolmeen meni noin 350 euroa. ”Parhain” kuukausi on ollut yli 600 euroa. Itseasiassa aika iso vaihtelu, kun nyt alkoi asiaa miettimään.

    Olisi itseasiassa mielenkiintoista joskus seurata, että paljonko käytän kuussa pelkästään ruokaan eli ruoka, mitä ostan kaupasta ja ravintolasta/lounasravintolasta. Jättäisi alkoholin ja kodintarvikkeet tms pois. Mulla myös tulee jonkin verran (valitettavasti) ruokahävikkiä, tähän yritän aktiivisesti kiinnittää huomiota ja saada nollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurataanko helmikuu tarkasti ruokamenoja? Mitä, mihin ja kuinka paljon?

      Poista
    2. Kuulostaa suunnitelmalta! Mä mahdollisesti aloitan jo 20.1. kun sitten menee palkkakauden kanssa yksiin.

      Poista
  5. Helmikuussa sama tavoite!
    Tipahdan nyt vanhempainrahalle ja koska siitä pitää edelleen maksaa kaikki normaalit kulut, ei ole varaa ostella turhia. Tai olisi, mutta se on sitten myöhemmin taas jostain tärkeämmästä pois. Enkä halua pihistellä kotona ollessa liikaa, niin turhiin ostoksiin ei vain enää ole varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ja sitten vanhempainvapailla ei pysty yhtään vaikuttamaan tuloihin lisätöillä yms niin joutuu laskemaan hyvin tarkasti.

      Poista
  6. Meillä on viisi ja koira. Ruokakauppaan menee 500e/kk, sisältää ruoan lisäksi puhdistusaineet, vessapaperit ja muut mitä marketista haetaan. Kesäisin budjetti tekee tiukempaa koska kaksi teiniä syövät paljon. Itse olen nirso syömäri eikä minulle uppoa esim. makaronilaatikko.

    VastaaPoista
  7. Vaihtelee jonkun verran kuukausittain. Ensimmäinen numero on ruokakauppa ja toinen numero on ravintola.

    Syyskuussa 167,55 + 35,50 = 203,05
    Lokakuussa 243,85 + 55= 299,75
    Marraskuussa 223,30 + 88,50= 311,80
    Joulukuuta ei kannata tähän ollenkaan laittaa :)
    Tammikuun kaksi viikkoa 103,65 (toistaiseksi ei ainuttakaan ravinntola käyntiä tässä kuussa)

    Eli keskimäärin ruokakauppaan menee 200-250e/kk ja siihen sitten satunnaiset ravintolaruokailut päälle. Töissä mulla on aina omat eväät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olet tarkkaan laskenut, eli sinullakin heittelee, ja ilmesesti yhden hengen talousko? Musta on utopistista että saisin ruokamenoja alle 300 euron kk mutta pistän nyt syyniin.

      Poista
  8. Meillä menee n. 400€/kk ruokalaskuun, se sisältää myös pesuaineet, vessapaperit, vaipat ym. Taloudessa kaksi aikuista ja kiinteitä syövä vauva. Lisäksi tulee välillä haettua noutoruokaa, ehkä n. 50€ saa siihen menemään kuukaudessa.

    Yritetään syödä ihan sellaista perusterveellistä kotiruokaa. Evääksi tehdään ruuat itse. Ruokalaskuun kyllä saa helposti uppoamaan sentin jos toisenkin. Yleensä meillä mies käy kaupassa, koska sortuu harvemmin heräteostoksiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo olisi parasta, että kaupassa kävisi joku joka ei sorru. MÄ sorrun tarjoustuotteisiin ihan liian helposti.

      Poista
  9. Meillä on ruokabudjetti 500e/kk ja kyseessä kahden aikuisen talous. Se sisältää myös hygienia ja siivoustuotteet, joita marketista ostetaan.
    Yhtenä kuukautena seurasin, että miten tuo 500€ oikein jakautuu niin siitä n.120€ meni kasviksiin ja hedelmiin 150€ lihoihin ja leikkeleisiin, 45€ kananmuniin, 65€ maito- ja jogurttituotteisiin, 30€ välipaloihin ja herkkuihin, 15€ leipään ja loput siivous ja hygieniatarvikkeisiin ja kuiva-aineisiin.
    Ehkä tällainen kuukauden seuraaminen mihin ne rahat ruokakaupassa oikein hupenee voisi auttaa hahmottamaan mikä on se kategoria mistä haluaa säästää?
    Itse tultiin miehen kanssa lopulta siihen tulokseen, että ei oikeastaan haluta tinkiä mistään kategoriasta, koska nyt jo ostetaan lihoissa aina kuk mahdollista kaupan omaa merkkiä (kotimaista) mutta sitten toisaalta halutaan panostaa kunnon kokolihaleikkeleeseen, jota aamulla laitetaan munakkaaseen. Ruokakauppana meillä toimii Prisma/S-market. Mutta ehkä sinä löydät omasta kauppalaskusta jotakin nipistettävää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vitsi miten tarkasti olette jaksaneet syynätä! Prisman kuitithan näyttää nykyään sen mihin se raha jakautuu ja mikä on kotimaisuusaste yms. Mutta täytyy siis katsoa ja avata tänne niitä menoja.

      Poista
  10. Meillä menee kahden ihmisen taloudessa ruokakauppaan rahaa noin 300 euroa kuukaudessa. Tämän lisäksi tulee kuitenkin ulkonasyömiset, joihin menee kuukaudesta riippuen 0-200 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ulkonasyöminen vie nopeasti rahat! ja mä maksan vielä itseni ja minipuudelin niin jokainen reissu on jonninverran, paitsi sushibuffetti, jossa laosen osuus on 3,5 e. :D

      Poista
  11. En ole eurolleen seurannut, mutta tuntuma on se, että rahaa menee ruokakauppaan (muutakin kuin ruokaa) n. 120 - 150 e/kk, yhden hengen talous. Yksinkertaista vegaaniruokaa itse tehden. Kaurahiutaleita, kauramaitoa, siemeniä, pähkinöitä, papuja, soijasuikaleita- ja rouhetta, kaupan halvinta ruisleipää, paljon satokauden kasviksia ja hedelmiä jne. Kiinnitän paljon huomioita kilohintoihin. Prisma ja Lidl kauppoina.

    VastaaPoista
  12. Meillä asuu 2 aikuista ja 2 teinipoikaa. Kauppalaskut sisältävät myös taloustarvikkeet yms. Minulla menee omiin ja poikien päivittäisiin + miehen satunnaisiin ruokiin 300€/kk. Miehellä menee vielä toiset 300€/kk, koska hän joutuu ostamaan usein eväät tien päällä kaupasta tai syömään ravintolalounaan. Näihin menee n. puolet miehen summasta. Lisäksi hänellä menee 150€/kk ENERGIAJUOMIIN!. Eli meidän 2+2 perheen ruoka (yms) budjetti on 450€/kk ja tämä sisältää myös ulkonasyömiset. Ja lisäksi tuo järkyttävä summa energiajuomiin (mies on luvannut vähentää, mutta epäilen ettei tule tapahtumaan).

    VastaaPoista