Juuri tuossa heittelin vinkkivitosia jakoon ja katsos en osaa itse ihan alkeellisia asioita. Eli laskin tuota minun velanmaksuani ja halusin, että velkasumma on alle 3000 kuun puolivälissä. No se ei tule onnistumaan. Velkaa on nyt 3345. Tilillä rahaa euroa. Huomenna tulee 156 ja perjantaina ehkäpä jotain 350 euroa. Alun perin ajattelin laittavani huomenna 100 euroa velkoihin ja 250 euroa sitten 13.päivä.
Hieno suunnitelma MUTTA 13.päivän jälkeen rahaa tulee seuraavan kerran 26.7. Eli jos huomenna ottaisin 20 euroa ruokarahaa ja 13.päivä 130 euroa, niin ruokaan budjetoisin 150 euroa tuosta 506 eurosta. Loput 350 voisi mennä luottokorttimaksuihin PAITSI, että minulla on 150 euron edestä laskuja jo pankkitilillä: sali, dna-velat ja vakuutusmaksuja. Eli ei onnistu. Ei vain onnistu.
ELLEN saisi myytyä tavaraa 100 eurolla. Mietin yövuoron kuumeisesti olenko valmis myymään lääkikseen käyttämäni valmennuskamat. Olisin. Täytyy vain tehdä se. Saa niistä useamman kympin. Täytyy jaksaa vain mennä varastoon hakemaan kaikki ja aidosti myymään. Mitähän muuta sitä keksisi, mistä voisi luopua.
Kahden euron haasteesta on enää jäljellä viimeisten tuntien jännitysminuutit! Hikeä ihan pukkaa kun miettii miten tässä käy!
Oletko itse siis päässyt sisään jo lääkikseen? Etkä tarvitse niitä enää?
VastaaPoistaEn. En vain aio hakea enää :/
PoistaMontako kertaa olet hakenut? Oletko ihan varma että et vaan ota vielä kokeilua? Ps. Itse hain arkkitehdin ko 3 kertaa ja kyllä se kannatti (vaikka itse ajattelin silloin että vaan tyhmänä en tajua että minulla ei ole kykyä vaan alalle. Töissä tajusin että eihän se valintakoe sitä mittaa). .. (ja varsinkin vielä jos olet jo nyt hoitoallalla...). Ps 2 ajattelen että opiskelu kannattaa aina.
PoistaTeen tästä oman jutun että.mitä minä haluan tehdä elämässäni 🙂
PoistaToi on kyllä tosi vaikeeta, kun tulee summia ripotellen. Oon ennenkin törmännyt tohon haasteeseen sun tekstejä lukiessa. Itellä sama, mutta yritän vaan silti tehä summasta kokonaisbudjetin. Helposti vaan tuntuu, et ne erilliset 100e menee helposti tuhluuseen, kuin jos tulis kerralla...
VastaaPoistaHei kaikki.
VastaaPoistaOlen Fatima Mireia Beatriz ja olen kotoisin Limasta, Perusta. Etsin lainaa netistä ja olin hyvin peloissani. En ollut koskaan aiemmin hakenut lainaa, joten tein taustatutkimusta ja etsin laillista yritystä. Löysin sellaisen nimeltä Loan Credit institutions. Tutkin, mitä ihmiset sanoivat tästä yrityksestä, ja se oli totta. Päätin hakea heiltä lainaa. Tarvitsin 65 000 dollaria yrityksen perustamiseen. Kun hain lainaa, he kertoivat minulle kaiken, mitä minun piti tehdä, ja vakuuttivat, että lainani olisi perillä alle viidessä arkipäivässä. Sanoin okei. Sain lainani tältä yritykseltä. Kirjoittaessani tätä nyt minua ei ole koskaan aiemmin huijattu, ja tämä yritys on loistava. Olen kuullut ihmisten puhuvan huijauksista, mutta minua ei ole koskaan huijattu, ja kiitän Jumalaa siitä. Joten jos tarvitset oikeaa lainaa, tämä on oikea yritys hakea. He auttavat sinua, ja heidän kertomansa lainanantoaika on täsmälleen se aika, jolloin saat sen. Kirjoitan tämän viestin kaikille, jotta he eivät hae lainaa väärästä yrityksestä. Jos tarvitset oikeaa lainaa, ota yhteyttä tähän yritykseen, niin olet tyytyväinen. Heidän sähköpostiosoitteensa on loancreditinstitutions00@gmail.com tai WhatsApp: +393509313766. WhatsApp: +393512114999.
Jotain uutta!!
VastaaPoistaHei kaikille!
Pysähdyn tällä kanavalla kertomaan hyviä uutisia.
Sain äskettäin lainan, jota en ollut oikein harkinnut, mutta olin iloisesti yllättynyt tästä miehestä.
Hänen nimensä on yksinkertaisesti herra Elijah.
Löysin Facebookissa kommentin hänen nimensä alla ja yritin ottaa häneen yhteyttä saadakseni tietoa lainan saamisesta.
Sain häneltä 100 000 dollarin dollarin lainan alle 72 tunnissa pankkisiirrolla.
Jaan hänen yhteystietonsa, jotta voit pyytää hänen apuaan, jos tarvitset sitä.
Sähköposti: loancreditinstitutions00@gmail.com
Puhelin: +393512114999.
Whatsapp: +393509313766.
Ota yhteyttä häneen saadaksesi lisätietoja. Kiitos!