torstai 16. helmikuuta 2017

Tavoitteet

Pudotin vuosia sitten runsaasti painoa. Saavutettuani tavoitepainon jouduin myöntämään itselleni, että mikään ei olemuuttunut. Olen edelleen minä. Elämästä ei tullut parempaa. Sen jälkeen tehtiin iso ajatustyö sen kanssa, että pystytään pysymään sellaisessa elämäntyylissä ettei lihoin uudestaan.

Jokainenhan sen varmasti myöntää: projektien suunnittelu ja aloitus on ihanaa. Iltalehden klikatuimmat otsikot kilpailevat parhaista dieetti- ja painonpudotusvinkeistä. Sama pätee minun mielestä talouteen. Koska tavallinen tasapaksu arki on sen rahankäyttön pahin uhka. Ennen kuin alan puhua velkojen takaisinmaksusuunnitelmasta raotan sitä hetkeä, joka on edessäni suurinpiirtein vuoden päästä.

Tällä hetkellä lyhennän elettyä elämääni noin 400 eurolla kuussa. Pienituloiselle se on suuri summa. Tai mitä minä höpötän. Se on kaikille iso summa. Jos minun ei tarvitsisi käyttää rahaa velkoihin ajattelisin rahankäytöstä seuraavaa:

1) aloitan ASP-säästämisen. Tavoitteena minulla voisi olla 5000-6000 euron vuotuinen säästö. Asumme tällä hetkellä lapseni kanssa huokeassa vuokra-asunnossa. Toivoisin voivani ostaa oman asunnon viimeistään täyttäessäni 40. Silloin voisin maksaa asuntovelan eläkeikään mennessä pois. Jos kymmenisen vuotta säästäisin saisin hyvän potin kasaan. Taloustieteellinen osaamiseni on lapsen kengissä, joten saa valistaa olenko ihan hölmö suunnitellessani tällaista. Alue, josta haluan ostaa asunnon on hinnoitellut Itsensä ulos normaalien työssäkäyvien ihmisten asuntomarkkinoilta. Toivon siis, että 10 vuodessa tilanne rauhoittuu.

2) säästäisin lapseni elatusmaksun ja lapsilisän verran hänelle rahastoihin, jotka voisin antaa hänelle kun hän muuttaa kotoa.

3) haluaisin luopua mahdollisimman paljosta tavarasta. Siirtyä minimalistisempaan elämäntyyliin.

4) matkustelisin pari-neljä kertaa vuodessa.  Töistä ei välttämättä saa kylläkään lomaa näin paljoa :)

5) opiskelisin maisterintutkinnon. Tämän oisin jo nyt halunnut aloittaa mutta velkojen takia ei järkeä. Velkaantuisin vain lisää. Opiskeluintoa kyllä riittää.

Oikeastaan jos ajattelen elämää ilman velkoja niin  realistisesti suurin ajatus on huojennus. Ei stressiä riittääkö rahat. Huomionarvoista on tietysti, että nyt puhun vain luttokorttiveloista. En siitä jättisuuresta opintolainasta, jota alan maksaa 1.1.2018. Opintolainan maksu onkin suurin syy miksi omat luotot on saatava pois, jotten olisi taas kierteessää,  että maksan aina ensimmäisenä eletyn elämän ja sitten vingutan luottokortteja uudestaan.

Palatakseni itse oman postaukseni aiheeseen eli miten välttää olemasta idiootti kerta toisensa jälkeen. Minulla se tarkoittaa haluamisesta luopumista. Pitää keskittyä tarpeisiin. Mitä tarvitsen, mikä oikeasti tuo onnea. Kuulostaa jo vähän KonMarilta!

Mutta kuten tekstistä ehkä paistaa läpi suhtautumiseni rahanomistamiseen on ... noh kehno. Ymmärrän asuntoon säästämisen ja lapsen tulevaisuuteen. Sisälläni ei (vielä) asu pörssihai mutta ehkäpä olisi syytä. Mietin pitäisikö minun haluta täyttää Rane kolikoilla vai pitää tilillä 3 kuukauden palkkaa pahan päivän varalle. Vai ostanko itselleni etukäteisiä eläkevuosia?

Ajatukseni ja postaukseni on sekava. Mutta niin taloutenikin! Kohti selviä vesiä!

5 kommenttia:

  1. Mulla on sama ajatusmaailmanmuutos menossa myös. Huoman että edelleen mietin että no, sitten ensi vuonna kun olen velaton voin ostaa kalliin puhelimen, meikkejä, vaatteita... lista jatkuu vaan. Mutta todellisuudessa tuon 400€ joka minullakin vapautuu osamaksuista, menee todella helposti ja nopeasti "turhaan" ja sitten ollaan +-0 tilanteessa taas. Uskon kyllä että velkaa en tule enää ottamaan muuta kuin asuntolainaa varten, mutta se ei taloudenhallinnassa riitä.

    Mutta tämä matka on sitä opettelua. Huomaan että minimaslistinen elämäntapa viehättää ja ajatus siitä että ei sitä materiaa tarvitse olla ylenmäärin.

    -Neiti Nuukailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla uutta riisutut sarjaa ja tekisi mieli tehdä sama kotona. Mitä kaikesta tästä tavaranpaljoudesta oikeasti tarvin? Oikeassa elämässä luopumista vaikeuttaa kuvitteellinen tunneside tuotteeseen. Sen takia olisi kiva pakata kaikki ja katsoa mitä oikeasti kaipaa. Kysymys kuuluukin mahtuuko varastoon enää lisää tavaraa 😂😂😂

      Poista
  2. ASP on hyvä idea.

    Onhan sulle aikuiskoulutustuki tuttu?

    VastaaPoista
  3. Ei ole, koska en ole itseasiassa ollut työsuhteessa jossa olisin siihen oikeutettu. Vuodesta 2011 olen ollut kaikissa työpaikoissa ns.0-tuntisopimuksella. Katselin sitä äsken pikaisesti ja vuosi pitäisi olla töissä ja sitten anoa opintovapaata. Täytyy siis vuoden päästä töiden aloittamisesta katsoa asia uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vuosi tarttee olla samassa paikassa ennen opintovapaata (+ kahdeksan vuotta työkokemusta yhteensä). Tuo olisi aika hyvä maisteriopintoja varten jos saat sen järjestymään.

      Poista