Heipsundaa,
pyydettiin erillistä postausta siitä mitä ja minkä verran sitä velkaa on. Nyt en jaksa muistaa kauanko olen ollut kuivilla luottokorttivelasta? Useamman vuoden? Eilen illalla ahdistuin siitä tunteesta mikä silloin aina oli kun laski viimeisiä pennosiaan ja höyläsi kortilta viimeistä viittä euroa.
Eli minulta löytyy siis tavallaan kolme mutta käytännössä neljä eri velkamuotoa. Nämä luvut on sellaiset, ettei tämän tilipäivän lyhennykset vielä näy siellä, eli päivitän nämä luvut vielä sitten uudestaan.
Matalimman koron velan otin lyheentääkseni isomman koron velkaa. Alunperin minulla oli S-Pankin "halvemman koron" (vs. aikaisempi kulutusluotto) luottoa 15000 euroa. Sitten työpaikan henkilöstökassasta sai omaa nettotuloansa vastaavan summan lainaa, jonka korko on todella alhainen - tämän hyödynsin ja sillä aion veivata tuota korkeamman koron lainaa alaspäin mahdollisimman paljon.
Eli S-pankin lainaa minulla on tällä päivämäärällä ( ei näy perjantain lyhennys vielä) 11036, 32 e. --> tämän haluaisin 8000 euroon nopeasti, sillä minulla on omassa pankissani hiukan halvemmalla korolla 0,5%-yksikköä halvemmalla korolla mutta puolet pienemmällä tilinhoitomaksulla (12.5 e--> 6e) oleva lainamahdollisuus. Minimilyhennys on 140, 37 e S-pankin lainalla ja tulevalla oman pankin lainalla 210 e.
Henkilöstökassan lainaa minulla 2140e, ja nyt sieltä voisi nostaa 370 e. Tämä lyhenee automaattisesti tilipäivänä aina 100e.
Sitten minulla on kaksi erillistä opintolainaa (en tiedä miksi ne on erillisiä) mutta niitä on siis 18620,57 ja 4579, 46 e. Näiden lyhennys on kuukaudessa sen 236 euroa. Seuraava lyhennys on huomenna.
Yhteensä siis opintolainoja 23200,03 + S-Pankki 11036,32 ja henkilöstökassa 2140 =36 376,35
Käytännössä minimilyhennyksillä 236 +140+100= 476 e tuo kalleimman koron laina ei lyhene juurikaan. Opintolainojen ja henkilöstökassan lainaerien kulut ovat niin pienet että lyhenevät lähes kokonaisuudessaan.
Jos haluaisin että lainani lyhenisi 7000 euroa vuodessa, jolloin tuo potti olisi viidessä vuodessa selätetty joudun lyhentämään ainakin 8000 euroa vuodessa, jotta korkojen vaikutus häviäisi. Tämä tarkoittaisi mitä? Noin 680 e/kk?
Pilkon osatavoitteisiin: haluan tuon kalliimman lainan asap 8000 euroon, jotta saan sen siirrettyä halvemmalle lainalle. Siihen käytän vipuna tuota henkilöstökassan lainaa.
Tänä vuonna alle 30000 euron? Katsotaan :)
Minun pitäisi saada kertapalkkio töistä maisteriksi valmistumisesta -- saan tietää summan parin viikon sisään. Tämän haluaisin laittaa velkojen lyhennykseen. Sen lisäksi luovuin nyt lounaskortin lataamisesta. Käyn aivan liikaa ulkona syömässä. Nyt kun ollut liikaa hommaa töissä, en ole kerennyt kuin syödä nopeasti ruudun ääressä ja hengissä olen pysynyt.
Haluaisin myös pudottaa painoa sen 10 kiloa kesään mennessä -- pakko siis keskittyä syömisen terveellisyyteen.
Mutta tällaista tänään, kohti velatonta elämää :)
Kuinka paljon tossa S-pankin lainassa on korko?
VastaaPoistaOnnittelut valmistumisesta! Minkä alan maisteri susta tuli?
VastaaPoistaHurjaaa että vaikka maksaa 140 euroa, niin S-pankin laina ei lyhene paljoa. Kuinka paljon se vähenee sitten? Mikä on sun lainaaika siinä?
VastaaPoistaHei hyvät naiset ja herrat; Tarvitsetko pikalainaa 24-48 tunnin sisällä? Jos vastauksesi on kyllä, neuvon sinua hakemaan lainaa Novelty Financesta.
VastaaPoistaNimeni on Davina Claire, olen rahoitusvälittäjä ja olen myös rahoituskonsultti. Olen huomannut, että monien ihmisten on niin vaikea saada lainaa joko pankista tai muista rahoituslaitoksista korkean koron, riittämättömien vakuuksien, velkaantuneisuuden, alhaisten luottopisteiden tai muiden syiden vuoksi. Suosittelen kaikkia lainaa etsiviä ottamaan yhteyttä Novelty Financeen saadakseen lainaa erittäin alhaisella 3 %:n korolla. He ovat luotettava lainayhtiö ja voit työskennellä heidän kanssaan. Voit ottaa heihin yhteyttä sähköpostitse: | noveltyfinances@gmail.com | TAI lähetä viesti WhatsAppiin numeroon +447915601531 saadaksesi lisätietoja.
NOVELTY FINANCE tarjoaa rahoitusratkaisuja. Ne tarjoavat kaikenlaisia lainapalveluita (henkilökohtainen laina, yrityslaina ja monet muut). Ne tarjoavat joustavia ja useita lainavaihtoehtoja, mukaan lukien vakuudelliset ja vakuudettomat lainat, pitkäaikaiset ja lyhytaikaiset lainat, jotka on räätälöity taloudellisiin tarpeisiisi.
Mitä saat, kun haet Novelty Financeen:
• Välitön pääsy varoihin hyväksynnän jälkeen.
• Kilpailukykyiset korot (3 % vuodessa)
• Joustavat takaisinmaksuehdot
• Helppo hyväksyntä, jos tarvitset lisävaroja
• Voit hakea lainaa milloin tahansa ja missä tahansa.
• Sinua ei kiirehdi maksamaan takaisin lainaa, vaan saat aikaa lainan takaisinmaksun käynnistämiseen.
• Ei piilokuluja
Kuinka hakea:
Lainan hakeminen on nopeaa ja helppoa!
Jos olet kiinnostunut hakemaan lainaa Novelty Financesta ja tarvitset lisätietoja lainatarjouksesta, LÄHETÄ SÄHKÖPOSTI osoitteeseen (noveltyfinances@gmail.com) TAI lähetä viesti WhatsAppiin numerolla +447915601531 saadaksesi lisätietoja ja suullisia tiedotustilaisuuksia. Ehdot ovat voimassa.
Hei, miten sun suunnitelmat on onnistuneet? Saitko palkinnon?
VastaaPoistaEtsitkö velan vakauttamista, vakuudettomia lainoja, yrityslainoja, asuntolainoja, autolainoja, opintolainoja, henkilökohtaisia lainoja, riskipääomaa jne! Olen yksityinen lainanantaja, annan lainoja yrityksille ja yksityishenkilöille alhaisella ja kohtuullisella 2 prosentin korolla. Sähköposti osoitteeseen: christywalton355@gmail.com
VastaaPoistaHei, ois kiva kuulla päivityksiä! Toivottavasti kaikki on hyvin.
VastaaPoista