lauantai 17. helmikuuta 2018

Maksusuunnitemat UUSIKSI

Mun maksusuunnitelmat menivät täysin uusiksi. Jotta tilanteen kaoottisuus tulisi hyvin esiin voin kertoa, että tällä viikolla nukkumatunteja on ollut älyttömän vähän. Muutto hoitui yhden tunnin nukkumisella yövuoron jälkeen. Oon ollut ihan hepsankeikka kun olen ollut sanoissani niin sekaisin, tämä on onneksi huvittanut minua sekä lähiympäristöä. Mutta mitä suurempiin kysymyksiin ELI mitä siellä rahamaailmassa on tapahtunut?

Ensinnäkin. Myönnetään. Ruoka/käyttötili on ollut lian kovalla kulutuksella. Tarjosin kaverille sushilounaat (ja söin myös itse) (hän siis teki lamppuhommia uudessa asunnossa) sekä remppaillessani asuntoa kävin toisen kerran sushilla (vaiko kolmannen) ja tilasin yksi päivä pizzan. En kyllä edelleenkään oikein ymmärrä noita pizzamestojen pizzoja. Missä on maku?

Mutta takaisin asiaan. Ruokatililtä on mennyt enemmän rahaa kuin soisin. Vessaharjan lisäksi tarvitsin jatkojohdon, ja koska olin viimeiset kaksi viikkoa vlttänyt ostamasta mitään kovinkaan eksoottista ruokaa kotiin niin niitä olen hommannut tänne (kuten ketsuppi ja sinappi).

Ruokatilillä on tällä hetkellä: 83,92. Tämän pitäisi riittää 23.2 saakka eli 6 päivää. Fair enough. Riitää.

Ennen kuin avaan tarkemmin muutoksia on puhuttava siitä mitä tililleni on tullut rahaa sisään. 
Elatustuesta puolet siirsin maksutilille eli 80,78. Loput 76 euroa jäi ruokatilille. Kela päätti, että näillä tuloilla saan asumistukea 310 e. Helmmikuun osalta maksettiin 236 euroa vielä lisää. Tästä 200 euroa siirsin maksutilille. Lisiä (joulu ja uusivuosi) sain aivan älyttömsti eli 470 euroa, josta 300 euroa siirsin maksutilille.

Minun tavoitteena oli vielä torstaina a) myydä niin paljon tavaraa, että saan ostettua tiskikoneen (265 euroa kasassa) ja b) saada maksutilille kerrytettyä 800 euroa, jotta voin ostaa pesukoneen. Pidin torstaina ystävilleni tuparit ja pädääbuum: ystäväni on muuttamassa ensi viikolla, ja heiltä jäisi muutaman vuoden vanha (ehkä 4?) 45 cm tiskikone. Enää tarvitsee hoitaa irrotus, kuljetus ja asennus. Onneksi yksi sukulainen tekee näitä työkseen joten nyt olen yrittänyt houkutella häntä tekemään älyttömän ison palveluksen (koska kuka tahansa ei voi vakuutussyistä irrottaa ja asentaa tiskikonetta).

Mun kaveri oli sitä mieltä, että säästämäni 265 eurolla voin mielummin käydä vaikka hieronnassa (niskat kiittäisi) mutta mähän repäsin: nimittäin maksutilillä on tapahtunut nyt seuraavaa:

1) Maksoin silmälasit pois
2) lyhensin mastercardia 101 euroa (lasku oli 91e)
3) Lyhensin op-velkaa 50 e (lasku 30 e)
4) maksoin verhot ja palapelin:59,88+27,69
5) maksoin kaikki muut laskut, joita on tullut

Käytännössä valitsin nyt vyörytystekniikan. Eli maksoin pienimmät pois ja nyt lhden vyöryttämään. Haluan laittaa jokaisesta tililleni tulevasta rahasta puolet aina maksutilille ja puolet käyttötilille (hox, palkkapäivä tietysti eri).

Hyviä uutisia on paljon:
1) asumistuki säilyy tässäkin asunnossa samana, koska vuokra pieneni niin vähän (varmistettu kelalta)
2) olen karsinut älyttömästi tavaraa! 265 eurosta kustannetaan kampaaja. Loput säästetään salsatuntetihin?Yritän vielä myydä lisää. MM. yhdestä ruokapöydästä olisi kiva päästä eroon.
3) MULLA ON IHANA UUSI KOTI! Sneack peak eteiseen :)



4 kommenttia:

  1. Kerrohetikaikki!

    Mikä on seuraava velka mikä vyörytetään maaliin Op vai S-pankki? Paljonko maksuvaraa vapautui kuukausitasolla seuraavaan velkaan kun silmälasit tuli maksettua? Ja mikä tää velkalistassa näkyvän DNA:n summa on? Ilmeisesti jotain puhelimia hommattu sekä itselle että pienille ihmisille.

    Ja vaikka niitä aiemmin keskusteluja yllättäviä muuttokuluja (ei pizzaa vaan sushia :D) niin huippua että ei oo tarvinnu lisää velkaa niiden takia ottaa.

    Kiva herätä kun tällasia kivoja uutisia on maailmalla tarjota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dna:lla on tabletti, puhelin, joka meni rikki viime kesänä, 130 euron puhelin, jonka ostin hajonneen tilalle ja vielä uusi puhelin jonka ostin kun se kesällä ostettu oli susi. Avaan näitä jossain postauksessa.
      Op vai s-pankki... En ole varma! Op:ssä on isommat kulut. En osaa päättää vielä mutta about 46 e tuli lisää silmälasien osalta.

      Poista
  2. Hyvä hyvä!

    Jos keittiössäsi on tiskikoneen liitännät valmiiksi, ei tislikoneen asentamiseen tarvita ammattilaista. Koska jos liitännät on valmiiksi, tarvitsee vain kiinnittää vesiletku ja poistoletku, ja nämä eivät vaafi ammattilaista.

    Samoin kuin pyykinpesukone. Jos pyykkikoneen vesiliitäntä on valmiina, senkun vaan kiinnittää letkun siihen kiinni. On eri asia jos näitä vesipisteitä ei ole valmiina, silloin tarvitaan ammattilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkiksi muuttofirma ei irrota tiskikoneita ja ainakin heka vaatii, että asennuksen on tehnyt joku joka osaa sen ja vahingon sattuessa se pitää pystyä todistamaan.

      Poista