lauantai 23. tammikuuta 2021

Karanteeniterveiset

 Heissuliveivei,

karanteenista terve! Kuinka vähän ruokaan saa laitettua rahaan? 1142 euroa kuukaudessa ruokaan on onneksi vain paha muisto, jota yritän muistella aktiivisesti etten koskaan uusisi sitä! Nimittäin ollaan menossa oikeaan suuntaan ja pysyttykin siellä!

Tämä kuukausi näyttäisi nimittäin siltä, että voitaisiin jäädä alle 350 euron ruokakauppaan laitettujen eurojen osalta ja siis oltuamme jo noin viikon karanteenissa niin tajuan edelleen kuinka vähän ruokaa voi kotiin ostaa ja silti pärjää erittäin hyvin! Varsinkin kun lähettää jonkun toisen ostoksille täytyy miettiä tarkkaan mitä ja minkä verran tarvitsee ja kehtaa pistää toisen ihmisen kantamaan :) 

Nyt siis lounaskortille kertyy saldoa, sillä karanteeni jatkuu vielä viikon! Toiveena olisi, että tämä näkyisi vaa´assa tai tarkemmin sanottuna peilissä kun vaaka meni rikki ja uutta en aio ostaa. 

Tässä kuussa puskuri on tähän mennessä kasvanut melkein 100 euroa ja mitään ihmeellisiä ostoksia ei ole tehty. Kasvojen pesuaineen ja hiuspohjan kuorinnan ostin ja tuo kuorinta oli -30% ja kasvojenpesuaine -20%. Kuorinta pelasti elämäni! Päänahan kutina ja järjetön hilseily vähenivät radikaalisti heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Näihin meni yhteensä 35 euroa. Kasvojenpesuaine ei vielä saapunut, enkä sitä ulos saakkaan kaupasta ennen kuin karanteeni loppuu. Karanteenin aikana en ole meikannut joten vesipesu kasvoille on riittänyt.

Listaanpa siis muutaman muun säästökohteen vielä:

1) trimmasin koirat itse: säästöä 100e

2) vaihdoin koiran raakaruokinnasta tokmannilta ostettaviin nappuloihin-> säästöaste selviää pidemmällä tarkkailulla

3) lokakuun jälkeen en ole käynyt kampaajalla! En osaa sanoa mitä hiusteni kanssa teen joten odottelen nyt. Tuntuu järkyttävältä laittaa noin 150 e kampaajaan ja värjätä hiuksia kun se hiusväri ei kuitenkaan pysy kauhean pitkään. Viimeiset vuodet kampaaja on sävyttänyt mun tukkaa koska kun se blondattiin niin se taittui koko ajan keltaiseksi, joten hän yritti kääntää sitä väriä koko ajan pois keltaisesta, mutta koska kyse ei ole väristä se ei juurikaan pysy -> ei järkeä. Nythän tukkani ei ole blondi. 

Ajattelen joko kasvattavani oman värini ulos ja leikkaavanani tämän suht lyhyeksi. Tai sitten annan olla tämän setin mikä on nyt ja ostan vain kaupasta jotain kuparisuutta tukevaa hoitoainetta ja vähän lyhennän tätä. En osaa vielä sanoa. Olen paljon tummempi juuriväriltäni kuin muistin. Kaipaan ehkä sellaista raikkautta. Mutta toisaalta tukka on vielä minusta "ihan kiva" ja en nyt halua vielä tehdä mitään. Täydellinen kampaamokuukausi olisi huhtikuu, koska sitten saisi leikattua kivan kesätukan. Mutta koska en ole vielä varma, en halua tässä kuussa tehdä mitään. Ja vähän lupasin, että teen maisteriopinnoista kaikki muut tehtävät paitsi itse lopputyön valmiiksi ennen kuin menen kampaajalle.

Niskaongelmiin fysioterapeutti sanoi että läppärillä työskentely kaikista isoin ongelma. PItäisi nostaa näyttö silmien korkeudelle ja täytyy sanoa että kun olen nyt pitänyt läppäriä kirjatason päällä niin ongelma on helpottanut. Olen vain hämmentynyt miten vähän pidän päätä oikeasti suorassa; kännykkää yms katson alaspäin. Eli siihen tultava muutos.

Olisin halunnut talven kestävän vielä. En kestä tätä loskaa! 



3 kommenttia:

  1. Omat tukkavinkit:

    Jos itselle sopii pidempi tukka ja hiuslaatu ei ole superohutta ja haurasta niin sen kanssa elämä on yllättävän helppoa kun kampaamossa ei tarvitse hirveän usein käydä. Kerran vuodessa voi käydä nipsaisemassa sen 10-15 cm veke jos siltä tuntuu.

    Jos kotikaupungissasi on kampaamokouluja niin sieltä tukanleikkuun (sekä myös värjäyksen) saa usein paljon halvemmalla ja riski sille, että leikkaus nyt ihan täysin menisi pieleen on kuitenkin aika pieni sillä kouluttajat valvovat aika hyvin opiskelijoiden tekemisiä. Tampereella esim. saa koulussa tukanleikkuun 20 eurolla :)

    Netistä myös löytää hyvin ohjeita kuten kaupan hiusväreillä pystyy tekemään itse ihan järkeviä värjäyksiä esim. juurikin raitoja ilmeen raikastamiseksi. Kaupan värikoodien ymmärtämiseksi myös löytyy ohjeita (Suomeksi on ollut eräs kampaaja-blogikin joka näistä kertoi hyvin, mutta en nyt muista sen nimeä ollenkaan joten en voi linkata sitä!) sillä niissä purkkien kuvat ei kerro vielä oikein mitään vaan numeroita pitäisi tuijotella jotta saa varmemmin oikeaa sävyä päähänsä.

    Toki jos hiukset vaativat erikoishoitoa (kuten tuo päänahka!) niin silloin on mentävä sen mukaan, eikä sniiduilu onnistu niin helposti.


    Terveisin lukija, joka lurkkailee täällä tasaisin väliajoin, mutta ei ole vielä koskaan kommentoinut. (Ja joka on koko elämänsä vältellyt kalliita kampaamoreissuja).

    VastaaPoista
  2. Hei Hyvät naiset ja herrat, tarvitsette taloudellista apua? Olen Susan Benson. Olen lainanantaja ja myös finanssikonsultti.

    Tarvitsetko yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa, asuntolainaa tai lainaa projektisi loppuun saattamiseksi? Jos vastauksesi on kyllä, suosittelen, että otat yhteyttä yritykseeni. Tarjoamme kaikenlaisia ​​lainapalveluja, mukaan lukien pitkä- ja lyhytaikaiset lainat. Jos haluat lisätietoja, kirjoita meille sähköpostitse: (sunshinefinancialgroupinc@gmail.com) tai Lähetä minulle sähköpostia WhatsApp-palveluun: +447903159998 ja saa vastauksen hetkessä.

    Olemme kattava rahoituspalveluyritys ja olemme sitoutuneet auttamaan sinua täyttämään kaikki toiveesi. Olemme erikoistuneet tarjoamaan jäsenneltyjä rahoitusratkaisuja yksityisille ja yrityksille tehokkaimmalla ja nopeimmalla tavalla.

    Tässä on joitain syitä, miksi sinun pitäisi ottaa meihin yhteyttä lainan saamiseksi;
    * Mukavuus - Voit hakea lainaa missä ja milloin tahansa.
    * Joustava summa - Voit päättää, kuinka paljon haluat lainata.
    * Nopea suora rahoitus - saat lainasi 24 tunnin kuluessa hyväksynnästä.
    * Joustava korko - kohtuullinen korko 3%.
    * Korkea hyväksyntä
    * Joustava takaisinmaksu - saat mahdollisuuden valita takaisinmaksupäivä joko viikoittain, kuukausittain tai vuosittain 1-30 vuoden ajan.
    * Yksinkertainen online-sovellus.
    * Henkilökohtainen ohjaus ja asiantuntemus.
    * Ei piilotettuja maksuja

    Älä menetä mahdollisuutta varojen puutteen vuoksi. Ota nyt yhteyttä yritykseeni, voimme auttaa sinua lainalla, koska olemme auttaneet lukuisia henkilöitä ja organisaatioita, jotka ovat kohdanneet taloudellisia vaikeuksia ympäri maailmaa

    Jos haluat lisätietoja lainatarjouksestamme, lähetä meille lainapyyntösi tähän sähköpostiosoitteeseen sunshinefinancialgroupinc@gmail.com tai WhatsApp-palveluun numeroon +447903159998

    Välittäjät / konsultit / välittäjät ovat tervetulleita tuomaan asiakkaansa ja ovat täysin suojattuja. Työskentelemme luottamuksellisesti yhdessä kaikkien osapuolten hyödyksi.

    VastaaPoista
  3. Hello everyone, I have been lied to by so many companies that have claimed to be real lenders, but all my efforts have been in vain, I have lost more than 3500 euros to fake lenders to whom claim to be what they are not. Until my friend introduced me to the right lender I contacted and I successfully obtained a loan from them in just 48 hours, I would recommend anyone looking for a loan without fear to contact them by email:lapofunding960@gmail.com
    Whatsapp +447883183014

    VastaaPoista